Tietäisikö kukaan käytäntöä poikien ympärileikkauksissa? Onko sallittua ja millä "perusteilla". Asiasta oikeasti tietävät, kertokaa.Asiallisia vastauksia kiitos, ei jaksa lukee kaikkee turhaa...
En tiedä
onko oikea palsta...
5198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Islam määrää pojat ympärileikattaviksi. Juutalaiset, jotka myös ympärileikkaavat poikalapsensa, hoitavat sen usein yksityisesti ja jopa varsinaisen hoitokoneiston ulkopuolella. Jo pitkältä ajalta juutalaisilla on oma uskonnollisten palvelujen verkostonsa, mm. Ruotsissa. Muslimit sen sijaan ovat verrattain uusi kansanryhmä pohjoismaissa eikä heillä ole sellaista verkostoa. He ovat siten jääneet täysin "oman onnensa nojaan". He voivat ilmoittaa lapsensa jonoon ja parhaassa tapauksessa he pääsevät sairaalaan vuosien kuluttua. Toivomme tietenkin, että valtiopäivät yhdessä maanlaajuisten muslimijärjestöjen kanssa pian löytävät ratkaisun tähän ongelmaan.
"Islam määrää pojat ympärileikattaviksi. "
Taidettiin kysyä perusteluja tälle määräykselle.
Taidanpa "Teemu_" veikata, ettet tule löytämään niitä Koraanista.
5 pisteen vihje. Liittyy tiettyyn kaavaan...
perusteluja tuolle "määräykselle" vaan halusin vaan tietää miten kaikki oikeasti tapahtuu täällä suomessa. Ollaan menossa erääseen euroopan maahan nyt kesällä ja tarkoitus oli ympärileikkautta poika sillä matkalla. Olin siis kiinnostunut siitä miten se täällä suomessa hyväksytään ja millä perusteilla. Esim.neuvolat yms. Siis asiasta tietävät pistäkää tietoanne eteenpäin. Kiitos
mikään rikos ympärileikkauttaa poikia uskonnollisin perustein, jos sitä meinaat.
Jep, juuri sitä meinaan. Joku aika sitten oli joku hässäkkä ulkomaalaisesta naisesta(?) joka oli ymp.leik. poikanssa ja siitä nousi melu. Joten ajattelin juuri tuota, että onko se sitten sallittua...