Olen 25-vuotias mies, en ole ikinä seurustellut vaikka 10-vuotiaasta asti olen halunnut. Peruskoulussa ajattelin että kyllä se vielä tästä, mutta nyt rupeaa usko loppumaan. En ole mitenkään ujo, en rumakaan enkä ole hiljainen, olen nuoruuteni pyörinyt semmoisissa porukoissa joissa olisi ihan hyvin voinut saada tyttöystävän mutta ei, tunne oli/on uskomattoman paha kun huomasi että kaikki kaverit vähitellen rupesivat seurustelemaan. Muistan hyvin sen katkeran tunteen kun porukalla oltiin jossain ryyppäämässä niin illan loppu vaiheessa kaikki lähtee sen tyttöystävänsä viereen nukkuun, itse jääden yksin kylmään iltaan istumaan. Sitten se vanhempien/sukulaisten kysely että "Koskas tuot sen tyttö ystävän näytille?" tosi inhottava olo tulee kun mitään tyttöystävää ei ole, pelkään sitä että koska ruvetaan homoksi luulemaan. Tulevaisuus tuntuu pelottavalta, miten pärjään vanhempieni kuoltua jos olen yksin vielä silloinkin, en tiedä miten pysyn järjissäni kun nytkin tekee tiukkaa. Haluaisin lapsia, vaimon jonka viereltä aamulla herätä, perheen jonka kanssa tehdä lomamatkoja... normaalia arkea monelle ihmiselle. Paljoa en mielestäni vaadi, enkä käsitä miksi juuri minä jään yksin. Olen aina ollut ystävällin muille, olen auttanut muita hyötymättä itse siitä mitään päin vastoin joutunut itse maksamaan auttamisesta, esimerkkinä mainittakoon toisten autot joita olen korjannut maksaen varaosia omasta pussistani tai joku kaverin talon laitto olen vienyt omia nauloja, ruuveja, listaa, lautaa sun muuta. Mutta siltikin vaikka muita olen auttanut niin vittuilua olen joutunut kuulemaan monestakin asiasta (esim töissä) vaikka parhaani aina olen yrittänyt ajatellen muiden etua, ei siinä mitään kestän kyllä vittuilua työnantajalta, ilkeitä kommentteja sukulaisilta, kavereiden naamanaukomista mutta sitä en kestä jos seurustelemattomuudestani joku alkaa kuittaileen.
Huonosti menee
huonoo tuuriako
71342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Moi! toi sun teksti ois voinu olla ihan hyvin mun kirjottama!! aivan täysin samanlaiset ajatukset ja samanlainen elämäntilanne!!! joten et todellakaan ole ainoa!! ja mikähän tässä sitten auttais kun tuntuu että kaikki on jo yritetty mutta ei. sitä elämänkumppania ei vaan löydy ja taidanpa minäkin jäädä koko iäkseni yksin. irtosuhteita on vaikka millä mitalla muttei yhtäkään ainoata oikeata seurustelusuhdetta ole ollut =(
tässä kans yks lisää, 27v mies... :(
Miten voi olla, että ihminen on maailmassa yksin? sinullahan on se mitä ilman et voisikaan elää, sinullahan on itsesi. itse raiskauksen "uhrina". olen hyvin pärjännyt hyvin itsekseni, kaikki ovat aina kehottaneet menemään psykiatrille ja syömään lääkkeitä. Miten lääkeriippuvaisuus edistää hyvinvointiani? Mitä toinen ihminen voi tehdä itselleni mitä minä en. olen itse ollut aktiivinen ja etsinyt tietoa eri mahdollisuuksista (eli mitä pitäisi tehdä), tiedän vaihtoehdot, mutta valinta on MINUN. Jos MINÄ en itseni kanssa pärjää niin kenen pitäisi? itse n. 20 -vuotiaana en ole koskaan seurustellut, vaikka välillä se voisi ollakkin ihan kivaa. Ympäröin itseni vain ihmisillä jotka edistävät (tavoin tai toisin) hyvinvointiani tai ainakaan eivät haittaa sitä, muut potkaisen ulos: en välitä onko sukua vai ei! Puolusta itseäsi, sitä EI kukaan tee puolestasi. Älä ole muiden heittopussi. Jos kaverisi ei kestä vastaan sanomistaa he lähtevät; MITÄ SITTE??? Kukaan tässä maailmassa ei ole korvaamaton. Ei ole sinun asiasi maksaa muiden viuluja, voit toki lainata/auttaa tarvittaessa, mutta se EI saa olla itsestään selvyys ja pitäähän talkoosta saada kaljat tai safkat.
valituspäivä?.. Sallittakoot se sulle.
Mä kans oon yksinäinen ja haluaisin elämänkumppanin. Seurustellut olen kerran ja seki päätty huonosti...mulle vaa sanottiin että en enää rakasta sua. Olo sen jälkee on ollu masis ja hirvee jo pitkän aikaa. Tekee pahaa nähdä ku kaikil kavereil on se joku ja mul ei ketää. Oon 27-vuotias ja alan olemaan kyllästyny siihen et mua ei voi kukaa aidosti rakastaa. En mielestäni oo paha tai huono ihminen, tein tässä eräs päivä luonnetestin ja lopputuloksena tuli että olen empaattinen auttaja.
Tuntuu hölmöltä uskoo tohon kun kuiteskin oon yksin. En halua että mua enää satutetaa, vaan haluisin kumppanin joka pysyy vierellä...niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Yhdessä vaikeuksista selvitään! Tiedän milt tuntuu ku kysytää miks sul ei oo miestä? Olo tulee aina hirveeks ku sukulaiset miettii mikä mussa on vikana ku oon yksin. Kai se on liikaa vaadittu et mua vois joku rakastaa...kai mä sitte oon liian hoikka ku 50kg vaa painan, pitänee yrittää lihoa, jos sit mut vaik joku ottais. Voimia sulle ja yritä jaksaa...nii mäki yritän tehä ja taistella eteenpäin.
yksinäinen lisää. 21 vuotta on tullut vietettyä sinkkuna.. alkaa jo masentaa. Kevät ja kesä on ihanaa aikaa ja olisi kiva viettää se jonkun kanssa kaksin. Kaikilla kavereilla ja sukulaisilla on se toinen..mikä mussa vialla. Ei pitäisi olla ulkonäöstä tai luonteesta kiinni. Ilmeisesti torjun kaikki huomaamattani ympäriltä. En päästä ketään lähelleni, pelkään tulevani petetyksi..miksi? onko mua joskus petetty, onko mulla huono itsetunto? ahdistaa, itkettää.. :(
Ehkä se tästä jonain päivänä. Vielä ahdistus/masennus ei ole saanut ylivaltaa, mutta alitajunnassa ne kokoajan piilee..
Tsempit kaikille yksinäisille!! meitä on monta, liian monta!
Vaan minullapa ei ole koskaan ollut edes irosuhteita. Nyt olen 30v. En ole mikään ruma, jos en varmaan komeakaan. Aika pieni ja heiveröinen olen. En varmaan herätä naisissa toivottua turvallisuuden tunnetta. Liikuntaakin jonkun verran harrastan. En myöskään ole äärimmäisen ujo, vaikka monestakin syystä vähän epäsosiaalinen. Niin, ehkä minulla on rima liian korkealla enkä osaa sitä laskea. Tai mistä lie tilanne johtua...