Parveketupakoitsija

kuoli

Hänkin tupakoi parvekkeella. Kaikissa asunnoissaan siis joissa parveke oli. Aina ei ollut.

Ei tupakoi enää. Hän kuoli.

Ei olisi millään halunnut kuolla. Kaikenmoisia erilaisia hämäysliikkeitä teki, jotta kuoleman välttäisi. Kas, tupakoijat kuolevat ennenaikaisesti, ja tällainen ennenaikainen lähtö aiheutttaa sen että ei suostu lähtemään sovinnolla. Paljon asioita vielä kesken, tekemättä. Täyden, vanhaksi eläneen ihmisen lähtö on helpompi; mitäpä tässä enää hanttiin pistämään kun näinkin vanhaksi on elänyt. Jos vielä sattuu olemaan uskovainen niin suorastaan toivoo että pääsis nyt pois kitumasta, taivaaseen.

Ei ollut hän uskovainen eikä 'kuoloniässä'. Teinistä saakka tupakkaa veti. Sitten syöpä. Keuhkon ala-osasta alkoi. Levisi sieltä alas ja ylös muihin kudoksiin, tullen lopulta suurena möhkäleenä ulos ylhäältä selästäkin.

Ambulanssi miehet kantoivat paareilla alas kolmannesta kerroksesta, ei ollut hissiä. Varoittelivat "älä ota kiinni mistään kaitesta tai muusta". Turha varoitus, oli niin heikkona että tuskin pystyi kissaa sanomaan, siis että vielä tarrautuisi kaiteeseen kesken kuljetuksen.

Sairaalassa sitten laihtui pikavauhtia kun ei syönyt. Pelkkää luuta ja nahkaa lopulta. Iho kylmä kuin kuolleella. Taantui muisti 30:nen vuoden päähän. Ei tiennyt edes sairaalassa olevansa vaan lapsuudenkodissaan oletti olevansa. 30 vuotta sitten kuollut äitikin elossa taas.

Lopun jälkeen sitten eiku krematorioon, ja pieneen ruukkuun.

26

1470

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • homeongelmasta

      "Taantui muisti 30:nen vuoden päähän"

      Taisi olla muita ongelmia ja syitä. Olikohan hänen kämppänsä homeessa? Vaikuttaa siltä. Selvitettiinkö hänen kaikkien asuntojensa hometilanne?

      Homeet eivät aiheuta pelkästään hengityssairauksia, vaan mm. myös dementiaa:

      http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2000/250100.html

      Hometalojen mikrobimyrkyt ovat vaarallisia ja vaikeasti tuhottavissa

      " .. 2000 luvun uusin tutkimustieto taas kertoo pelottavan asian. Hometaloissa olevia mikrobimyrkkyjä ei voi pestä eikä niiden ihmisille aiheuttamia vaurioita voida korjata...

      Hometalojen mikrobimyrkyt ovat rasvaliukoisia, aerolisoituvia ja kemiallisesti kestäviä, mikä tekee niistä pelottavia. Rasvaliukoisuus tarkoittaa sitä, että ne tulevat muovien läpi ja varastoituvat niihin. Koska myrkyt pääsesät muovin läpi, ne pääsevät tällöin myös ihon, sarveiskalvon ja hengitysteiden epiteelin läpi. - Kun mikrobimyrkky on päässyt ihmiseen, siitä ei pääse eroon. Myrkyt kertyvät ja kertyvät, mutta häviävät hyvin hitaasti. Dioksiinimittausten perusteella ilmiö on ennustettavissa, koska dioksiinilla on samanlaisia fysikaalisia ominaisuuksia kuin mikrobimyrkyillä, Mirja Salkinoja-Salonen kertoo.

      Dementoituminen voi johtua hometalojen myrkyistä

      - Ihmisen tappajasolut lamaantuvat jopa kymmenessä minuutissa. Tappajasolujen lamaantuminen puolestaan merkitsee sitä, että ihmisen imuuniteetti eli vastustuskyky heikkenee. Toisin sanoen esimerkiksi erilaiset infektiotaudit alkavat pienestäkin altistumisesta, Mirja Salkinoja-Salonen sanoo. - Kun tappajasolu on vaurioitunut se lähtee apoptoosiin eli se tuhoaa itsensä. Sen tilalle elimistö tuottaa uusia T-soluja- Puolustuksen lama ei siis ole pysyvä vaan tilanne korjaantuu hiljalleen, Salkinoja-Salonen sanoo. Sen sijaan myrkyt aiheuttavat myös pysyviä vaurioita, jotka tulevat lähinnä ihmisen hermosoluihin.' - Pari vuotta sitten Nature-lehdessä julkaistiin mielenkiintoisia tuloksia, jotka osoittivat, että hermosolujen apoptoosi on yksi tärkeä syy dementiaan. On muitakin hermosoluja, joiden kimppuun nämä myrkyt käyvät. Myrkyt voivat vaurioittaa esismerkiksi silmän rakennetta ja aiheuttaa harmaakaihin eli cataractan tai silmänpainetaudin eli glaukooman. Myrkyt tuhoavat myös kuulohermon soluja, jotka eivät enää vaurioiduttuaan uusiudu. Niinpä ikääntymisen aiheuttamaksi luultu rappeutuminen voikin siis johtua hometalojen myrkyistä, Mirja Salkinoja-Salonen kertoo.

      Mikrobimyrkyt tuhoutuvat vain polttamalla

      Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt sairaat hometalot. - Jos neljännes talon asukkaista tai työntekijöistä sairastaa tautia, joka liittyy rakennukseen, niin silloin talo on sairas, Salkinoja-Salonen sanoo. Entä kuinka sairas talo sitten parannetaan? - Nyt kun tiedetään, että myrkyt eivät ole pois pestävissä ja ne eivät hajoa hapoilla, emäksillä eivätkä entsyymipesuaineilla, niitä ei voi hävittää muuta kuin polttamalla. Ei siis ole muuta keinoa, kuin purkaa pois kaikki ne rakenteet, joissa epäillään olevan näitä myrkkyjä, akatemiaprofessori Mirja Salkinoja-Salonen Helsingin yliopistosta neuvoo.

      Asiantuntija
      MIRJA SALKINOJA-SALONEN
      professori
      mikrobiologian laitos
      Helsingin yliopisto "

      • syöpää

        http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2007/nro_4_2007/hometalomikrobien_vaikutusmekanismit/

        "Mikrobit voivat tuottaa myös syöpäriskiä lisääviä myrkkyjä
        ..Tuoreessa kokeellisessa tutkimuksessa havaittiin kosteusvauriotaloissa esiintyvien mikrobien kyky aiheuttaa myös perimävaurioita immunologisissa soluissa erityisesti vaikuttaessaan yhdessä. Joidenkin mikrobitoksiinien tiedetään aiheuttavan perimä muutoksia tai syöpää, ja useat muut metaboliitit on luokiteltu syöpäriskiä lisääviksi tekijöiksi."


      • homeessa

        http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2007/nro_4_2007/kosteusvauriot__kansanterveys-_vai_rakennusongelma_/

        Suomessa kosteusvaurioita esiintyy kaikenlaisissa rakennuksissa. Joka toisen asunnon kohdalla on arvioitu olevan ainakin jonkinlaista korjaustarvetta, ja ainakin 40 prosentissa koulurakennuksista on vaurioita, usein monimuotoisia.


      • vastauksia!

        Vai hometta! Homeko se on, joka tulee savuna naapurin parvekkeelle? Kyllä se on nikotiini, joka aiheuttaa dementiaa ja muita mielen sairauksia. Miksi muuten tupakoitsijat olisivat niin agressiivisia, töykeitä, omaan napaan tuijottavia jne? Pahimman luokan narkkareita ovat!!


      • ..........
        vastauksia! kirjoitti:

        Vai hometta! Homeko se on, joka tulee savuna naapurin parvekkeelle? Kyllä se on nikotiini, joka aiheuttaa dementiaa ja muita mielen sairauksia. Miksi muuten tupakoitsijat olisivat niin agressiivisia, töykeitä, omaan napaan tuijottavia jne? Pahimman luokan narkkareita ovat!!

        jos haluat nähdä aggressiivista ja töykeätä omaan napaan tuijottelua niin katso peiliin

        nimim. tupakoinnin lopettanut, mutta alan kohta uudestaan ihan vaan teikäläisten kiusaksi


      • kuoli

        "Taantui muisti 30:nen vuoden päähän"

        Tämä johtui nähdäkseni lähinnä siitä että sairaalassa mielettömät kipulääkkeet päällä, huumepohjaiset siis. Tällaisessa tilassa häviää paikan ja ajan taju.


      • lääketieteellisiä
        kuoli kirjoitti:

        "Taantui muisti 30:nen vuoden päähän"

        Tämä johtui nähdäkseni lähinnä siitä että sairaalassa mielettömät kipulääkkeet päällä, huumepohjaiset siis. Tällaisessa tilassa häviää paikan ja ajan taju.

        keinoja selvittää, mikä syövän on aiheuttanut. Se voi toki johtua monesta muustakin syystä kuin tupakasta. Toki todennäköisyys on ilmeinen.


    • ....

      ....not.

    • Hekottelija

      Olipa herttainen tarina. Nyt nortille!

    • keuhkosyöpään

      Heistä kukaan ei tupakoinut koskaan tai työskennellyt koskaan savuisessa ympäristössä.
      Totta maar tupakointi saattaa lisätä riskiä sairastua syöpään, mutta kymmenetkään vuodet tupakointia eivät jostain syystä välttämättä sairastuta tupakoitsijaa syöpään. Syöpä kehittyy vuosia-kymmenenkin, ennen oirehtimista tai löydöstä.

      Syöpää aiheuttavia tekijöitä on kaikkialla: asusteissa (väreissä ja materiaaleissa), ruuassa, juomassa (lisäaineet, torjunta-aineet), rakennusmateriaaleissa, ilmassa.
      Aurinko, röntgenkuvaukset, lentäminen...........
      Syöpää et pääse pakoon tupakoimattakaan, ja varovasti liikenteessä, siellä piilee muut riskit.

      Elämä on kuolemista!

      • ^_^......

        Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Asiaa kirjoitit. Kiitos. Se mitä kirjoitit on aivan loogista, kumpa muutkin ihmiset sen tajuaisivat.


      • Hengittelijä
        ^_^...... kirjoitti:

        Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Asiaa kirjoitit. Kiitos. Se mitä kirjoitit on aivan loogista, kumpa muutkin ihmiset sen tajuaisivat.

        Muijani työskentelee huumeriippuvaisten parissa. Ihan samanlaiset niillä on verukkeet ja puolustelut tapansa oikeuttamiseksi kuin nikotinisteillakin. Sillä erolla, että heidän käyttämänsä huumeet eivät suoraan myrkytä ulkopuolisia.

        Onneksi lainsäätäjät sentään ymmärtävät, tupakoitsijat kun itse eivät ymmärrä. Rasismista ja fasismista puhuminen heidän taholtaan on täysin idioottimaista. Suomessa saa edelleen tupakoida niin paljon kuin itse kukin haluaa.


      • ei pääse pakoon

        "Syöpää et pääse pakoon tupakoimattakaan"

        Taitaa mullakin jo olla kun yskittää ja ihan vaan siitä syystä kun naapurilla oli vieraita eilen. Istuivat koko illan ja yön parvekkeellaan käryyttämässä tupakkaa KOKOAJAN. Miten niin paljon joku edes saa poltettua kuin nämä. Kokoajan paloi niin ettei voinut mitään luukkua avata että olisi raitista ilmaa tänne saanut. Ja vaikka on ollut kaikki luukut kiinni, niin silti sitä on tännekin riittänyt kun keuhkoja polttelee ja pistelee kuin olisi itse polttanut ja tämä yskä se se vasta kamalaa onkin. Kyllä mullakin jo varmaan syöpä keuhkoissa on ja ihan näiden naapureiden syytä kun polttavat niin paljon.
        Nuoripari tuo vähän väliä näitä kavereitaan kyläileen ja siellä ne parvekkeella majailee suurimman osan aikaa ja niitä on monta, että siinä saa osansa niin ihmiset kuin ympäristö. Aamulla haisee, haisee ja haisee niin ettei meinaa henki kulkea.
        Juu ja asuntoa olen katsellut muualta mutta ei niitä niin vaan ole otettavissa ilman sitä fyffee. Osa-aikatyöläisellä ole varaa mihinkään muuhunkaan ja sitten pitää viellä kestää näitä savustajia kaiken muun lisäksi.


      • aaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
        ei pääse pakoon kirjoitti:

        "Syöpää et pääse pakoon tupakoimattakaan"

        Taitaa mullakin jo olla kun yskittää ja ihan vaan siitä syystä kun naapurilla oli vieraita eilen. Istuivat koko illan ja yön parvekkeellaan käryyttämässä tupakkaa KOKOAJAN. Miten niin paljon joku edes saa poltettua kuin nämä. Kokoajan paloi niin ettei voinut mitään luukkua avata että olisi raitista ilmaa tänne saanut. Ja vaikka on ollut kaikki luukut kiinni, niin silti sitä on tännekin riittänyt kun keuhkoja polttelee ja pistelee kuin olisi itse polttanut ja tämä yskä se se vasta kamalaa onkin. Kyllä mullakin jo varmaan syöpä keuhkoissa on ja ihan näiden naapureiden syytä kun polttavat niin paljon.
        Nuoripari tuo vähän väliä näitä kavereitaan kyläileen ja siellä ne parvekkeella majailee suurimman osan aikaa ja niitä on monta, että siinä saa osansa niin ihmiset kuin ympäristö. Aamulla haisee, haisee ja haisee niin ettei meinaa henki kulkea.
        Juu ja asuntoa olen katsellut muualta mutta ei niitä niin vaan ole otettavissa ilman sitä fyffee. Osa-aikatyöläisellä ole varaa mihinkään muuhunkaan ja sitten pitää viellä kestää näitä savustajia kaiken muun lisäksi.

        Siinähän marinoidut käryissäs, hähä!


      • suora yhteys
        Hengittelijä kirjoitti:

        Muijani työskentelee huumeriippuvaisten parissa. Ihan samanlaiset niillä on verukkeet ja puolustelut tapansa oikeuttamiseksi kuin nikotinisteillakin. Sillä erolla, että heidän käyttämänsä huumeet eivät suoraan myrkytä ulkopuolisia.

        Onneksi lainsäätäjät sentään ymmärtävät, tupakoitsijat kun itse eivät ymmärrä. Rasismista ja fasismista puhuminen heidän taholtaan on täysin idioottimaista. Suomessa saa edelleen tupakoida niin paljon kuin itse kukin haluaa.

        Tappovälineitähän nekin on. Kun tupakka tappaa naapurit savukaasuilla. Huumeet ja viinakset tappavat muita väkivaltaisesti sekä liikenteessä.


      • mut ne oli
        aaaaaaaaaaaaaaaaaaaa kirjoitti:

        Siinähän marinoidut käryissäs, hähä!

        NAAPURIEN KÄRYJÄ! Kjähkjäh....
        Tupakoivat ovat kyllä maailman vittumaisimpia ihmisiä kuten edellisestäkin vastauksesta ilmenee.


      • aiheuttaa sitä
        suora yhteys kirjoitti:

        Tappovälineitähän nekin on. Kun tupakka tappaa naapurit savukaasuilla. Huumeet ja viinakset tappavat muita väkivaltaisesti sekä liikenteessä.

        että siitä on helppoa siirtyä käyttämään niitä huumeita ja harva alkoholisoitunut ihminen ei käytä tupakkaa tai muuta vastaavaa. En ole ainakaan koskaan kuullut ettei olisi tupakkikin näille kohtuuttomille käyttäjille maistunut. Korreloi, korreloi, sano mitä sanot.


    • käryttäjä

      Ihmiset kuolevat, sillehän ei voi mitään. Olen tupakoitsija ja tiedän että vielä joku sairaus tai keuhkosyöpä voi osua kohdalleni tupakan takia, silti en lopeta, ainakaan vielä, joskus kyllä varmasti ainakin aion yrittää lopettaa.

      Kyllä tiedän mitä keuhkosyöpäpotilaille käy, tätini, joka myös oli tupakoitsija, kuoli jokin aika sitten keuhkosyöpään, oli erittäin huonossa kunnossa ennen kuin menehtyi sitten.

      Luuletko että tämän tekstin perusteella saat ihmiset lopettamaan parvekkeella tupakoinnin?

    • on..

      Suomessa todetaan vuosittain 2000 keuhkösyöpätapausta, joista radonin arvioidaan aiheuttavan noin 300-600 tapausta ja asbestin suunnilleen saman verran. Varovaisten arvioiden mukaan ainakin 100 000 suomalaisella on asbestin aiheuttamia röntgenlöydöksiä.

      Yleensä, kun tupakoitsija kuolee (varsinkin keuhkosyöpään), kuolema luokitellaan automaattisesti tupakan aiheuttamaksi. Muita elinolosuhteita ei selvitetä. Sinäkään et varmaankaan tiedä esimerkiksi sitä, oliko kyseinen henkilö altistunut elämänsä aikana myös vaikkapa radonille.

    • vittulan jänkhä

      Pelkkä vittumaisen naapurin näkeminenkin nopeuttaa sykettä ja saa verenpaineen nousemaan.

    • naapurit?

      ???

      • köh köh

        Tupakkakeskusteluista saa kyllä se käsityksen, että 10 kilometrin säteellä kukaan ei selviä hengissä.

        Kuka tietää, jospa taivaassakin tupakoidaan? Taivaallahan näkyy savukerääntymiä, joita me kutsumme pilviksi.

        Helvetissä tupakoidaan aivan varmasti.


    • kysyjä.

      Minkäikäinen oli kun kuoli? Jos teini-iästä asti polttanut.

      Oma vinkki: Syökää kasviksia, vihanneksiä ja hedelmiä aina... ehkäisee peräsuolensyöpää. Meinaan oikeasti. Eräässä lähiössä kuoli mies kun joi vaan olutta ja söi makkaraa tyyliin.

      • jshgls

        Aatteles, mun vaarikin kuoli, söihän ukkoparka koko ikänsä makkaraa ja läskiä, huuteli sen kaiken alas oluella. Ja reippaassa 94 vuoden iässä sitten kuukahti, vielä olis ollu vuosia jäljellä. Jäi puolikas konjakkipulloa kaappiin ja makkarapaketti syömättä :(


    • esimerkkejä

      Sisäilman radon aiheuttaa Suomessa vuosittain n. 700 ihmisen kuoleman keuhkosyöpään.
      Altistuminen tupakansavulle aiheuttaa vuosittain n. 60 ihmisen kuoleman keuhkosyöpään.

      Sisäilman mikrobeista (homeista) sairastuu vuosittain 50.000 suomalaista.
      Sisäilman tupakansavulle altistuneista 20.000 – 30.000 sairastuu vuosittain.

      Altistuminen tupakansavulle tarkoittaa omaa tupakointia tai jatkuvasti sellaisissa tiloissa oleskelua, joissa poltetaan sisätiloissa. Naapurin parvekkeella polttamisessa ei ole kysymys passiivisesta tupakanpoltosta tai terveyshaitasta, joka edes sairastuttaisi.

      • Anonyymi

        Usea katuu tupakointiaan, kun on kuolemassa keuhkosyöpään.

        Ei kyllä kaikki, koska elämä on kuolemista. Valmistaudu jo!!!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      325
      7788
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2186
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1876
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1432
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1297
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1271
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1241
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1220
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1091
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1039
    Aihe