Kauneusleikkaukset

Eiko kukaan ole huomannut, että Eija-Riitta Korholan ulkonäkö on muuttunut? Itse huomasin sen itsenäisyyspäivän vastaanottoa katsellessani, kun naista ei edes meinannut tuntea. Ajattelin heti, että hän on käynyt kauneusleikkauksessa. Ikävä sanoa, mutta mielestäni hän oli aiemmin kauniimpi! Jos ei ole leikelty, niin rumemmaksi on kaunotar muuttunut. Vanhemmalta hän ei näytä, nuoremmalta kai olisi tarkoitus näyttää. Mutta jotain hän on menettänyt persoonallisuudestaan.
2655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lähes kaikki kauneusleikkaukset ovat tuthia! Monet ÄMMÄT laikkaavat naamansa, jotta voivat puhua kavereiden kanssaan mitä "tarpeellinen" homma oli. Rumaa ämmää ei saa kauniiksi vaikka kuinka leikkais.

Hyvännäköistä naamaa ei saa ihan pikkusella rahalla ja halvat leikkukset ovat todella rumia, jos vaikka nahka tulee turhan tiukalla. Pyllenreikää kattos paljon mielummin, kun 80 kana AIVOTTOMUUDEN 20 kertaa leikeltyy ns naamaa.

Nyt äijätkin laikkaavta naamaansa ja jälke on PERSEESTÄ!

Äänestä
  • Jokaisen naisen muoti vaatii kauneusleikkauksen jo 30v koska sehän on tämän päivän muoti. Kohta kaikkissa naistenlehdissä on näitä leikattuja tilittämässä kuinka tärkeää hänelle oli että pääsi korjauttamaan kasvojaan.Luulevat saavansa ikuisen nuoruuden sen avulla.Seuraavalla kymmenvuotis etapilla jne kunnes nahka ei enää veny ja suuta ei saa auki mutta nuoruus kuulemma säilyy.Rypytön on näemmä nuoruutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


emgee kirjoitti:

Eiko kukaan ole huomannut, että Eija-Riitta Korholan ulkonäkö on muuttunut? Itse huomasin sen itsenäisyyspäivän vastaanottoa katsellessani, kun naista ei edes meinannut tuntea. Ajattelin heti, että hän on käynyt kauneusleikkauksessa. Ikävä sanoa, mutta mielestäni hän oli aiemmin kauniimpi! Jos ei ole leikelty, niin rumemmaksi on kaunotar muuttunut. Vanhemmalta hän ei näytä, nuoremmalta kai olisi tarkoitus näyttää. Mutta jotain hän on menettänyt persoonallisuudestaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu