Miten vaikeaa on päästä opiskelemaan filosofiaa esim. Helsingin yliopistoon, tai Turkuun? Kun kuulemma humikseen ja yhteiskuntatieteelliseen on aika kireää päästä :o Itseä kiinnostaa älyttömästi mutta mietin vain että onko mulla mitään mahdollisuuksia :/
Filosofiaa opiskelemaan???
1
795
Vastaukset
- filosofian opiskelija
Sisäänpääsyprosentit vaihtelevat suurin piirtein 10-20%:n välillä. Hakijoiden "tasosta" on vaikea sanoa mitään. Itse tunnen vain sisäänpäässeitä, joista kyllä sangen monella vaikuttaa ainakin olevan hyvät ylioppilastodistukset. Ja yleisesti ottaen tietysti fiksua porukkaa: filosofian opinnoissa, ainakin teoreettisen puolella, aineopinnoissa alkaa olla jo vaikeita asioita.
Toisaalta pääsykokeissa lienee myös sellaista porukkaa, joka käy huvin vuoksi kokeilemassa. Lukuihin ei kannata sokeasti tuijottaa. Ja sinänsä pääsykokeet ovat (valitettavasti) aika lailla ulkoaopetteluun pohjautuvia: kysytään esim. käsitteitä ja on lyhyeen pätkään kirjassa perustuvia kysymyksiä, joihin tulee vastata vähäsanaisesti.
Itse en mitenkään älyttömästi lukenut, mutta ajatuksen kanssa ja huolellisesti muistiinpanot tehden. Panostin pääsykokeisiin huomattavasti enemmän kuin samaan aikaan olleisiin ylioppilaskirjoituksiin. Vaikka olisi hyvätkin paperit, ei kannata laskea niiden varaan. Olennaista on onnistua itse pääsykokeissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134862Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293523No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501548
- 401413
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231312- 141222
- 271108
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221027