SIIS ANSA VIRIETTY TURUN KAUPUNGIN YLLÄPITÄMÄN VEPSÄN SAAREN ETELÄISEN LAIRURIN, UIMARANNAN PUOLEISEEN REUNAAN.
NOIN KYMMENEN METRIN PÄÄSSÄ LAITURISTA OLEVAT KIVET MERKITTY KELTAISIN TOLPIN, MUTTA LAITURIN REUNASSA OLEVA KIVI KOKONAAN MERKKAAMATTA!!
KUULIN KOTILAITURIIN PÄÄSTYÄ (HINAAMALLA) ETTÄ KO PAIKASSA ON KOLISSUT TODELLA PALJON.
ONNEKSI ON VAKUUTUS OLEMASSA, MUTTA MIELESTÄNI YLLÄPITÄJÄN VELVOLLISUUKSIIN KUULUISI MERKITÄ VARAA AIHEUTTAVAT KIVET JA KARIT.
ONKO KELLÄÄN KOKEMUSTA MAHDOLLISISTA KORVAUKSISTA, MITÄ VOISI VAATIA KARIN MERKITSEMÄTTÄ JÄTTÄNEELTÄ TAHOLTA (TÄSSÄ TAPAUKSESSA TURUN KAUPUNGILTA)
KUSTANNUKSIA TULEE ITSELLENI AINAKIN VAKUUTUKSEN OMAVASTUU..
NOIN KYMMENEN METRIN PÄÄSSÄ LAITURISTA OLEVAT KIVET MERKITTY KELTAISIN TOLPIN, MUTTA LAITURIN REUNASSA OLEVA KIVI KOKONAAN MERKKAAMATTA!!
KUULIN KOTILAITURIIN PÄÄSTYÄ (HINAAMALLA) ETTÄ KO PAIKASSA ON KOLISSUT TODELLA PALJON.
ONNEKSI ON VAKUUTUS OLEMASSA, MUTTA MIELESTÄNI YLLÄPITÄJÄN VELVOLLISUUKSIIN KUULUISI MERKITÄ VARAA AIHEUTTAVAT KIVET JA KARIT.
ONKO KELLÄÄN KOKEMUSTA MAHDOLLISISTA KORVAUKSISTA, MITÄ VOISI VAATIA KARIN MERKITSEMÄTTÄ JÄTTÄNEELTÄ TAHOLTA (TÄSSÄ TAPAUKSESSA TURUN KAUPUNGILTA)
KUSTANNUKSIA TULEE ITSELLENI AINAKIN VAKUUTUKSEN OMAVASTUU..
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei ole asiallista kirjoittaa pelkästään isoilla kirjaimilla, tarkoittaa huutamista. Ja varmaan harmittaa, kun olet itse tyrinyt. Nyt vaan kurssille opettelemaan navigointia ja veneen käsittelyä.
aSiallisesta ja mukavasta neuvosta..
pitäisikö sinulle merkitä joka kivi erikseen että osaisit veneellä ajella. jäät liikuttelee myös kiviä eli järki päässä
No totta helvetissä sinun pitää jostain saada korvauksia. Onhan se ihan kohtuutonta, että meressä on kiviä ilman merkkiä. Oikeastaan jokaisen kiven kohdalla pitäisi olla kaupungin palkkaama huutelija, joka sitten hyvissä ajoin ilmoittaisi valo- ja äänimerkein vaarallisesta veneiden kimppuun hyökkäävästä kivestä. Suljettakoon kaikki satamat, joiden ylläpitäjillä ei ole varaa järjestää tällaista varoitusjärjestelmää! Näin saamme maailmastamme turvallisen ja ihanan paikan elää.
No olipa taas purkaus. Pitäisikö kaikki saaristomeren kivet merkata, jotta näkisit ne?
Laiturien ja rantojen läheisyydessä ajettaessa on noudatettava äärimmäistä varovaisuutta ja etenkin jos ollaan syväydestä epävarmoja, keulaan/perään tähystäjä tai jos tähystys vaikeaa (yksin liikkeellä hyttiveneellä), ei ajeta epävarmoihin paikkoihin tai jos ajetaan, veto päällä pätkittäin. Itsekin olen kerran potkurin vioittanut laiturin vieressä, mutta ei olisi tullut mieleenkikään syyttää siitä muita kuin omaa tyhmyyttäni kun en varmistanut syväyttä.
Otan osaa näin voi joskus käydä eikä siinä fiilikset ole korkealla. Toivottavasti saat jotakin vakuutuksestasi ! Epäilen etteivät taaskaan kovaa mitään kun niihin vakuutuksiin on ujutettu korvauskatot suojaksi yhtiöille.
Kerroppa miten kävi, niin viisastutaan minkä vuoksi "tälläkertaa" ei korvattu mitään.
Jep, nyt on vakuutusasiat selvillä, omasta menee. Omavastuun maksaa paikan ylläpitäjä. Tunnustivat "unohtaneensa" ko pommin merkkaamisen/poistamisen. Nyt on "kuulemma" prioriteeti listan kärjessä.
Laiturikaverit/paikalliset veneilijät kertoivat, että kyseisessä paikassa on tuhoutunut lukematon määrä potkureta ja vetolaitteita....
Vene korjaamolla viikon verran ja taas päästään vesille...
Hauskaa kesää.
On tuttu paikka. Itse meinasin rysäyttää siihen viime kesänä, mutta laiturilta alkoi onneksi pari muuta venekuntaa huutelemaan, että "VARO! SIINÄ EDESSÄ ON KIVI", niin sain juuri ja juuri vältettyä osuman.. Korvauksiin en ota kantaa, mutta aluehan on kartassakin, keltaista aluetta, eli pitäisi aina olla tarkkana.
Mutta itsekin kyllä ihmettelen, että kyseisessä paikassa kiveä ei mitenkään ole merkattu.
Tulemaan mieleen että hakisit rannalta ison kiven johon kiinnittäisit narun ja kanisterin ja tiputtaisit kiven viereen, ettei ketään muu siihen kolauttaisi!?!? Täälläpäin tuo toimii, mutta taitaa olla etelän miehiltä liikaa vaadittu? huh huh hellettä..