miten voi saada

jos ei pyydä anteeksi siltä jota on loukannut, vaan pyytää joltakin toiselta VL:ltä?
7444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jos oikeasti katuu, pitää pyytää anteeksi siltä jota on satuttanu, näin vain voi saada anteeksi. Ja jos tämä ihminen on kuollut, voi pyytää anteeksi vain Jumalalta!

Äänestä

tarkoittaa sitä, että ihmiselle on tullut synnintunto asiasta. Ja se on jo silloin taivaaassa anteeksi annettu, kun vl siunaa synnit anteeksi.
Mutta jos asian ymmärtää oikein, kyllä se omatunto neuvoo korjaamaan asian sielläkin, missä se vika on tullut.

Äänestä

ajan hoitaa näitä asioita. Ja näyttää synnin synniksi.
Sehän se olis tärkein asia kuitenkin, että näillä kysyjille, itselle tulis usko niin tärkeäksi, että heitä näkyis Ry:lläkin seuroissa Sanan kuulossa ja haluaisivat omalle kohdalle uskoa evankeliumin.

Äänestä
  • on uskosta tuleva teko.

    Lestadiuskin sanoo, että se on tullut kristityille omantunnon asiaksi.

    Siellä Pojois-Ruotsissa vaikuttaa esikoislestadiolaisuus. Paikallinen kaivosfirman johtaja oli ihmetellyt heitä, että kun joku kääntyy heihin, niin heille on tullut tarve tulla pyytämään anteeksi myös työyhteisön jäsenten välisiä rikkomuksia. Näin ei kai tapahdu niinkään muiden hengellisten joukkojen kohdalla.

    Miten se on teidän vl:ien opetuksen mukaam?

    Äänestä

  • sovittaminen kirjoitti:

    on uskosta tuleva teko.

    Lestadiuskin sanoo, että se on tullut kristityille omantunnon asiaksi.

    Siellä Pojois-Ruotsissa vaikuttaa esikoislestadiolaisuus. Paikallinen kaivosfirman johtaja oli ihmetellyt heitä, että kun joku kääntyy heihin, niin heille on tullut tarve tulla pyytämään anteeksi myös työyhteisön jäsenten välisiä rikkomuksia. Näin ei kai tapahdu niinkään muiden hengellisten joukkojen kohdalla.

    Miten se on teidän vl:ien opetuksen mukaam?

    kaksi viestiä. Siellä on selitetty tätä asiaa.

    Äänestä

juttelemaan tämän kanssa ja sanot, että olet loukkaantunut häneen ja selität , mistä. Hänelle on nyt mahdollista pyytää sinulta anteeksi loukkaamistaan.

Äänestä
  • niin tulee itse kiusatun luokse ja selvittää asiat. Ja varmasti monetki tietää loukanneensa toista kun tekevät sen tarkoituksella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vääryyden anteeksi, kirjoitti:

jos ei pyydä anteeksi siltä jota on loukannut, vaan pyytää joltakin toiselta VL:ltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu