Yksin omassa maailmassa

Täällä on aika paljon yksinäisiä ihmisiä mun lisäksi, näin olen huomannut. Onke teillä mitään juttukaveria missäänpäin maailmaa? Itse ainakin kaipaan jotakin ihmistä lähelle, joka ei heti ole tuomitsemassa tekojani. Tai lähinnä tekemättömyyttäni.

Kävin perjantaina lääkärille joka määräsi muodon vuoksi alustavasti kuukauden verran sairaslomaa, samalla ilmoitti että laittaa lähetteen jonnekin mielenterveysosastolle. Ja nyt pelkään, että joudun jäämään sinne joksikin aikaa, jos ne niin päättävät.. Itsemurhariskin takia en saa edes lääkitystä unettomuuteen kunnolla. Joudun hakemaan pienen määrän usein. Tämä se vasta on elämää.

Päivät kuluu edelleen sohvalla/sängyssä/lattialla maaten. Eikä mikään oikein tunnu menevän oikein, kaikki sanomani asiat ovat väärin ja loukkaavat ihmisiä jne. Vituttaa

7

678

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuntemuksiasi

      niin et ole ihan yksin.
      Ja jotenkin minusta tuntuu, että oli hyvä käydä lääkärissä,kk:n sairasloma parantaa asioita jo paljon.

      Nyt lepäät ja jos jaksat, niin tee ihan pieni kävelyenkki 5-10 min noin aluksi, mutta jos et jaksa, niin ei sekään mitään haittaa.

      Olet ihan rauhassa, ei sinun olekaan tarkoitus juuri nyt tehdä mitään erikoista, sillä olet sairaslomalla, aiheesta.
      Sinä saat olla tekemättä uhtään mitään, sitä vain eivät lähelläsi olevat ystävät ymmärrä.

      Anna itsellesi nyt aikaa, se on ehdottoman tärkeää.

      Tiedän että tilanteesi paranee, koska olet
      jo lääkärin hoidossa.
      Yritä olla positiivinen, ensin vaikka yhden kerran päivässä, jos pystyt.
      Mutta tämäkin on vain ehdotus, jos et jaksa, niin yritä huomenna uudelleen.
      Voimia sinulle!

    • sirpukka

      Niinpähän tuo vituttaa täälläkin. Yhteisöllisyys on kadonnut tästä maasta kokonaan. Jokainen nököttää peloissaan omassa kopissaan ja kaipaa toista ihmistä, juttuseuraa, sielunkumppania.
      Ne, jotka ovat töissä painavat niskalimassa eivätkä ehdi, vaikka tahtoisivat tulla käymään. Tai sittten palavat loppuun ja jäävät sairaslomalle.
      Ja työttömät kuten esim. minä ja monet muut kärvistelemme sohvillamme omissa pahoissa oloissamme. On se vaan yhtä perkelettä. Kaunis kesä menee menojaan. Siitäkin iskee pakokauhu.
      Masennuslääkkeitä olen kokeillut, mutta ne lihottavat ja vievät seksihalut. Ja sekös masentaa entisestään. Ironista, että näillä "onnellisuuspillereilä", joiksi ns. terveet niitä kutsuvat, on tuollaiset sivuvaikutukset.
      Eipä auta Nimismies muu kuin yrittää jatkaa elämistä ja repiä huumoria vaikka seinätapeteista.

      • sairaslomalla

        Tervehdys vaan kaikille masennusta poteville,kohtalo tovereille.
        Minulle kirjoitti tänään aamulla oma kääkäri myös kuukauden sairasloman.
        Syy loppuun palaminen töissä,siitäkös riemu alko kun soitin pomolle.
        Suoraan sanoen keljuili ja tuumasi no sittenhän sulla on heinäkuu kesälomaa,ei tartte näitä käytäviä katella.
        Tuntui et veistä olisi haavassa käänetty.
        Olen pitkään ollut ihan poikki ja minusta ei tällä hetkellä olisi ollut kuin vahinkoa töissä.
        Tälläistä on hoitoalalla.


      • koeta kestää
        sairaslomalla kirjoitti:

        Tervehdys vaan kaikille masennusta poteville,kohtalo tovereille.
        Minulle kirjoitti tänään aamulla oma kääkäri myös kuukauden sairasloman.
        Syy loppuun palaminen töissä,siitäkös riemu alko kun soitin pomolle.
        Suoraan sanoen keljuili ja tuumasi no sittenhän sulla on heinäkuu kesälomaa,ei tartte näitä käytäviä katella.
        Tuntui et veistä olisi haavassa käänetty.
        Olen pitkään ollut ihan poikki ja minusta ei tällä hetkellä olisi ollut kuin vahinkoa töissä.
        Tälläistä on hoitoalalla.

        Samanlaisia kommentteja minäkin sain töissä kollegoilta (eri ala) ja koetin sankarillisesti hekotella, että juu otetaan nyt ilo irti koko kesästä kun lääkärit niin pienestä marssittavat sairaslomille. Hekottelin pari vuotta ja sitten rymähtikin diagnoosi niskaan hoitamattomasta työuupumuksesta, jota työnantaja makseli työterveyshuollon kautta kalliin erikoislekurin muodossa. Opin siitä sen, että jos työyhteisössä uupumus koetaan vain ylimääräiseksi lomaksi on työyhteisössä paljon mätää. Minuakin kohdeltiin kuin ruttotautista pitkään ja mentiin vihellellen ohi, ettei tarttis vaikeista asioista suoraan puhua. Nyt siellä onkin sitten useampia sairaslomalla saman vaivan takia sekä kalliit psykologit kartoittamassa ilmapiiriä sekä joku konsultti paksuntamassa lompakkoaan pohtimalla uutta työnjakoa.

        Ei ole virhe reagoida terveellä tavalla työyhteisön ongelmiin.Uupumus ei ole heikkous, vaan elimistön puolustuskeino sellaisia asioita kohtaan joille ei voi enää itse mitään. Siksi uupumista täytyisi hoitaa,selvittää sen syitä ja seurauksia. Yksin ei pitäisi jäädä, joten mieluusti vaikka tämä kanava purkautumista varten kuin hautoa kaikkea omissa oloissaan.


    • on hyvä paikka

      Olen käynyt terapiassa ja erikoislääkärillä, joiden avulla elämääni saatiin parempaan kuosiin. Muutama ystävä onneksi on, mutta tarpeeni puhua on ollut niin pohjaton ja sen takia olen käyttänyt "maksullista kuunteluapua". Vaikka puhuminen on silloin sidottu aikaan ja paikkaan se kuitenkin on parempi kuin ei mitään.Asiantuntijat myös osaavat auttaa uusien ajatusmallien luomisessa tai vain oman olotilansa hyväksymisessä. VAikeinta minulle on ollut olla se mitä olen ollut, siis vaikka lattialla maaten koko päivän. Tämän päivän tehokkuus tuntuu myös masentuneen ajattelemisen mallissa ja kaikkeen pitäisi olla heti vastaus tai ratkaisu. Joskus ihmisen on vain elettävä jokin kurja tunne läpi ja silloin auttaa, jos siitä saa rauhassa marista oikeanlaiselle asiantuntijalle. Kaikkeen ei löydy vastauksia ja ihminen koostuu myös alueista, joihin ei sanoja edes kunnolla löydy. Miksi siis kieltää itseltään se mitä ihmisenä on myös ikävine tunteineen?

      Ehkä tämä oli helpommin kirjoitettu kuin käytännössä tehty, mutta olen sen huomannut että jos vain antaa kurjan olon olla se hellittää sillä tavoin myös otettaan. Jos ei tahdo muuta kuin maata lattialla se pitää ehdottomasti tehdä niin kauan kuin siltä tuntuu.

      Ja tarkista nyt ihmeessä lekuriltasi mitä se lähete tarkoittaa? Osastoilla voi myös käydä kerran viikossa 45 min. kerralla.

    • Varjolilja

      Minulla on mies ja monta lasta, on eläimiä, jotka on hoidettava. En tahtoisi tehdä mitään, mutta pakko on nousta sängystä ylös joka aamu ja hoidettava eläimet. Lapsetkin on jotenkin hoidettava, pitää edes olla ruokaa, vaikka hekin kyllä auttavat. Puhekavereita on yllin kyllin, mutta en jaksaisi puhua. On dementoitunut äiti, joka ei muista edes, mikä viikonpäivä on, pelkää varkaita koko ajan, täytyy autella häntä. Tahtoisin vain maata tai nukkua, olla yksin. Pakko on kuitenkin tehdäkin vähän jotain, en tekisi, jollei täytyisi.

      • Riutunut nainen

        Uskoin, että parhaimpaan ystävääni voisi luottaa,mutta ei. Minusta on kirjoittamaton sääntö, että toisen kumppaniin ei kajota millään lailla. Samoin en uskonut mieheni osoittavan kiinnostustaan häneen. Ei olisi ollut mitään varaa menettää ystävääni, mutta jos meinaan yrittää mieheni kanssa, ystäväni ei voi mahtua enää kuvioihin. Näin ollen minulla on 1 ystävä, joka ei hänkään täysin tyydytä henkisiä tarpeitani, mutta arvostan hänen ystävyyttään uskomattoman paljon. Äitini on muuten niin kieroutunut, ettei häneen voi tukeutua. Ja muita ihmisiä mieheni lisäksi ei ole. Turvaverkkoni on periaattessa nolla, jos mieheni kanssa tulisi ero. Mistä saada ystäviä, kun on linnoittautunut kotiinsa? Ystäviä haluaisin, tarvitsisin elääkseni, sellaisia ystäviä, jotka ymmärtävät, että en ole seurallinen joka hetki, mutta sydämessäni olisin alati kiitollinen ihmisestä, jonka kanssa minulla olisi yhteys. Minuun on aluksi vaikea tutustua, olen ujohko ja en avaudu helposti, mutta kun alusta pääsee, olen mitä paras ystävä, en petä en jätä ja puolustan ystävääni viimeiseen hengenvetoon, jos hän on sen arvoinen.Onko epätoivoista hakea ystäviä netistä, välillä tuntuu siltä, kun en "normaalielämästä" pysty heitä hankkimaan..mutta kuka voisi ajatella haluavansa minun, parikymppisen naisen ystävyyden ilman petollisuutta, jota en halua uudelleen kokea?Y


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      74
      1980
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1229
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1028
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      24
      1023
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      91
      719
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      697
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      115
      692
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      645
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      59
      598
    Aihe