Koristenokkonen

Onnistuukohan sen kasvattaminen pistokkaasta suoraan ruukkuun laittaen, vai pitäisikö ensin lasissa juurruttaa? Voisin ihan kokeillakin asian, mutta menen viikon päästä ystäväni luokse kyläilemään (yllättäen) ja hän on ihaillut nokkostani. Haluaisin yllättää hänet ja viedä pistokkaat jo ruukussa. Kiitos etukäteen vastaajille, Teille viherpeukaloille :)
3905
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Isokirjopeippi eli värinokkonen.Itse olen käyttänyt molempia tapoja,mutta yleensä laitan veteen,silloin näen koska on juuret.Vie mieluimmin pelkkä pistokas ja sano että laittaa ensin veteen,kun tulee juuret,istuttaa multaan.
Mutta voithan kokeilla,jos sinulle on vaikka kaksi pistokasta ;)

Äänestä
  • vastauksestasi. Jaa, niin monta nimeä, rakkaalla lapsella.. Itse en ole todellakaan mikään viherpeukalo, kaktuksenikin ottavat ja kuolevat. Mutta tämä "koristenokkonen" on lemmikkini, se rehottaa niin, että luulisi jonkun toisen olevan vastuussa sen hoidosta! Ja naapurin pistokkaasta sekin laitettu,eli ihan itse olen sen kasvattanut! Kesä aikaan varsinkin aivan villiintyy kasvamaan,kun parvekkeelle sen vien.

    Äänestä

äkkiä tähän aikaan vuodesta kun laitat pistokkaan veteen.
Ja ruskeaan laiin/lasipurkkiin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miss.pristine kirjoitti:

Onnistuukohan sen kasvattaminen pistokkaasta suoraan ruukkuun laittaen, vai pitäisikö ensin lasissa juurruttaa? Voisin ihan kokeillakin asian, mutta menen viikon päästä ystäväni luokse kyläilemään (yllättäen) ja hän on ihaillut nokkostani. Haluaisin yllättää hänet ja viedä pistokkaat jo ruukussa. Kiitos etukäteen vastaajille, Teille viherpeukaloille :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu