kun tulin lukemaan näitä juttuja tänne. Täällä on ihmisiä, jotka eivät lainkaan tunne empatiaa niitä kohtaan, jotka joutuvat kokemaan syystä tai toisesta elämänsä varmasti vaikeimmat hetket. Kun ensin tekee päätöksen, ja sitten odottaa, ja sitten itse tapahtuma. Se on helvetti, johon en pahinta vihollistanikaan laittaisi.
Ja sitten nämä ihmiset täällä vielä mässäilevät tällaisilla asioilla, etsitään kuvia ja videoita, haukutaan ja syytetään jokaista abortin tehnyttä näistä kaikista videoiden sikiökohtaloista. Itse en ole materiaaleja katsonut, enkä aiokaan.
Mutta teille muille, en fanaattisille vaahtoajille, vaan tämän asian kanssa henk.koht. painiville, voin kertoa omasta tilanteestani.
Itselläni on lääkitys, joka ei sovi yhteen raskauden kanssa. Riski lapsen kehityshäiriöön on ERITTÄIN suuri. Tulin hyvästä ehkäisystä huolimatta raskaaksi, ja tilanne on ihan kauhistuttava. Tiesin heti, että tällä lapsella ei olisi elämää, hän olisi minun toimestani pahasti epämuodostunut.
Jouduin tekemään ratkaisuni, ja ratkaisun lapsen hyväksi, nopeasti. Sillä tiesin, että kun raskaus oli vasta 4 viikolla, olisi abortoituna vasta alkio, solumöykky. Halusin toimia heti, ennenkuin alkiosta kehittyy sikiö. Mutta. Nyt on menossa rv9. Olen edelleen raskaana. Miksi? Koska sairaala ei ole vieläkään ottanut minua osastolle! Lääkärin mielestä tämän asian kanssa ei ole mikään KIIRE, koska abortti on sallittua 12 viikolle saakka!!
En ala tänne avautumaan tästä asiasta enempää, olen niin romahtamisen partaalla ja loppu tästä tilanteesta. Lääkäri on kerran pari viikossa saanut p..t silmilleen puhelimessa, vaan vielä odottelen.
Niin. Ja minulla on viisi maailman suloisinta lasta. Tiedän kyllä ilman teidän videoitannekin, miltä sikiö näyttää tällä hetkellä. Olenhan kaikki lapseni ultrassa nähnyt. Ja se ei tätä tilanne helpota YHTÄÄN.
Siis... halusin vain kertoa, että aina nämä asiat eivät ole itsestä kiinni. Minä niin tämän lapsen haluaisin, ja ottaisinkin jos hänellä olisi eväät elämään. Mutta niitä ei ole. Ja koen olevani maailman p..kin ihminen, kun näillä viikoilla vielä aborttia odotan. Asiat olisivat menneet olisin, jos olisin itse saanut päättää.
Ja sitten nämä ihmiset täällä vielä mässäilevät tällaisilla asioilla, etsitään kuvia ja videoita, haukutaan ja syytetään jokaista abortin tehnyttä näistä kaikista videoiden sikiökohtaloista. Itse en ole materiaaleja katsonut, enkä aiokaan.
Mutta teille muille, en fanaattisille vaahtoajille, vaan tämän asian kanssa henk.koht. painiville, voin kertoa omasta tilanteestani.
Itselläni on lääkitys, joka ei sovi yhteen raskauden kanssa. Riski lapsen kehityshäiriöön on ERITTÄIN suuri. Tulin hyvästä ehkäisystä huolimatta raskaaksi, ja tilanne on ihan kauhistuttava. Tiesin heti, että tällä lapsella ei olisi elämää, hän olisi minun toimestani pahasti epämuodostunut.
Jouduin tekemään ratkaisuni, ja ratkaisun lapsen hyväksi, nopeasti. Sillä tiesin, että kun raskaus oli vasta 4 viikolla, olisi abortoituna vasta alkio, solumöykky. Halusin toimia heti, ennenkuin alkiosta kehittyy sikiö. Mutta. Nyt on menossa rv9. Olen edelleen raskaana. Miksi? Koska sairaala ei ole vieläkään ottanut minua osastolle! Lääkärin mielestä tämän asian kanssa ei ole mikään KIIRE, koska abortti on sallittua 12 viikolle saakka!!
En ala tänne avautumaan tästä asiasta enempää, olen niin romahtamisen partaalla ja loppu tästä tilanteesta. Lääkäri on kerran pari viikossa saanut p..t silmilleen puhelimessa, vaan vielä odottelen.
Niin. Ja minulla on viisi maailman suloisinta lasta. Tiedän kyllä ilman teidän videoitannekin, miltä sikiö näyttää tällä hetkellä. Olenhan kaikki lapseni ultrassa nähnyt. Ja se ei tätä tilanne helpota YHTÄÄN.
Siis... halusin vain kertoa, että aina nämä asiat eivät ole itsestä kiinni. Minä niin tämän lapsen haluaisin, ja ottaisinkin jos hänellä olisi eväät elämään. Mutta niitä ei ole. Ja koen olevani maailman p..kin ihminen, kun näillä viikoilla vielä aborttia odotan. Asiat olisivat menneet olisin, jos olisin itse saanut päättää.
Vastaukset 88
Vanhimmat
Voimia sinulle ja jaksamista.
Tällä foorumilla on outo ilmapiiri. Tuntuu, että abortinvastustajat ovat ylempänä tavallista kansaa, he pitävät itseään Jumalasta seuraavana, jotkut jopa parempina kuin itse Luoja. Heidän mielestään myös he, jotka abortin hyväksyvät, eivät soisi kenenkään synnyttävän lapsia.
Eihän se niin ole. Abortin hyväksyjät vain ymmärtävät enemmän, ovat suvaitsevaisia ja armollisia. Ja rakastavat lapsia. Jos hyväksyy abortin, ei se tarkoita, etteikö haluaisi lapsia.
Nämä kiihkovastustajat ovat yleensä vähän kouluja käyneitä ja vähän muutenkin elämää nähneitä. Ovat saaneet netti-yhteyden sinne taka-ähtyälle ja sieltä on sitten mukavaa vastustaa aborttia.
Toivon sinulle paljon voimia ja jaksamista ja oikein kaunista kesää. Elämä kantaa, usko pois. Ja oikea Jumala on armollinen.
ehkä osalla on taustana se että eivät itse voi saada lapsia koskaan tai jotain muuta sellaista... itsekkään en hyväksy aborttia jos on vakaa elämäntilanne eli on mies, työpaikka ja muutenkin kaikki hyvin... ja aborttiin syy on vain että lapsi ei sovi elämään mukaan tällä hetkellä. hyväksyn jos on esim ap:n kaltainen tilanne, vakava sairaus tai lapsen äidin henki on kyseessä... Itse kärsin lapsettomuudesta ja lääkäri antoi sellaisen palautteen että koskaan et voi saada lasta... mutta kaikkien elämän muutosten jälkeen sain tietää että odotankin esikoista perheeseemme... ainoa mikä mietityttää on se että samoihin aikoihin minulla todettiin vakava sydänvika... itse toivon että en joutuisi tekemään aborttia, mutta jos sydämeni ei jaksa niin... en halua edes ajatella tuota puolta... osaltani ymmärrän vastustajia omasta tilanteestani johtuen... välillä vaan tuntuu että osalle abortti on ehkäisykeino, en toki yleistä. osalle abortti on siihen elämän tilanteeseen paras ratkaisu...
Totta, voihan olla, että taustalla on katkeruutta ja käsittelemätöntä vihaa kun ei voi itse saada lasta ja joku tekee abortin.
Olen samoilla linjoilla, abortti ehkäisykeinona on väärin, koska on olemassa ehkäisy. Varmasti näitäkin onnettemia on, mutta käsittääkseni kukaan ei tee aborttia silkasta huvista.
Sinulle paljon hyvää energiaa täältä ja terveyttä. Toivon sydämestäni, että kaikki kääntyy parhain päin.
.. siis KERRANKIN joku selväjärkinen ihminen. Voimia sinulle vaikean ratkaisusi kanssa. Sinulla on asenne kohdallaan. Turha syyllistäminen pois näiltä palstoilta. Vielä kun suurin osa kommentoijista on ihmisiä, joilla ei ole raskaudesta tai abortista minkäänlaisia omakohtaisia kokemuksia. Uskomatonta miten kukaan edes KEHTAA alkaa moralisoimaan heitä, jotka täältä puhtaasti tukea ja jaksamista etsivät..
(ja minullakin siis 2 lasta, ei tarvitse kenenkään ymmärtää näistä puheista että tukisin aborttia '''ehkäisykeinona''' tai muuta vastaavaa... en ole puolesta enkä vastaan, minusta se on jokaisen oma valinta.)
Jostain syystä aborttia joutuu odottamaan aivan liian kauan. Jostain syystä lääkäreilläkin on sellainen asenne, että miettiköön vielä.. ( tai se ainakin itsestä tuntuu siltä) Itse jouduin myös aikanaan omaa keskeytystäni odottamaan aivan liian kauan. Olin lääkärissä myös jo viikolla 4 ja silloin se olisi pikimmiten pitänyt tehdä. Odotin kuitenkin elämäni pisimmät ja helvetillisimmät 4 viikkoa toimenpiteeseen pääsyä.
Olen myös huomannut miten vastustajien maailman katsomus on hyvin mustavalkoinen ja heidän elämässään ei ole tilaa poikkeuksille tai henkiselle kasvulle. He leimaavat ihmisen yhden valinnan perusteella, tietämättä lainkaan syistä tai niistä tunteista joita keskeytyksen tekijällä on.
Toivon sinulle jaksamista ja koita nauttia kesästä lastesi kanssa.
Perhana, niinkuin tässä juuri tuli todettua toisella palstalla niin kesäaikoije resurssit sairaaloissa ovat juuri noin häpeälliset. Asioilla joilla ei ole hengenhätä kirjaimellisesti, ei ole "mikään kiire". Sinun tapauksessasikin on aivan julmetun itsestäänselvää että on henkisesti parempi päästä tilasta eroon mahdollisimman pian, eikä vasta minuuttia vaille aikarajan. Saamari sentään...
***
En jaksa ymmärtää, miksi ei osata "arvostaa" sitä että joku haluaisi tällaisen asian tehdä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. 12 viikolla tabletein tehdyssä abortissa tuloksena on tosiaankin kääpiökokoinen lapsi, kun muutama viikko sitä ennen ultrassa ei vielä näy edes sydämen syke.. luulisi että sairaalassa pohdittaisiin myös näitä asioita siltä kantilta. Ja mitä enemmän viikkoja, sitä enemmän mahdollisia jälkikomplikaatioita, väittäisin.
Ja mikä tässä on myös kurjaa, niin eipäs mahdu enää housun vetskari kiinni.. näin mones raskaus ja maha pömpöttää jo reilusti. Ja kun ajattelin että tästä asiasta ei tarvitsisi kenellekään kertoa. Mutta lapsetkin jo kummastelevat kun äiti pahoinvoi.
Tässä vaiheessa kaikkien näiden oireidenkin vuoksi on jo ehtinyt kiintyä tähän pieneen ihmisalkuun, ja asia käy päivä päivältä vaikeammaksi.
jospa se ei olisikaan epämuodostunut lapsenalku... ehkä siitä tulisikin ihan terve lapsi? aiheuttaako ne lääkkeet 100% varmuudella invaliditeetin?
joka tapauksessa, voimia sinulle niin paljon kuin pystyn täältä lähettämään. sinulla on sydän kohdallaan.
vammaisuuden todeta ennen kuin on liian myöhäistä abortoida. Kun se hyvyys mitä sikiön kannalta yritit toteuttaa (aikainen abortti) on sairaalan toimesta romutettu, niin olisiko sinun mahdollista kestää vähän pidemmällä ja varmistua ettei vauva tosiaan ole terve? Siis siinä tapauksessa, että vammaisuus on ainoa syy olla haluamatta tätä lasta.
Voimia sinulle mitä päätäkin.
hän on sinun oma pikkuisesi, rakas pieni vauvasi. muutama viikko vielä niin tunnet ensimmäiset varovaiset potkut, muutama kuukausi niin saat ihanan pienen käärön sydämesi päälle. voi sitä onnea minkä oma pikkuinen tuokaan tullessaan, älä hylkää häntä vaan rakasta,vaali ja helli!!
vai onko sinulla vaikeuksia luetun ymmärtämisessä? Tavaa uudelleen ap:n teksti. Hän kertoi mielestäni aivan perustellun ja oikeutetun syyn raskauden keskeytykselle. Mautonta tuollainen kommentointi. Käännät niinsanotusti puukkoa haavassa.
Onko sairaus kuolemanvakava ja hengenvaarallinen ilman lääkitystä?
Onko vaihtoehtoista lääkitystä raskauden ajaksi?
Jos vastaukset on ei ja kyllä niin aborttiin ei ole yhtään sen perustellumpaa tai oikeutetumpaa syytä kuin niihin muihinkaan 96,9% joissa pääasiallinen syy on että ku en viitsi eikä huvita.
Alkuperäinen kirjoittajahan sanoi, että lääkitys aiheuttaa erittäin suurella todennäköisyydelle pahoja vaurioita. Ja että alkion ikä on jo rv 9. Siis on oletettavaa, että vauriot ovat jo tapahtuneet, vaikka äiti lääkityksestä voisi luopuakin loppuraskauden ajaksi.
Että viitsitkin kirjoittaa tuollaisia "ei huvita"-juttuja oikeasti raskaassa tilanteessa olevalle naiselle.
Oletkohan nyt ihan ymmärtänyt aloittajan viestiä. Sikiö on oletettavasti jo vaurioitunut. Aloittajahan selkeästi kirjoitti halunneensa sen lapsen?
Mikä sinua motivoi kirjoittamaan tuollaisia viestejä ihmiselle, joka on raskaassa tilanteessa ja vielä raskaana?
(On se kumma, että ihmisillä on pokkaa kirjoitella mitä tahansa välittämättä muiden tunteista, vaikka tilanne olisi mikä.)
lääke aiheuttaa riskin että lapsi saa sikiövaurioita. tässä taas ihminen leikkii jumalaa,ei muuta voi sanoa.
mistä hän voi tietää onko tuo sisällään kasvava lapsi saanut/tulee saamaan kehityshäiriöitä? kun on tuollainen tilanne niin antaa asioiden edetä painollaan, lapsivesi ja istukkatutkimukset on keksitty,samoin ultraäänitutkimus josta pahimmat kehityshäiriöt havaitaan.
ja neurologisia häiriöitä ei tässä viitsi edes mainita koska niitä lapsi voi saada esim hapenpuutteesta synnytyksessä,joten ne jääköön omaan arvoonsa.
ainoa oikea ratkaisu on pitää lapsi, abortti on julminta mitä ihminen voi tehdä.
tässä mielipiteeni.sääliähän tuo ap tuli täältä hakemaan,abortin vastustajilta sitä tuskin tulee saamaan. tai keneltäkään yleisesti ottaen joka osaa järkeään käyttää.
ei kai meitä aikuisiakaan tapeta sen vuoksi että meillä on riski sairastua kaikkiin tauteihin joita ihmiset taakkanaan kantaa???
"tässä mielipiteeni.sääliähän tuo ap tuli täältä hakemaan,abortin vastustajilta sitä tuskin tulee saamaan."
Eihän tosiaan abortin vastustajilla näytä olevan pienintäkään inhimillisyyttä viesteissään, kuten totesitkin. Ja tuollaiseen maailmaan pitäisi vielä lapsia tuoda lisää... Ei kiitos.
onko se nyt vaurioitunu vai ei, eihän sitä oo mitään järkee jollain pelkillä oletuksilla surmata!!
Vai onko tarkotus se ettei haluta tietääkään, siinähän vois vesittyä sekin hyvä oikeutus tappamiselle...
Tekstisi viittaavat siihen, että tarvitset kipeästi apua. Mikäli taas olet feikki, ei sekään hyvältä näytä.
jäikö sille abortille tässä(kään) tapauksessa lopulta mitään "oikeeta" syytä?
Kyllä sillä abortilla on aloittajan puheiden perusteella erittäin perusteltu ja oikea syy. Tähän mennessä sinä olet vain tuonut esiin omaa typeryyttäsi sikiövaurioiden suhteen jne. ja epäinhimillisyyttäsi, etkä siten mitenkään ole onnistunut kyseenalaistamaan ap. syytä abortille.
"tässä taas ihminen leikkii jumalaa,ei muuta voi sanoa." Kuulehan, tästä on uskon asiat ja leikit kaukana, kun on kyse ratkaisuista, jotka vaikuttavat monen ihmisen loppuelämään. Katsohan, tämä ei ole yksin minua koskettava asia, vaan päätökseni vaikuttaa koko perheeseeni. Enkä ala sitä asiaa sinulle rautalangasta vääntämään, et tajuasi kuitenkaan. Sinä et ilmeiseti ole elämässäsi vastuussa kuin omasta navastasi, ja toivonkin sen olevan niin.
"mistä hän voi tietää onko tuo sisällään kasvava lapsi saanut/tulee saamaan kehityshäiriöitä?" Luuletko että huvikseni tässä tilanteessa olen, että päätän keskeyttää raskauden pelkkien arvailujen pohjalta. Mistähän luulisit minun tietävän?? Kyllähän minä tällaisen ratkaisun teen faktatietojen perusteella.
"ainoa oikea ratkaisu on pitää lapsi, abortti on julminta mitä ihminen voi tehdä."
mikä sinä olet sitä asiaa sanomaan? Kun sinä et ole tästä tilanteesta vastuussa. Sinä et kanna sisälläsi sikiötä, joka ei olisi koskaan kykeneväinen elämään ilman tuskaa, kipua ja kärsimystä.Jos edes koskaan tulisi syntymään elävänä. Jos edes koskaan tulisi pääsemään kotiin sairaalasta.
"sääliähän tuo ap tuli täältä hakemaan,abortin vastustajilta sitä tuskin tulee saamaan. tai keneltäkään yleisesti ottaen joka osaa järkeään käyttää."
En todellakaan tarvitse sääliä, enkä sitä hae. Tulin vain kertomaan tilanteestani tänne sairaiden ihmisten valloittamalle palstalle, jossa tuomitaan kaikki raskauden keskeytykseen päätyneet ihmiset. Ja miksi, siksi, koska toivon että vaikea päätökseni antaa tukea niille, jotka puntaroivat samassa tilanteessa.
"ei kai meitä aikuisiakaan tapeta sen vuoksi että meillä on riski sairastua kaikkiin tauteihin joita ihmiset taakkanaan kantaa???"
Kuulehan. Nämä asiat eivät ole verrattavissa toisiinsa. Sen tiedät varmasti itsekin, kunhat et keksinyt muutakaan. Jos sinulla on noin valtava tarve päteä tällaisissa asioissa, ehdottaisin, että ryhtyisit vaikkapa antamaan vapaaetoistukea ja lastenhoitoapua kaikille niille lapsiperheille, jotka keikkuvat ongelmiensa kanssa kuilun partaalla. Niille perheille, joissa ei ole kuin aavistus matkaa siihen, että jompi kumpi vanhemmista tappaa omat lapsensa ja itsensä, vain koska ei jaksa. On liian paljon perheitä, joiden lasten ei olisi koskaan tarvinnut syntyä tähän pahaan maailmaan. Auta heitä. Ehkä heidän äitinsä ei kyennyt aborttiin, ja nyt hakkaa ja potkii lapsiaan, joita ei koskaan halunnut. Siinä sinulle sarkaa, estää LAPSIA kuolemasta, turhaan. Mene teho-osastolle tukemaan niitä perheitä, jotka odottavat vammaisen lapsensa kuolemaa miettien, että kumpa eivät koskaan olisi aiheuttaneet tätä elämän kärsimystä lapselleen. Joiden muut lapset kärsivät siitä, että äiti teki tietoisen päätöksen saattaa maailman lapsi joka on pahasti vammainen tai vihannes, ja koko perhe on sekaisin ja riekaileina ja suruissaan.
Jos et voi sietää sitä että joku päätyy aborttiin syystä tai toisesta, älä silloin myöskään sulje korviasi ja silmiäsi totuudelta. Maailma on täynnä alkoholistien, narkomaanien, aborttivastaisten lapsia, jotka joka ikinen hetki kärsivät siitä että syntyivät tähän maailmaan.
Joskus raskauden keskeytys on myös osoitus vastuun ottamisesta, sanon minä.
Ei voi muuta sanoa, kuin että aika vähäistä on järjen käyttö tämänkin kirjoittajan puolelta!
Voi kumpa joskus olisi valta ja voima muuttaa kaikki sinun kaltaisesi ihmiset vähän enemmän elämää ymmärtäväisemmiksi muultakin kuin sieltä oman navan katsantokannasta.
Kuulut selvästi tähän "lapsia-hinnalla-millä-hyvänsä"-porukkaan.
Eli esim. lapsettomuudesta kärsivä nainen haluaa NIIN kovasti lasta, että aloittaa hedelmöityshoidot. Yrityksiä on monta ja lopulta tullaankin raskaaksi. Koska raskauden alulle paneminen oli vaikeaa on raskauskin usein vaikea. Usein se on lisäksi kaksois-raskaus. tästä johtuen se usein päättyy enen aikaisesti keskosvauvojen syntymään.
Nämä pienet alut ovat niin hauraita että usein vain toinen (jos sekään) selviää hengissä ja silti useasti näille lapsille joudutaan tekemään isoja toimenpiteitä ja/tai heillä on vakavia kehitys häiriöitä. Moni henkiin jääneistäkin elää vain lyhyen elämän.
Nyt lapseton äiti on siis saanut lapsen, jonka elämä on tuskaa, mutta lapsi syntyi. Mutta usein sitä lasta kuitenkaan ei muutaman kuukauden tai vuoden päästä kuitenkaan ole ( edellä mainittu tarinan kulku). Nyt äiti (ja isä) surevat sekä lapsettomuuttaan että menettämäänsä lasta. Oliko tämä äiti itsekäs vai antoiko hän elämän lahjan ja onnen ja ilon lapselleen?
Eli tarina on karrikoitu ja aina EI käy näin, mutta valitetettavan usein. Nyt pitäisi muistaa että joskus ihmisen oma kipeä tuska saada lapsia vääristää hänen ajatuksiaan. Vanhemman halu saada lapsia ei saa ohittaa lapsen oikeutta terveeseen ja ihmisarvoiseen elämään.
Jokainen vanhempi toivoo enemmän kuin mitään muuta, että lapsi olisi terve.
ja nyt älkää lukeko tätä niin, että sairailla lapsilla ei ole ihmisarvoa!! Mutta, jos vanhemmalla on mahdollisuus tehdä valinta, on hänellä siihen kaikki oikeudet.
Esim. oma mieheni on perheestä, jossa toisella pojista on cp-vamma. Hän rakastaa veljeään, mutta raskaus aikana teimme kaikki mahd. tutkimukset, koska hän ei olisi halunnut omalle lapselleen sellaista elämää. Ei terveelle lapselle elämää sairauden varjossa eikä sairaalle tietoisuutta siitä mitä kaikkea menettää.
itse sanot lapsellasi olevan RISKI saada sikiövaurioita. ei sinulla ole siis faktatietoa että hänellä olisi pienintäkään vauriota pienessä kehossaan.
jos niin kovin haluat hänet pitää niin miksi olet aborttijonossa etkä menossa sikiötutkimuksiin??
"toivon että vaikea päätökseni antaa tukea niille, jotka puntaroivat samassa tilanteessa."
suosittelet siis aborttia muillekin joilla on RISKI lapsen sikiövaurioihin??
annat siis lapsellesi kuolemantuomion ennenkuin vaivaudut ottamaan edes selvää onko hän terve vai ei.
entä sinun hakkaamis ja potkimis juttusi,tai vammaisista lapsista aiheutuva kärsimys ym. lapsia pahoinpidellään olivat he toivottuja tai ei,vaikka suomen laki siihen yrittääkin vaikuttaa. ja vammaisia lapsia syntyy haluttiin tai ei,se on vaan elämää.
"Sinä et ilmeiseti ole elämässäsi vastuussa kuin omasta navastasi, ja toivonkin sen olevan niin."
ottaako totuus noin koville että alat haukkumaan??
tee ensin niinkuin on eettisesti oikein ja tule sitten kertomaan kuinka olet abortoimassa VARMASTI VAURIOITUNEEN SIKIÖN ettet aiheuttaisi hänelle lisää tuskaa.
soitto lääkärille ja tutkimuksiin.toivon ettei sinusta kuulu ennen sitä.jos kuuluu niin osoitat itse olevasi vain omaa napaasi ajatteleva tunteeton sielu.
syntymätöntä lastasi yritän puolustaa,kun sitä ei edes hänen oma äitinsä halua tehdä!!! hänellä on oikeus elämään siinä kuin meillä kaikilla,kuka sinä olet päättämään hänen elämänsä päättymisestä ennenkuin on maailmaa ehtinyt nähdäkään!!
Te arvoisat fanaatikot. Vuosikausia vaikeasti sairaita, vammaisia, sikiövaurioituneita lapsia hoitaneena ja lyhyen, tuskallisen elämänkaaren alusta loppuun nähneenä voin vain uupuneena huokaista lukiessani kirjoitteluanne. Jos sikiö on todennäköisesti vaurioitunut, on se todellakin riittävä syy abortin tekemiselle.
Pelkkä todennäköisyys on todellakin riittävä syy.
Jos olisikin niin, että lapsi olisikin terve, on vahinko silti pienempi, kuin elämän antaminen vaikeasti vaurioituneelle lapselle. Hänen elämänsä saattaa olla pelkkää kipua ja tuskaa alusta loppuun. Abortoitu sikiö ei ehdi tuntea tuota tuskaa. Ei tässä kukaan jumalaa leiki.
Oman lapsellisuutenne ja syvemmän viisauden puuttumisen vain osoitatte tuomitsemalla. Vaietkaa jo. Menkää itseenne ja löytäkää se pieni armon siemen syvältä itsestänne. Kurkistakaa sen kapean putken ohi, minkä läpi maailmaa nyt katsotte. Kiihkossanne.
sinulle! Huokaisin syvään luettuani mitä kirjoitit. Kuten jo aiemmin totesin, oli alun perin virhe tulla tänne lukemaan näiden ihmisten kirjoituksia ja tuomitsemisia. Silti heistä kukaan ei saisi minun päätöstäni muuttumaan. Tiedän tekeväni oikein, itseäni, perhettäni ja tätä sikiötä kohtaan.
Vaikka päätös olikin elämäni vaikein.
Voin tarkentaa. Kuvitelkaa pientä lasta, joka voi syödä ainoastaan nenä-mahaletkun tai mahanapin kautta. Joka on tukehtua limaansa monta kertaa päivässä. Joka on niin kivulias, niin uupunut tuskiinsa, ettei jaksa edes itkeä, ainoastaan hiljaa vaikertaa. Jonka kasvot ovat alati vääristyneet kivusta ja pahasta olosta. Jonka tilanne ei muutu paremmaksi. Ainoastaan huonommaksi. Jonka vanhemmat eivät pysty surultaan kuin itkemään ja lopulta toivomaan, että heidän pienokaisensa pääsisi tuskistaan. Ja lopulta pienokainen pääsee tuskistaan.
Kuka ennemmin, kuka myöhemmin.
Minkälainen on ihminen, joka haluaa tällaisen elämän kenellekkään, saati omalle lapselleen? Sinäkö? Onko teidän kiihkoilijoiden tekopyhyydellä mitään rajaa? Vai oletteko julmia vai ainoastaan tyhmiä? Päässänne vain ajatus: Abortti on murha. Joskus se on toden totta vain armeliasta.
Kiitos sinulle, kun jaksoit tuoda kipeän asian tänne, vaikka arvasitkin, että täällä kivitetään hengiltä, ainakin henkisesti. Toivon sinulle voimia jaksaa tuleva vaikea aika. Onneksi sinulla on perhe tukena ja pitämässä elämässä kiinni. Surusta kyllä selviää ajan kanssa, niin pohjaton kun se alussa saattaakin olla. Muista ettet syyllistä itseäsi. Teit oikean ratkaisun.
jos olisit lukenut aiempia viestejä tarkemmin niin ne kyseenalaistamiset sieltä saattaisit esille oivaltaa.
Vaikuttaa pikemminkin siltä että ap. ei vaan sittenkään oikeasti halua tätä lasta. Luulisi että halutun lapsen hengen pelastamiseksi tekisi ihan kaikkensa ja miettisi kaikki mahdolliset vaihtoehdot surmaamiselle. Tässä on nähtävissä palkkiä huteria oletuksia ja luuloihin tuudittautumista.
kaiva jostain esiin ne pienimmätkin inhimilliset ja empatiakykyiset piirteet itsessäsi ja lue uudestaan huolella aloittajan viestit.
Nyt kyseenalaistamasi jutut eivät ole missään yhteydessä aloittajan kirjoittamiin juttuihin. Huterat oletukset ovat sinun jutuissasi, eivät muiden.
itsensähän se on jo puhunut pussiin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000026932486
Lyhyt kertaus.
-tapattamassa lapsen tietämättä sen terveydentilaa
-oma sairaus ei johda kuolemaan ilman lääkitystä(?)
-lääkkeiden vaihto sopiviin.
Kuvitteletko tosissasi tietävän aloittajan tilanteesta ja sikiövaurioiden riskistä hänen tilanteessaan parin nettiviestin perusteella enemmän kuin hän itse, joten koet oikeudeksesi mennä häntä neuvomaan ja väittää pussiin puhuneeksi?!?
SInä tässä puhut koko ajan itseäsi entistä pahempaan pussiin. Ja kaikessa naurettavuudessasi "perustelet" väitettäsi omalla viestilläsi! Naurettavaa!
Uskomatonta, että joku (sinä) kuvittelee voivansa leikkiä jumalaa ja tuomita raskaassa tilanteessa olevan naisen ratkaisut tietämättä hölkäsen pöläystä toisen tilanteesta ja todellisista riskeistä... Ei juuri taida järki pakottaa sinun päätäsi, valitettavasti.
..miten jotkut kehtaa tulla tänne pätemään. Ajatelkaa itsenne ihan oikeasti samaan tilanteeseen ja miettikää vähän minkälainen olo itselle tulisi jos joku tulisi tuolla tavalla arvostelemaan.. itse olen raskaana nyt ja varmastikin tunteet pinnassa, mutta itku tuli tän ihmisten ilkeyden kanssa. Kyllä minäkin tekisin abortin jos tietäisin että lapseni syntyisi (jos edes syntyisi) vakavasti sairaana, kykenemättömänä yhtään mihinkään.. tänne aiheetta kärsimään. Vaikeista epämuodostumista kärsivät lapset harvoin edes elävät pitkään ja sekin lyhyt elämä on pelkkää kärsimystä.
Minun mielestäni ap tekee aivan oikean ratkaisun, hänellä on sydän paikallaan. Halauksia ja voimia hänelle!
Linkittämäni viesti ei ollut omani.
Ihan riittävästi on tilanteesta kerrottu, ja niin kauan kun ei ole 100% varmuutta sikiövaurioista niin on turha tulla selittelemään että haluaisi lapsen mutta ihan "pakko" abortoida, eikä edes tee mitään asian selvittämiseksi.
Siinä sitä jumalan leikkimistä, samassa kastissa ku kaikki muutkin abortintekijät. 'Tämän sallin syntyä, tuon en'...jne.
Abortoimalla ihan varmuuden vuoksi, kun ei vaivaudu ottamaan edes selvää onko sikiöllä vaurioita vai ei..vai olisiko se kenties ihan terve..?
se mitä kutsut jumalan leikkimiseksi kuuluu oelnnaisena osana ihmisen luontoon. Pyrkiä muuttamaan elinolosuhteitaan itselle ja omalle geenistölle edullisemmaksi. Tähän hurjaan luonnottomuuteen sisältyy syntyvyydensäännöstelyn ja kyllä, aborttien lisäksi moderni terveydenhoito, kirurgia ja psykologinen hoito. Kaikki silkkaa jumalan leikkimistä.
Olisitko todella mieluummin ilman?
***
Siis ap määrittelee itselleen riskin liian suureksi, ja tuskan liian suureksi kun todennäköisyys on sikiövaurion puolella eikä asiaa enää voi korjata. ne neljä muuta lasta muistaakseni mainitaan hyvin harvoin tässä ketjussa. Raskaana oleminen se ei han yksinkertaista ole yksinkään, saatikka silloin kun on perhe alaikäisiäkin ympärillä. Ap on mielessään laskenut että hyöty/riskit -suhde on hänen osaltaan liian suuri, ja abortti vaihtoehtona siedettävin.
Joko menee perille vai vieläkö pitää suomentaa?
***
on siis edelleen se ettei ap. tosissaan edes halua kyseistä lasta koska ei ole sen pelastamiseksi valmis tekemään läheskään kaikkea, itseasiassa juurikaan mitään. Mitä siinä silloin hyötyjä tai riskejä mietiskelemään.
Itse en uskaltaisi ottaa riskiä että abortoisinkin täysin terveen lapsen.
informoituja, ihan kiva juttu ja hyvä yötä sinulle.
Silläkin uhalla että vaikutan kypsymättömältä ja loukkaisin, sanon että et taida olla ihan viisas :D Vänkää ja vänkää, mutta oma mielipide on pakko saada ilmaistua ja läpi. Ei jestas minkälaista porukkaa.
Ja toiset ne ei sitten yhtään vaivaudu miettimään mitä p..skaa sieltä näppäimistöltään suoltavat!
tuohon kyllä sellaista asiaa mitä olen pohtinut,kun haukutaan että leikit jumalaa kun teet abortin,harvemmin sitä kuulee samaa lausetta esim. vaikka nyt e-pillerin keksijästä!
tuo lause "toimii" mielestäni vain sellaisen henkilön sanomana,jonka mielestä koko nyky-terveydenhoito on väärin.
mutta muissa tapauksissa kuullostaa mahtipontiselta,mutta ei kestä lähempää tarkastelua,eikä perusteluja...
asia hoitaa sairauksia (=elämän suojelua) tai ehkästä elämän alkaminen kuin tappaa jo elämänsä alottaneita.
Jos puhutaan siitä että ihminen "leikkii jumalaa", niin noissa ei ole mitään eroa. Ei mitään.
Esimerkikis minä näen raskauden keskeytyksen alkuvaiheessa elämän alun ehkäisemisenä, persoonan syntymisen estämisenä, en jo olevan elämän lopettamisena. (huomaa taas: käsitteiden "elävä" ja "elämä" ero. )
***
silloin kun se jo on alkanut/olemassa on järjenvastainen ja periaatteellinen mahdottomuus. Silloin elämä voidaan enää vain lopettaa. Abortti ei ole ehkäisyä.
Lapsi on ihan se ja sama ihminen ja oma persoonansa vastasyntyneenä kuin muutama kuukausi aiemminkin.
"minä näen raskauden keskeytyksen alkuvaiheessa elämän alun ehkäisemisenä"
voi voi mihin on maailma mennyt. aborttia pidetään jälkiehkäisynä. mites olis ihmiset jos alkasitte käyttää hormoniehkäsyä ja kortsua kimpassa,ja jos vieläki riskia raskaaks tulla niin jälkiehkäsypilleri poskeen..
ei niin että hups tulin paksuks nytpä menen ottamaan jälkiehkäisyksi kaavinnan..
pienet on aivot abortintekijöillä.
vahinkoraskauksia ei olekaan,on vain huonoja ehkäisymenetelmiä! jos luottaa esim pelkkään pilleriehkäisyyn, ei tosiaan voi sanoa käyttäneensä luotettavaa ehkäisykeinoa. kortsu päälle niin pysyy tauditki hallinnassa.
ja jos on vaikeuksia ymmärtää miten ehkäisy toimii niin pidetään ne pöksyt jalassa ja kasvetaan aikuisiksi ennenkuin leikitään lapsentekoleikkejä.
Oikein viisasta ja syvällistä tekstiä.
Mutta toisaalta, koska itse elän vakituisessa parisuhteessa (jossa on lapsia) en kyllä ala hormonaalisen (hormonikierukka) lisäksi käyttämään kumia.
Toisekseen minulla on oikeus säännölliseen seksi elämään (mieluiten joka päivä esim x6) mutta ei mitään velvollisuutta täyttää maata. Kiinalaiset tekee sen....
Jos joku haluaa vaikka 6 lasta (saatikka enemmän) se ei tarkoita, että minun pitäisi. Ensinnäkään pää ei kestäisi enää yhtään lasta, mutta ei kyllä myöskään elämää ilman seksiä ;)
Koittakaa nyt ymmärtää, että vaikka nainen odottaa ja synnyttää ei se kohtu voi mikään rangaistus laitos olla.
Raskauksia on keskeytetty läpi ihmisen historian.
Sitä paitsi se lapsenteko on kivaa, varsinkin kun läheskään joka kerrasta ei tule niitä lapsia.
(mä en voi itselleni mitään, mulle tulee pakottava tarve ärsyttää silloin kun ollaan kiihkomielisiä....)
Aikuisuus, parisuhde ja perhe ei sekään ole mikään suoja vahinkoraskaudelta eikä kaikkien aikuisten ole haluttava ikuisesti lisää lapsia jos niitä tullakseen olisi. Lapsentekoleikkejä... siinähän se pointti on, se ei ole mitään leikkiä.
Ehkäisyasiasta, kun puhutaan ehkäisystä, tarkoitetaan yleensä raskauden ehkäisyä. Jos ollaan jo siinä pisteessä että on mietittävä aborttia, ei raskautta ole ehkäisty vaan se on jo alkanut. Abortti ei myöskään toimi jälkiehkäisynä, vaan raskaus on jo alkanut. Se toimii sen alkaneen raskauden keskeytyksenä. Tiedäthän, raskauden keskeytys? Hmmh? Minun katsantokannassani se esimerkiksi alle 6-viikkoinen alkio ei ole ihminen, persoona, ei enempää kuin ryhmittymä soluja joista ajan kanssa potentiaalisesti kasvaa ihminen, persoona. Useat ihmiset näkevät tämän asian eri tavoin, se on selvä. Kyse on näkökannoista, tässä aiheessa ei ehdotonta totuutta ole olemassa :D geneettisesti yksilö on yksilö hedelmöityksestä lähtien mutta ei (mielestäni!) ole verrattavissa valmiiseen persoonalliseen ihmisolentoon.
"niin että hups tulin paksuks nytpä menen ottamaan jälkiehkäisyksi kaavinnan.. "
Ihmisessä täytyy olla jotain vialla jos edes projisoi jonkun sanomaksi tuollaista. Ymmärräthän että abortti on aina raskas ratkaisu vaikeassa tilanteessa? Se on sen tekijöille monesta huonosta vaihtoehdosta vähiten huono, ei reissu huvipuistoon tai luomenpoisto.
***
Kierukka täälläkin, vakaa avioliitto ja useampi lapsi. Ja minullakin ON oikeus seksielämään vaikka en kestäisi enää lisää lapsia ainakaan muutamaan vuoteen :D
***
olisko siinä ollut pointtina juuri tuo ehkäisy?
eli vahinkoraskauksia ei olekaan, on vain huonoja ehkäisymenetelmiä.
jokainen kun kantaa vastuun ehkäisystä niin aborttiluvut hupenee kummasti. eli siis ei luota pelkkään hormonaaliseen vaan kiskasee myös kortongin väliin.
ja se mainitsemani "hups" esimerkki oli sinulla hienosti repäisty irti sitä edeltävästä lauseesta johon se hyvin pitkälti liittyi.
loppupeleissä abortti on monelle ehkäisykeino, eivät jaksa sen tekijät kummemmin miettiä että siellä kohdussa tosiaan kasvaa heidän oma lapsensa. siihen en puutu mikä persoona minkäkin viikkoisella alkiolla on,ikuisuuskysymys koska ihmisen sielu asettuu sikiöön. ajattelu ei vastasyntyneelläkään ole kehittynyt, hän toimii vain vaistojensa varassa.
ikuisuuskysymys on myös tää aborttikeskustelu, aina tulee olemaan ihmisiä puolesta ja vastaan. jos joku läheiseni aborttiin päätyy niin en häntä tuomitse, mutta itse en siihen pystyisi, saisin liian suuret henkiset haavat.
täytyy olla paljon voimia ihmisellä joka abortin tehtyään sitä alkaakin katumaan mutta silti pääsee tuskansa yli. kaikki kunnia heille.
ja vielä lopuksi, käyttäkää ihmiset kunnon ehkäisyä jos tiedätte ettei lapsi ole tervetullut maailmaanne. abortti on äärimmäinen keino, ei pidä pelleillä kenenkään elämällä.
"eli vahinkoraskauksia ei olekaan, on vain huonoja "ehkäisymenetelmiä."
Samasta asiasta voi puhua monilla eri käsitteillä. Pointtina on; raskaus joka alkoi vaikka sitä ei haluttu. Mutta pohjimmiltaan, kyllä, olet oikeassa. Liian moni ei ota huomioon tehokkaan ehkäisyn käyttöä vaan luottaa onneensa. Liian moni. Mitä voimme tehdä näiden ihmisten herättelemiseksi?
"jokainen kun kantaa vastuun ehkäisystä niin aborttiluvut hupenee kummasti."
Totta joka sana. Kun melkein puolet aborteista tehdään tilanteissa joissa mitään ehkäisyä ei ollut alunalkaenkaan käytetty... se ei ole kovin positiivisia ajatuksia herättävää.
"loppupeleissä abortti on monelle ehkäisykeino"
Tästä olen huimasti eri mieltä. He eivät ajattele sen abortin olevan takaportti ulos, he eivät edes ajattele että voisivat tulla raskaaksi! "risihän on olematon..." "ei sitä minulle käy". Kun raskaus alkaakin, ja aborttia joutuu ajattelemaan, se on näille naisille aivan yhtä vaikea tilanne... tilanne jossa he eivät koskaan toivoneet eivätkä olettaneet olevansa.
"on,ikuisuuskysymys koska ihmisen sielu asettuu sikiöön."
Ikuisuuskysymys on myös se onko sellaista käsitettä kuin sielu edes olemassa.
"jos joku läheiseni aborttiin päätyy niin en häntä tuomitse, mutta itse en siihen pystyisi, saisin liian suuret henkiset haavat."
Näin ajattelen itsekin. En usko että pystyisin, hätä saisi olla todella suuri ja nykytilanteessani se ei sitä ole. Kaiken kaikkiaan, en usko itse pystyväni aborttiin.
"ja vielä lopuksi, käyttäkää ihmiset kunnon ehkäisyä jos tiedätte ettei lapsi ole tervetullut maailmaanne. abortti on äärimmäinen keino, ei pidä pelleillä kenenkään elämällä. "
Kyllä, kyllä ja kyllä. Amen.
***
EIH ja EIH sanon mä!
Eikö teillä abortinvastustajilla oikeasti ole
muuta työtä elämässänne kuin ajatella millaisia ihmisiä abortin tekijät on?
Mene päivätöihin että saat jotain muuta ajateltavaa siihen typerään ajattelemattomaan päähäs kun että ratkaisisit tai yrittäisit vaikuttaa toisten päätöksiin /pahoittaa toisten mieltä täällä.
Tämä nainen joka tässä kertoi oman tarinansa, niin hänellä on jopa parempi syy aborttiin kuin minulla ja hän katuu joten eiköhän hän anteeksi saa!
Tässä sulle:
Miksi ihmeessä ihminen joka tietää saavansa sairaan lapsen tai tietää ettei halua lasta pitää saa itse päättää omasta tulevaisuudesta?
Oletko sitäkin mieltä että raiskauksen jälkeenkin lapsi on synnytettävä?
Hiukka lisää:
Itselläni on lapsi ja kadun sitä että edes harkitsin abortin tekoa ja nyt olen taas mitä luultavimmin raskaana ja en aio lasta pitää koska en halua enään aviottomia lapsia.
Käytimme kyllä ehkäisyä mutta kaikki ehkäisy-menetelmät ole 100% varmoja.
Aikasemmassa suhteessa josta lapseni sai alkunsa, elin avoliitossa lapsen isän kans 6v. Joten eipä ole "yhden illan juttuja".
Ja tällä kertaa seurustellut kuukauden tai pari.
Sulla ei ole sydäntä, ja mua suututtaa sun viestis niin paljon että toivon ettet ois syntynytkään.
Vanhempaskin häpeää sua! Ellet oo lestadiolais perheestä mitä varmaan oletkin.
Mieti sitä että nainen jolle tätä heität niin hän on hyvinkin kuuliainen ja elossa kaikelle tälle mutta sikiö-möykky ei ymmärrä edes olemassa-oloaan vielä, että ketä tämä vahingoittaa eniten?
Ja syntyessään vauva tajuaa elävänsä ja sinä haluat pienen persoonan kärsivän synnynnäisistä virheistään? Kumpi on vauvan kannalta parempi? Se että tuntee tuskansa ja kipua koko elämänsä ajan vai että pelastaako sikiön kaikelta tältä tuskalta?
Mee hei hankkimaan vaikka itelles kirjastosta kirja lapsen kehityksestä niin tiedät mitä sä vastustat!
"Sulla ei ole sydäntä, ja mua suututtaa sun viestis niin paljon että toivon ettet ois syntynytkään.
Vanhempaskin häpeää sua!"
Jep jep.. ja lapsensa tappajilla sitä sydäntä löytyyki? Enemmän mä häpeisin tytärtä joka tappas mun lapsenlapsen.
"nyt olen taas mitä luultavimmin raskaana ja en aio lasta pitää koska en halua enään aviottomia lapsia."
Just tälläsiä naurettavan turhia syitä..jos tulee ero myöhemmin niin tapat ne syntyneet lapset, eikö?
"sikiö-möykky ei ymmärrä edes olemassa-oloaan vielä, että ketä tämä vahingoittaa eniten?"
Mitä se ymmärtäminen siihen vaikuttaa, sehän se tosiaan on joka siinä eniten vahingoittuu (kuolee!).
"Ja syntyessään vauva tajuaa elävänsä"
Voi kuule, vauva ei tajua minuuttaan ja elämäänsä yhtään sen enempää kun muutamia viikkoja aiemmin sikiönäkään.
"Mee hei hankkimaan vaikka itelles kirjastosta kirja lapsen kehityksestä niin tiedät mitä sä vastustat!"
Sä niitä enemmän tarvisit möykkyteorioittes kans!
Lapsi syntyy normaalisti viikoilla 38-42. Milloinkas ne pari viikkoa aikaisemmin tehdyt keskeytykset taas tehtiinkään??
Oikeastaan käytät akaasi turhaan täällä. Yritä vaikuttaa lain säätäjiin. Niin kauan kuin abortit ovat laillisia, on tuo vauhkoamisesi vain naurettavaa.
Silloin puhutaan asiaa, jos ihminen tekee rikoksen. Tässä tapauksessa laki on abortin tekijän puolella. Ja oletettavasti jatkossakin.
Ev.lut. kirkkokaan tuskin tulee nostamaan kovaa elämää, niin kauan kun haluaa osittain valtion pussista elää (lue kantaa kirkollisveroa valtion suostumuksella).
on melko turhaa yrittää vaikuttaa lainsäätäjiin koska laki tulee olemaan sama jatkossakin?
Abortti on siis lopulta jokaisen omantunnon varassa. Mitä muuta keinoa vastustajille jää kuin yrittää kaikin tavoin moralisoimalla vaikuttaa juuri siihen?
"Enemmän mä häpeisin tytärtä joka tappas mun lapsenlapsen."
Olethan muistanut kertoa tämän tyttärellesi? Meinaan vaan että jos hän joskus joutuu sen vaikean valinnan eteen että tehdäkö abortti vai pitääkö lapsi, niin tietäisi ainakin olla hakematta äidiltään apua ja ymmärrystä.
paljastuis kuitenkin myöhemmin jos tekis.
Miks edes tekis koska tietäs että sais multa koska vaan apua lapsen hoidossa.
Ja jos tekis niin ei tarvis mun luo enää turhaan tulla sellasen murhaajan sääliä kerjäämään.
niinkuin aikaisemmin tossa viestiketjussa ilmoitin käyttäneeni kondomia (kondomi voi hajota yhdynnän aikana)sekä tämän jälkeen ottaneeni jälkiehkäisypillerin.
onkohan se niin että mun pitäisi pitää tämä lapsi, mikäli raskaana olen niin pitäisikö minun sittenkin pitää lapsi sun tuntemusten perusteella? mulle yksi riittää ja luulin tuolloin tosiaan että olen loppuelämäni hänen isän kans yhdessä mutta toisin kävi,hän sairastui niin vakavasti ja loput arvaat jo.
ja nyt kun olen aloittanut uuden suhteen niin pitäs sitten ilmeisesti käyttää sekä pessaaria, pillereitä, kondomia ja vielä varmistan sun takias jälkiehkäisy pillerillä etten olisi raskaana?näinkö?
ja luuletko tosissasi etteikö abortti sattuisi? mutta siinä en satuttaisi muita kuin itseäni. mies tuskin haluaa vielä kuukauden seurustelun jälkeen lasta ja olemme puhuneet asiasta ja ollaan täysin yhtä mieltä asiasta.
"Enemmän mä häpeisin tytärtä joka tappas mun lapsenlapsen"
Mun vanhemmilla on järki tallessa joten ne ei ikipäivänä pakottais mua pitämään lasta jota en halua ja kunnioittais päätöstäni ja tukisivat minua myös siinä.
ja se lapsi(sikiömöykky) niin onko sillä tunteita siellä kun on alle 12 vkon ikäinen? ei todellakaan, ei se tajua olemassaoloaan pitkiin aikoihin.
Ja se ei ole edelleenkään lapsen tappo koska se on sikiö jolla ei ole aivoja, käsiä, tunteita, sydäntä edes.
ja sikiömöykky taas jälleen ei tuu tajuamaan että on olemassa?
Ja se että sanoin että vauva tajuaa elävänsä kun vatsasta tulee ulos oli ihan vain esimerkki siitä kuinka se ei siellä alle 12vko:isena tuu tajuamaankaan mitään koko raskauden keskeyttämisestä.
KUMPI SATTUU ENEMMÄN JA MIKÄ ON VIISAAMPI VAIHTOEHTO PERHEELLE SEKÄ LAPSELLE;
SYNTYÄ PUOLIKUOLLEENA TÄYSIN VIRHEELLISENÄ, KENTIES SYDÄMMESSÄ REIKÄ, VATSALAUKKU PUUTTUU ja mitään ei tehtävissä lapsen selviämiseen vai se että
SYNNYTTÄÄ LAPSEN JOKA ON SAIRAS JA ODOTTAA VIIKKOJA ENNENKUIN OMA PIENI VAUVA KUOLEE OMIIN KÄSIIN JA TÄSTÄ KAIKESTAHAN LAPSEN SISARUKSET KÄRSII SEKÄ LAPSEN VANHEMMAT.
RASKAUDENKESKEYTTÄMISELLÄ PELASTETAAN LAPSET TÄLTÄ TUSKALTA JA LYHENNETÄÄN VANHEMPIEN TUSKAA.
SYNNYTÄ SÄ SAIRAS LAPSI JA ANNA SEN KOKEA KAIKEN TUSKAN JA SILLOIN KUN LAPSI KUOLEE SYNNYTTYÄÄN JA EI KENTIES EDES SAA HAPPEA NIIN EIKÖHÄN SE SATU ENEMMÄN KUIN SE KESKEYTYS 12VKO:sena?
en ollenkaan ymmärrä miksi vastustat niin paljon aborttia, etenkään jos siihen on oma syynsä? sä voit perustaa ottokodin näille kaikille lapsille joita heitetään pihalle koska ei ole olleet toivottuja.
kukaan äiti, rakastava äiti ei mielellään tee aborttia. tunnen hyvinkin monta abortin tehnyttä naista ja moni katuu ja moni ovat tyytyväisiä lapsettomaan elämään.
KAIKKI EHKÄISYMENETELMÄT EI OLE 100% VARMOJA.
JA KAIKILLE NAISILLE EI KÄY SAMAT EHKÄISYMENETELMÄT.
EI KUKAAN MUU KUIN SIKAMAINEN IHMINEN SANO TOMMOISTA NOIN VAIKEASSA TILANTEESSA OLEVALLE NAISELLE ETENKÄÄN ÄIDILLE JOKA TUNTEE JO OMAT ÄIDINVAISTOT LASTAAN KOHTI. MIETI ENSI KERRALLA KUN TOLLASTA SANOT!
"Ja jos tekis niin ei tarvis mun luo enää turhaan tulla sellasen murhaajan sääliä kerjäämään."
Tässähän se on abortinvastustajan äidinrakkaus kivasti kiteytettynä. Ei niillä omillakaan lapsilla enää syntymän jälkeen ole näköjään mitään väliä.
joku terveydellinen syy siihen? Näitä terveyssyiden abortteja kaikista on huikeet 3,1%.
Tajuaminen, koko, ulkonäkö tms. ei muuta tosiasiaa että siellä kohdussa on IHMINEN joka abortissa TAPETAAN.
"Ja se ei ole edelleenkään lapsen tappo koska se on sikiö jolla ei ole aivoja, käsiä, tunteita, sydäntä edes."
Voivoi.. kuule. Alkion sydämen toiminta käynnistyy rv6 ja rv10 sitä aletaan kutsua sikiöksi, tiedätkö minkä takia? Silloin sillä on jo kaikki elimet ym. olemassa ja se kasvaa siitä eteenpäin vain kokoa.
Josko kaivat ne alakoulun bilsankirjat eka esille, tutustut ihmisen biologian perusteisiin ja jatketaan sen jälkeen, ok?
Tässä sulle niitä 'kädettömiä ja aivottomia möykkyjä'!
http://www.lastenporssi.fi/index.php?selected=disA&id=93&catid=5
Jos sikiö 10 viikon jälkeen kasvaa vain kokoa, eivät sen keuhkot välttämättä toimi ennen 36 viikkoa?
Miksi sen aineenvaihdunta alkaa toimimaan vasta 20 viikoilla?
miksi maksa ja munuaiset ovat alle 18 viikkoisella vasta aihioita?? Yms yms.
Kyllä, solut ovat erilaistuneita jo alkuviikoista lähtien. Mutta ne eivät ole vielä eliminä sellaisia jotta toimisivat..
Koittakaa te anatomiaan vetoavat itse perehtyä kehitykseen. Biologia koskee lajitietoutta ja anatomia/fysiologia ihmisen elintoimintojen eriytymistä ja kehittymistä.
"Mutta ne eivät ole vielä eliminä sellaisia jotta toimisivat.."
Ei kaikki toimikaan, mutta siis ne ovat OLEMASSA hyvinkin varhain (toisin kuin väitettiin).
elintoiminnoista, on kuitenkin olennaista, että ne elimet toimivat, eikä se, että ne erilaistuneet solut ovat olemassa. Esim. jos puhutaan vaikka sydämestä, on olennaista, että sillä on kyky toimia tarkoituksessaan, eikä se että se sydän on olemassa. Heikkokin sydän on sydän, mutta siitä huolimatta sillä ei tule toimeen, joten se on "arvoton" ja pakko vaihtaa toiseen tai kuolee. Alkion tai sikiönkään elimethän eivät ole vielä sellaiset, että niillä tulisi itsenäisesti toimeen tai että ne toimisivat.
lapsenlastasi jos et rakasta edes lastasi? Et ole ansainnut edes tytärtäsi hullu.
sentään tappanut yhtään lastani.
rakastaako lastaan vai ei, huoltehtiiko siitä kuten vanhemman tulee vai ei, kunhan ei tapa sitä? :D
***
apu (ja rakkaus) kelpaa ja tekee vääriä valintoja niin minkä sille sit voi.
Eli aivan sama miten alstaan kohtelee ja mitä sille tekee, niin kauan kun ei tapa.
Tuo lapsi vain saattaa olla aiheesta eri mieltä :D sanomattakin selvää, ja aiemminkin todettua on se että mielestäni jokainen lapsi joka synnytetään, ansaitsee parhaan mahdollisen kohtelun ja vanhemmat jotka haluavat hänet. Lasta ei saa panna kärsimään tikapuuhermostoisten aikuisten sokeista moraalikoodeista.
Tiedän, tiedän mitä seuraavaksi sanotaan, nii-i, "sikiötä ei tosissaan saisi tappaa aikuisten sokean mukavuudenhalun tavoittelun..." joojoo. Yhä vieläkin, lapsen kehittymisen ja syntymisen estäminen ei minun mielestäni lukeudu hänen kärsimisekseen, vaan sen estämiseksi. Ja minä TIEDÄN että te olette eri mieltä.
***
"Jos -- tekee vääriä valintoja niin minkä sille sit voi."
Äidinrakkautesi on siis kiinni siitä, että lapsesi tekee niin kuin sinä haluat?
Yökkis mikä äiti :((((
sen varman ihan itse kun on tuollaisen hirviön saanu vanhemmakseen.
Itse emme jostain syystä saa lapsia syytä ei ole löytynyt. Silti en tuomitse kaikkia abortteja. Raiskauksen, sairauksien ym takia minun mielestäni abortin voi tehdä, mutta ehkäisykeinona en sitä salli. Tiedän naisia jotka tekevät abortteja avioliiton aikana siksi kun lapsen isä ei ole aviomies ja syy abortin tekoon on jokin epämääräinen juttu. Joku joka tekee abortin ehkäisyn pettäessä nuorena voi sitten myöhemmin ollakin tilanteessa etti lapsia saakkaan. Itse en ole aborttia tehnyt kun yrtystä raskauteen ollut jo vuosia. On myös olemassa uskonlahkoja jotka eivät hyväksy aborttia joten osa näistä kiihkoilijoista voi olla niitä "jokainen lapsi on Jumalan lahja".
siis tehtäväsi ei ole ollenkaan tuomita vaan jättää se ylimmälle Tuomarille!
Jospa se lääkäri odottaa, että kuluu riittävästi aikaa, niin että voidaan tutkia, onko lapsi varmuudella vammautunut? Sanot itsekin, että siihen on olemassa riski, mutta kuinka suuri? Mitä lääkitystä käytät? Lopetitko sen kun sait tietää raskaudesta? Alkuvaiheessahan ei vielä välttämättä suuria vaurioita edes pääse syntymään, alkio korjaa itse itsensä? Jos lopetit lääkityksen tai vaihdoit lääkettä, niin riskihän pieneni? Jos tutkimuksissa paljastuu, että sikiö on vammautunut pahasti, niin saathan myöhäisabortin. Eihän sen odottaminen varmasti henkisesti helppoa ole, mutta mietipä sitä, jos tutkimuksissa paljastuisikin, että vammoja ei ole tullutkaan??? Silloinhan sulla olis ihana odotussyksy ja -talvi edessä!
jos asiat oliskin näin :)
Oletko ajatellut sterilisaatiota? Ei tulis tällasii pettymyksii.
Saterilisaatio ei ole 100% varma sekään. Kierukan kanssa samaa luokkaa.
***
Täytyy sanoa, että abortinvastustaja on suurella todennäköisyydellä onnellisesti itse terve.
Jos sairastaa itse erittäin kivuliasta, toimintakykyä haittaavaa ja/tai muulla tavalla elämästä hirveän tekevää sairautta, kokisi - ja sen seurauksena ymmärtäisi - aivan omakohtaisesti sen, että ei se elämä itsessään ole arvo vaan sen laatu.
Itse olen päättänyt pitäytyä lapsettomana ja naimattomana, jotta vanhempieni kuoltua voin tappaa itseni sitten, kun en enää kestä kivuliasta ja hankalaa elämääni. Oli minulla ennen sellaisia tavallisia unelmia, kuten perhe, mukava työ, omistusasunto tai ainakin nykyistä vähän isompi asunto. Nyt odotan elämältä enää kuolemaa. Sairaus on hoidettavissa, mutta se maksaisi yhteiskunnalle liikaa. Moneen kertaan on kysytty ja riidelty. Kuolema vapauttaa.
Valinta tämäkin.
Alle 30 v pitkäaikaissairas
Sinua ja kaikki muuttuu jonain päivänä paremmaksi.
pistä se jumalasi nyt sinne minne se kuuluu, ole kiltti. Sinne mihin aurinko ei tavallisimmin paista. SInä' ihan totisin naamoin rääkäiset "jumala auttaa" ihmiselle joka on todellakin, omin silmin, korvin ja muin aistein todennut että ei, ei auta. Saakelin pumpulipää.
Tee palvelus jo, tallaa ne ruusunpunalasisi säpäleiksi, jotenkin. Tervetuloa tähän todelliseen maailmaan jossa olemme, kyllä, yksin. Tässä meidän muiden todellisuudessa katsos ei näy kaikkivoipaa henkiolentoa joka huvikseen kiusaa luomuksiaan kivulla ja kuolemalla, jonka seuraajat kovasti saarnaavat kuinka se luoja kovin tahtoo pelastaa kaikki... *räkänauru* paljonpa näkyy teitin jumalaanne kiinnostavan ne ihmisapinat joita tällä pallolla tötöilee.
Vihaksi pistää.
***
sulla ei ole pienintäkään aavistusta että meillä kaikilla on omat uskomme,toivomme ja rakkautemme..
emme ole kaikki samanlaisia kuin sinä, eivätkä sinun mielipiteesi ole maailman ainoita totuuksia.
tarkemmin sanottuna,suurin osa sinun mielipiteistäsi joutaa juuri sinne minne arska ei ulotu..
saat heti kilarit jos joku jopa uskoo johonkin, tai on vähänkin eri mieltä sun kanssasi oli kyse mistä vaan.
yritäs vähän miettiä maailmaa ja ihmisiä laajemmasta näkövinkkelistä, ei ne uskovat ja abortin vastustajat ole sen kummempia ihmisiä kuin sinäkään, etkä sinä sen kummempi kuin he.
kaikilla on omat näkemyksensä näissä asioissa jotka pohdintaa aiheuttaa,kuten abortti ja uskonnot.ei siis aleta tuomitsemaan ketään jottei meitä tuomittaisi,heh :)
itse siis olen uskonnoton abortin vastustaja,mutta en sen kummemmin ota osaa näihin keskusteluihin koska ei täällä muuta tehdä ku riidellä ihmisarvosta jota joidenkin mielestä sikiöllä ei ole.
aurinkoa kaikille, jopa sinnekin minne se yleensä ei paista :))
on se jota sinä ja kaltaisesi eivät halua nähdä.
http://www.crescent.edu.sg/pbl/2ksec1/1c2(3)/Pics.htm
lisäksi kandee katsoa aborttivideot, näkee murhan ihan "livenä".
ei jaksa pieni ihminen ymmärtää mikä oikeuttaa lääketieteen noin järkyttävään tekoon. ja mikä saa yksittäiset ihmiset tekemään abortin?? oma mukavuuden halu.
ja sitten nää kannattajat sanoo ettei halua nähdä näitä aborttikuvia kun "tietävät kyllä mitä se on" , etteivät vaan sulkisi silmiään totuudelta ja pelkäävät että mielipiteensä abortista muuttuisi kielteiseksi.
Onko tuo nyt korrekti kommentti?
Mietipä, että jollakulla ihmisellä on asiat niin huonosti, ettei enää tiedä, mistä apua voisi saada. Joku uskoo Jumalaan, ja saa tästä uskostaan voimaa ja lohtua. Jollakulla hankalimmassa elämänvaiheessa auttaa selviytymään se ajatus, että joku suurempi voima pitää huolen ja kannattelee. Tämä ajatus pelastaa, auttaa pahimpien aikojen yli, silloin kun omat voimat eivät riitä eikä ole ketään, kehen turvautua.
Miksi mielestäsi ihminen ei saisi epätoivoisessa tilanteessa turvata johonkin "yliluonnolliseen"? Jos siitä on ihmiselle apua? Ja jos siitä "yliluonnolliseen turvaamisesta" on yhdelle apua, miksei voisi toivoa siitä olevan apua muillekin?
Miksi ihmeessä niin vihaksi pistää tällainen, henkilökohtainen vakaumus? Lapsen tappaminen ei silti pistä vihaksi, vai?
henkilökohtaista uskoa arvostan, ja se on hyvä asia. Tyhjän saarnaaminen, uhkailu ja katteettomat lupaukset ovat se kohta joka saa minut näkemään punaista.
Erimielisyydet vat itsestäänselvyys, oman kannan tai uskon tuputtaminen tuntemattomalle (tai tutullekin) ilman minkäänlaisia perusteita on ikävää ja saa minut suuttumaan.
***
ovat myös kuvat sodassa raiskatuista naisista ja lapsista, silvotuista ruumiista kaikesta inhimillisestä tuskasta jota maailamssa riittää.
En katsele huvikseni niitäkään kuvia ja mieluummin elän näkemättä niitä. En kaipaa enää visuaalisia ärsykkeitä, mielikuvitukseni toimii varsin hyvin jo valmiiksi.
Jos et itse osaa ymmärtää todellisuutta ilman kuvamateriaalia, se olkoon sinun ongelmasi.
***
Kommentti ei ollut aivan korrekti, siinä olet aivan oikeassa, kiehahti punaisen puolelle. Ikuinen jumalien tyrkyttäminen haavoittuvassa tilassa olevalle ihmiselle saa minut raivostumaan, epäkorrektiuteen asti.
Uskonasiat olkoon jokaiselle henkilökohtaisia, käännytystyö kuuluu muille palstoille.
Hei, minulle on toivotettu tuhanteen kertaan että olen matkalla helvettiin ja kuulun sinne, mutta heh, sehän on vain mielipide josta ei tule loukkaantua? Itse ilamisin henkilökohtaisen vakaumukseni palttiarallaa samalla paatoksella, siitähän äläkkä nousi :D
***
ehkäpä teit virheen kun kirjoitit tänne. Nimittäin minuakin alkoi ahdistamaan kun luin noita joitakin kommentteja. Älä ainakaan lue noita kaikkia, siinä minun ohjeeni. Tee omat päätöksesi ja pidä niistä kiinni. En ymmärrä ihmisiä... en vain ymmärrä..
Hei!
Ymmärrään hyvin mistä puhut ja mitä käyt läpi, tai oikeastaan en koska en vielä tiedä olenko toista kertaa raskaana joten mun on ollut turhaa miettiä joudunko aborttiin.
Yksi maailman ihanin lahja mulla on, nimittäin 8kk tyttö joka on ollut minulle elämän täyttymys.
SAIN hänet onnettomassa suhteessa aikaiseksi. Heti tyttäreni synnyttyä ymmärsin jättää miehen jonka kans yhteistä ruusujentanssia 2v ja loput 4v yhtä tuskaa hän joka aiheuttanut minulle ikuiset arvet fyysiset että psyykkiset joten älkää minua siitä syyttäkö että jätän lapseni isättömäksi, sitä en tee, tyttärellä täysi kontakti isäänsä.
Noh, asiaan, uskon olevani taas raskaana mutta päätöksen olen tehnyt sen suhteen etten tee enään aviotonta lasta. Seurustelen uuden miehen kans ja hän aivan mahtava, tiedän ettei hän ole valmis isäksi, ja seurusteltu vasta kuukauden verran. Jälkiehkäisy pillerin otin mutta kuinkahan luotettavia ne on? Kondomiakin tuli käytettyä mutta nehän menee rikki muillakin. Tiedän miesystävän tukevan minua päätöksessäni mutta tiedän ettei lasta vielä halua, kuten en minäkään.
Tiedän että tulen katumaan jo tehtyä päätöstäni. Oisin kadunnut jo aikasemman raskauden keskeyttämistä mikäli sen oisin tehnyt, nyt ainut mikä kaduttaa aikasemmasta raskaudesta on se että harkitsin edes abortin tekoa- onhan lapsi mahtavin lahja mitä voi saada.
Kun luin kirjoitustasi se sai mut ajattelemaan kaikkea tulevaa katumusta ja tunteet nousi pintaan.Tippa simmussa! Toivon vain ettei minun tarvitse päättää vielä tämmöistä asiaa. Ja muillekin epävarmoille sitä toivon.
Tsemppiä ja voimia teille! Hyvää kesää !