Hei!
Kohta viisi vuotta täyttävä poikani korvaa edelleen k-kirjaimen systemaattisesti H:lla. Mikä avuksi? Puheessa myös muita "pikku" ongelmia, R ja S -kirjainten kanssa...
R-kirjainta olemme harjoitelleet D-kirjaimen kautta (onneksi lapsi osaa D:n ettei sitäkin tarvitse opetella). S sihisee, mutta ei vielä tavuissa tai sanoissa...
mutta mitä tuon K:n kanssa voisi tehdä?? Onko hyviä kokemuksia? Puheterapiaan olemme pyrkineet jo pitkään, ongelmana on kuitenkin se, ettei kunnassamme ole TAASKAAN puheterapeuttia ja kun semmoinen saadaan on syksy taas pitkällä. Ja sen jälkeen kuvitelkaa mitkä jonot terapeutille on...
k-kirjain ongelmana
5
4396
Vastaukset 5
- huru-ukko
Veljeni oppi aikanaan R-kirjaimen, kun äitini käski sanoa ärrän, että saa tikkarin. Kaikki neljä lasta seistiin vieressä ja oli yksi tikkari. Äiti sanoi, että veljeni saa sen, jos sanoo TIKKARI. Niin veli sanoi selkeästi ärrän ja sai tikkarin. Kukaan veljeksistä ei ollut kade.
Eli palkkio on hyvä motiivi. Ei kuitenkaan kannata luvata palkkiota ennen kuin on edellytykset sen saantiin. Ei turhia huudattamisia / pettymyksiä.
Voisitteko laittaa esim. popcorneja pari pöydälle ruuan jälkeen ja toistaa tietyn runon / laulun esim. "kotkot sanoi kana ja kotkotti popparii" Viedä sormia pöydällä popcornia kohti ja napata yhden. Se kuullostaa tosi tyhmältä ja aikuisen ihmisen älyä loukkaavalta, mutta lapsi ehkä yhdistää äänteen ja toiminnan ja huomaamattaan oppii K-kirjaimen. Sitten voitte joskus laittaa K-kirjaimen toiseen toimintaan esim. "tuo minulle takki - no mikäs tämä on" Lapsi sanoo TAKKI ja sitten voi pitää K-juhlat ja antaa vaikka tikkarin ;) - ensin tutkia että
onko kielijänteessä jotain kireyttä. Eli fysiologiset ongelmat kannattaisi sulkea pois.
Ettekö voisi käydä esim. toisessa kunnassa yhden kerran vaikka yksityisellä puheterapeutilla, joka antaisi harjoituksia? Koska maallikon on vähän vaikea neuvoa noita.
Itselläni on kokemusta asiasta puhevikaisena. Minulla oli r,s ja l-vika. Kotona opetettiin r-kirjain (juuri d:n avulla) puheterapiaan en päässyt koskaan, joten kouluaikana aloin pelätä puhumista, koska kaverit matkivat jatkuvasti puhettani. - peutti
Äänneharjoitukset aletaan kuuntelemalla, miltä äänne erillisenä kuulostaa (kopinaa, sihinää, tärinää). Kuuleeko lapsi, kuuluuko k:n kopinaa sanassa "MIKKO" (sano oikein hitaasti). K on tosin vaikea kuulla, sihinä ja tärinä ovat helpompia. Miettikää, mistä asioista kuuluu samantapainen ääni (suihkukone, paperin repiminen, radion kohina...)
K:n (R:n, S:n) ääntymäpaikan voi selittää ja näyttää: "Katsopa, kieli nousee tuolta ihan takaa kun kuuluu se kopsahdus-äänne." (S:ssä kielen kärki menee pikkuisen mutkalle ja nousee ylähampaiden taakse, R:ssä taas kielenkärki nousee ylähampaiden taakse ja tärisee). K:n ääntymäpaikka on tosi vaikea harjoitella kuiviltaan. Yksi vanha niksi on painaa kielenkärkeä jätskitikulla kun lapsi sanoo "tutta". Kokeile itse ensin, miltä se tuntuu ja mitä tapahtuu.
Toinen konsti on kohistella kurkusta lentokoneen kohinaa, ikään kuin pitkitettyä K:ta, jonka sulkua höllätään. Mielellään kasvot ylöspäin, jolloin kieli itsestäänkin painuu kurkkuun - eli siis lennättää oikeasti lentokonetta ylhäällä ja korista samalla.
Näitä on vaikea selittää näyttämättä, mutta voit käyttää omaa mielikuvitustasi. Kannattaa myös ehdottomasti käydä puheterapeutilla, joskus äännevirheiden takana voi olla esim. kuuloerottelun vaikeutta, lapsi ei kuulonvaraisesti erota K:ta ja H:ta toisistaan. Tällöin vaikeus tulee usein vastaan lukivaikeutena koulussa. Mutta älä säikähdä, nämä ovat aina yksilöllisiä juttuja. Kuulohan kontrolloidaankin 5-vuotisneuvolassa.
Ja viimeksi tärkein: pidä harjoittelu hauskana, leikinomaisena. Kuuntele sanoja ja äänteitä vain muutama minuutti kerrallaan esim. kirjan lukemisen yhteydessä (kuuntelusanat kirjan kuvista). Älä missään nimessä piinaa alle 5-vuotiasta "harjoittelemaan" (tietysti jos hän itse erityisen innostunut juuri treenaaamisesta...), vaan esitä asia suutemppuina.
Hauskaa yhdessäharjoittelua! Älä ressaa. Oikeasti vasta 6-vuotiaan "kuuluu" osata kaikki äänteet. Toki jo 5-vuotiaana kannattaa asia lapselle "hoksauttaa". Neuvoin nämä, kun lapsella kuitenkin on useampia äänteitä vielä hukassa...- neuvoistasi!!!
Nyt voimme pikkuhiljaa alkaa yrittämään sitä K:n kuuntelua ja noita juttuja. Hiljaa hyvää tulee, mutta lienee hyvä aloitella noita harjoituksia... tehdään vähän aikaa kerrallaan ja yritetään jumpata tuota kieltäkin... jos sitten jonakin päivänä päästään sinne puheterapeutille, olisi silloin vähän edes päästy eteenpäin (esim. noissa motoriikka jutuissa).
- katja'83
6-vuotiaalla pojallani on ollut kanssa ongelmaa k-kirjaimen kanssa. Olemme käyneet puheterapiassa jossa on käyty läpi sanoja esim. peikko, pyykki ja paikka. Sano sanat tavuttain sormivihjeillä tuettuna sanoista joissa kaksoiskonsonantti, jätä nyt aluksi toinen konsonantti sanomatta ( esim. pei - ko, pyy - ki)
Sormivihjeillä K-kirjain = kosketus yhdellä sormella kaulalle. Tämä auttoi todella paljon ja nyt k-kirjain tulee selvästi sanoihin. Meillä poika käynyt jo 3-vuotiaasta asti puheterapeutilla, pojalla erityisvaikea puhevika.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102311Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231014- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha583855- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670- 68641
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik30627