Vesipelko.

Olimme perheeni kanssa etelässä 2004, jossa purjehdimme paljon turistialuksilla ja moottoriveneellä. Sillon huomasin pelkääväni purjehdusta ja veneilyä yli kaiken. Menen näissä tilanteissa täysin mykäksi ja pidän kovaa kiinni jostain, etten varmasti putoa, tulee paha olo ja minusta tuntuu että vene heiluisi todellista enemmän. Pelastusliivi on tietysti välttämätön. Äitini huomasi tämän, mutta muuten asiasta ei ole ollut puhetta (olen 14).
Isoilla aluksilla, kuten risteilyalukset ja Suomenlinnan lautta eivät aiheuta ongelmia, mutta Korkeasaarenn lautta ja kaikki sitä pienemmät alukset, kanootit, purjeveneet ja kaikki mahdolliset aiheuttavat tämän kamalan tunteen, josta en millään pääse eroon.
Olen törmännyt tähän usein, leireillä on ollut kanootti juttuja joista olen jäänyt pois muiden pitäessä hauskaa, sekä soutuvene retket olen jättänyt käymättä.
Jo ennen tuota etelän matkaa, ja varsinkin sen jälkeen, olen pelännyt uimista meressä ja järvessä. Tämän takia heitän talviturkin vasta pitkän ajan päästä kesällä, monien suostuttelujen jälkeen. JOS uin, eli hyvin hyvin harvoin, niin uin vain järvessä.
En itse keksi tälle minkäänlaista selitystä.

Onko tämä yleistä ja onko tähän minkäänlaisia apuneuvoja tai mitään? Tietääkö kukaan selitystä peloilleni? Mitä teen?
1243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minuakin pelottaa monet asiat, en anna sen häiritä. En tee niitä asioita joita pelkään, ne eivät ole minulle välttämättömä asioita. Kerro kotona ettet nauti purjehtimisesta ja se pelottaa sinua

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiiaitiititiiii kirjoitti:

Olimme perheeni kanssa etelässä 2004, jossa purjehdimme paljon turistialuksilla ja moottoriveneellä. Sillon huomasin pelkääväni purjehdusta ja veneilyä yli kaiken. Menen näissä tilanteissa täysin mykäksi ja pidän kovaa kiinni jostain, etten varmasti putoa, tulee paha olo ja minusta tuntuu että vene heiluisi todellista enemmän. Pelastusliivi on tietysti välttämätön. Äitini huomasi tämän, mutta muuten asiasta ei ole ollut puhetta (olen 14).
Isoilla aluksilla, kuten risteilyalukset ja Suomenlinnan lautta eivät aiheuta ongelmia, mutta Korkeasaarenn lautta ja kaikki sitä pienemmät alukset, kanootit, purjeveneet ja kaikki mahdolliset aiheuttavat tämän kamalan tunteen, josta en millään pääse eroon.
Olen törmännyt tähän usein, leireillä on ollut kanootti juttuja joista olen jäänyt pois muiden pitäessä hauskaa, sekä soutuvene retket olen jättänyt käymättä.
Jo ennen tuota etelän matkaa, ja varsinkin sen jälkeen, olen pelännyt uimista meressä ja järvessä. Tämän takia heitän talviturkin vasta pitkän ajan päästä kesällä, monien suostuttelujen jälkeen. JOS uin, eli hyvin hyvin harvoin, niin uin vain järvessä.
En itse keksi tälle minkäänlaista selitystä.

Onko tämä yleistä ja onko tähän minkäänlaisia apuneuvoja tai mitään? Tietääkö kukaan selitystä peloilleni? Mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu