Kotona sain jatkuvasti kuulla olevani tiellä, äidillä ei yksinkertaisesti hermot pitäneet suuren lapsilauman kanssa. Isä oli aina pois kotoa rahaa tienaamassa, kun piti elättää suuri perhe, ja kaikki kodin hoitaminen jäi äidin vastuulle. Lapsia meille syntyi vuoden-parin vuoden välein. Kaikenlisäksi äitini oli sitä tyyppiä, joka olisi halunnut pienen perheen, mutta uskon pakottamana ei uskaltanut käyttää ehkäisyä. Heikkoina hetkinään me lapset saimme myös kuulla, kuinka äidillä on rankkaa ja äiti syyllisti meitä lapsia siitä. Muistikuvani lapsuudesta on, kuinka äiti huutaa, itkee, joskus vain nukkuu ja antaa lasten hoitaa toisiaan. Eli kaikenkaikkiaan lapsuus ei ollut mitenkään onnellista aikaa, vaan syyllisyydentuntemuksia siitä että oli syntynyt äitiä rasittamaan, sisarusten kesken tapeltiin ja kaikkea mahdollista.
Seuroissa saatiin taas kuulla siitä, kuinka huonoja ihmisiä olemme ja koko ajan syntiä tekemässä. Koko ajan sai pelätä, ettei vaan tee vahingossakaan mitään syntiä ja sitten toisaalta oli koko ajan sellainen olo, että piti pyytää syntejä anteeksi. Mm. jos sattui naapurissa katsomaan televisiosta jotain ohjelmaa, se aiheutti "sairaan omantunnon" ja hirveässä helvettiin joutumisen pelossa piti kiireenvilkkaa pyytää syntejä anteeksi.
Olen aikuisiällä irtaantunut vl-uskosta, mutta tunnen saaneeni aika heikot eväät elämään. Kyllä täällä jotenkin sinnittelee, mutta itsetunto on hirveän heikko, ihmisiin on vaikea luottaa.
Korostan, että varmaan suurin osa vl-perheen lapsista saa ihanan ja onnellisen lapsuuden ja nuoruuden ja kokee olonsa turvalliseksi vl-uskossa. Minulla on erilainen kokemus, ja toivon että vl:t näkisivät että voi olla myös erilaisia kokemuksia.
Seuroissa saatiin taas kuulla siitä, kuinka huonoja ihmisiä olemme ja koko ajan syntiä tekemässä. Koko ajan sai pelätä, ettei vaan tee vahingossakaan mitään syntiä ja sitten toisaalta oli koko ajan sellainen olo, että piti pyytää syntejä anteeksi. Mm. jos sattui naapurissa katsomaan televisiosta jotain ohjelmaa, se aiheutti "sairaan omantunnon" ja hirveässä helvettiin joutumisen pelossa piti kiireenvilkkaa pyytää syntejä anteeksi.
Olen aikuisiällä irtaantunut vl-uskosta, mutta tunnen saaneeni aika heikot eväät elämään. Kyllä täällä jotenkin sinnittelee, mutta itsetunto on hirveän heikko, ihmisiin on vaikea luottaa.
Korostan, että varmaan suurin osa vl-perheen lapsista saa ihanan ja onnellisen lapsuuden ja nuoruuden ja kokee olonsa turvalliseksi vl-uskossa. Minulla on erilainen kokemus, ja toivon että vl:t näkisivät että voi olla myös erilaisia kokemuksia.
Vastaukset 9
Vanhimmat
perusta vertaistuki verkostoa tai yhdistystä? Et takuulla ole ainoa kärsinyt.
Avaaja ei tosiaan ole yksin kokemuksineen. Meitä on varmasti paljon sellaisia joille jäi syvät haavat vl-lapsuudesta ja sairaan systeemin kasvatuksesta. Sillä vl-yhteisössä on sairaat, kaksinaamaiset normit. Heikointa potkitaan ja vahvoja ihaillaan, ja kaikkein ihailluimpia ovat äijämiehet, saarnaajat ja yleensä menestyneet miehet. Se yhteisö harjaannuttaa selittämään mustan valkeaksi ja kaikilla asioilla on kaksi puolta: se mitä opetetaan ja se miten todella toimitaan... Mutta lapsena ja nuorena sitä piti ihan totena sitä mitä aikuiset esittivät...
Parasta mitä itselleni on elämässä tapahtunut on se että olen päässyt eroon vanhoillislestadioalisesta yhteisöstä ja jotenkin kyennyt rakentamaan identiteettini ja elämäni alusta alkaen rehelliselle ja aidolle pohjalle. Ikuisesti minussa pysyvät ne haavat joita lapsuus ja nuoruus vl-yhteisössä sai aikaan, mutta terapian ja ystävien tuen avulla olen kyennyt elämään haavojeni kanssa.
Juu täällä ihan sama juttu, voin allekirjoittaa jokaisen sanan kirjoituksestasi!
Vähän niinkuin tuossa alapuolellakin joku alkoi heti maalata mustaa valkoiseksi ja valkoista mustaksi, ei siitä erkkikään ota selvää mitä hän tarkoittaa.
Eli kuin aloittaja puhui vl:n haavoittamasta lapsuudestaan niintämä kirjoittaja alkoi puhua siitä, kuinka maailman ihmiset ovat itsekkäitä ja ajattelevat vain itseään! Näin se keskustelu etenee!
Itsellänikin on ollut itsetunto-ongelmia, joista olen päässyt suurimmaksi osin yli. Tahtoisin kuitenkin muistuttaa, että olen elänyt lapsuuteni 70-80 luvulla, ja moni asia on muuttunut sen jälkeen. Mielestäni ongelmia, jotka vaikuttavat lapsen kehitykseen tai itsetuntoon negatiivisesti on olemassa perheen koosta, uskonnosta, varallisuudesta tai sosiaalisesta asemasta riippumatta.
Jotkut kärsivät alkoholista, mikä on aika yleinen lapsuuden ongelma. Itselläni on kaveripiirissäni sekä entisiä vl-perheen lapsia ja alkoholistiperheen lapsia, joiden kanssa keskustelleena voin sanoa, että ongelmat ovat aikustumisessa hyvin samanlaisia. Mielestäni kuitenkin alkoholistiperhe aiheuttaa huomattavasti todennäköisemmin ongelmia Ja joitain lapsia koulukiusataan ihan muista syistä.
Maailma muuttuu ja sen myötä avoimuus ja tietoisuus asioista. Kaikki ongelmat juontavat juurensa jo sota-ajalta asti. Meillä jokaisella on mahdollisuus katkaista sukupolvien yli jatkuneita ongelmia. Itse tiedostan sen, että vanhemmuus ei ole helppo asia ja joudun kyllä aikanaan vakavasti harkitsemaan ylipäänsä soveltumistani vanhemmaksi. (:
varmasti tuollaisia perheitä löytyy kaikkialta. Äiti voi väsyä myös muista syistä, kuin suuren lapsilauman vuoksi ja lapsethan siitä tietysti kärsivät.
Hyvin paljon on nykyisin perheitä,jotka ovat eronneet ja isä tai äiti väsyy yksin lapsen tai lasten kanssa. Ja tietysti myös eron ja siihen liittyvien tunteiden käsittely vie voimia.
Olipa syy väsymiseen mikä tahansa,niin lapset sen kokevat hyvin raskaasti ja se tulee vaikuttamaan pitkälle tulevaisuuteen.
En niinkään näen vanhempien väsymystä uskonnon syynä,vaan tämän ajan kiireisen elämänrytmin ja vaativuuden syynä.
Ja toisaalta tämä yhteiskunta luo myös lestadiolaisäidille lisää paineita, jotka voivat häntä masentaa.
Nykyisin kun pitäisi olla tehokas,kaunis ja ihmiset katsovat pitkään,kun äidillä on maha pystyssä ja kymmenen lasta perässä.
Aika on muuttunut niin,että ennen suuret perheet olivat yleisiä,mutta nyt on "muotia" pieni perhe.
Suuren perheenkin äiti voi olla onnellinen osastaan,mutta jostain suustä ihmiset eivät halua sitä hyväksyä,vaan heitä oudoksutaan tai säälitään.
Ei varmaankaan mikään mieltä ylentävä kokemus.
Yhtä kaikki,olipa perhe suuri tai pieni,niin lastenhoitoapua pitäisi saada riittävästi,sillä täysi tosiasia on,että äidit väsyvät. Toiset helpommin,toiset vaikeammin,mutta väsyvät kuitenkin aina.
Ehkäisy ei ole syntiä ja harhaopin seurauksen syntyy erilaisia ongelmia kun sen seurauksena että vanhemmat eroaa. Näitä on turha sekoittaa keskenään.
Ja mitä sinä oikeastaan tuolla kirjoitksella halusit sanoa?
Halusin sanoa,että vaikka ongelmien syitä on monia,niin lopputulos lapsiin on yleensä silti samanlainen,eli vaikuttaa lapsen itsetuntoon ja tulevaisuuteen.
kaikista "yhteiskuntaluokista" ja kaikista uskonnoista löytyy niitä,jotka ikävä kyllä vahingoittavat kasvavia lapsiaan jollain tapaa. Se ei ole hyväksyttävää,mutta toisaalta vastuu on myös yhteiskunnalla siinä mielessä,että sen täytyisi järjestää tukea erilaisista vaikeuksista kärsiville, USKONNOSTA HUOLIMATTA.
Moni varmaan miettii,että lestathan itse pukkaavat niitä penskoja maailmaan,eivätkä edes yritä estää sitä.
Mitä apua ne muka silloin tarvivat,oma syy!
Mutta yhtä totta on,että samoja ongelmia on myös pienemmissä perheissä.
vanhempien väsymystä,masennusta,mielenterveysongelmia yms.
Nämä eivät ole uskonnosta riippuvaisia ongelmia ja niihin tulisi puuttua ja saada apua.
En ota kantaa siihen,onko ehkäisy syntiä,vai ei. Mielestäni jokainen saa ajatella niin kuin haluaa ja kunnioitan heidän mielipidettään.
Mutta sitä en ymmärrä,mitä halusit sanoa tuolla, "ehkäisy ei ole synti". Miten se liittyi aloitukseen?
aloittaja oli kyllä kasvanut suuressa perheessä,mutta samat ongelmat voivat olla pienissäkin perheissä ja lisäksi väsymys on aina väsymystä,johtuipa se mistä tahansa.
perheissä on ongelmia, sitä ei kukaan kiistä, mutta joissakin vl-perheissä ongelmilta vältyttäsiin jos ehkäisyä saataisiin käyttää.
Tai ehkä ei. Sitä ei todellisuudessa voi tietää. Ainahan voi sanoa,että jos tuo tai tuo olisi paremmin,niin meilläkin menisi paremmin, mutta pitääkö se sitten paikkaansa....
Mutta olipa miten hyvänsä,niin rakkaus on kuitenkin se,jolla niitä ongelmia vältetään, korjataan ja sovitaan.
Nykyajan ihmiset vain eivät tunnu enää rakastavan lähimmäisiään, vaan oma napa on tärkein,joskus jopa omia lapsia tärkeämpää...
Tähän joku tietysti sanoo,että ei tarvitse silloin tehdä lapsia... :-)
Mutta itse jätän senkin asian Jumalan käsiin ja luotan,että voimat riittävät. Ja riittäväthän ne,kun on oikealla mielellä ja nauttii lapsistaan. :-)
Ja lapsistaan oppii nauttimaan,jos vain osaa ottaa ne pienetkin ilon aiheet elämässä täysin sydämin vastaan,eikä ole joka asiassa kärsimätön.