Naisilla on paljon helpompaa ihmissuhde rintamalla. Ei tarvitse etsiä kuin lähin baari, niin jo on ukkoja pöytä täynnä, osa ukoista jopa tarjoaa ravintolantuotteita. Sitten siitä vaan valita mieleisensä. Miehillä asiat eivät ole noin helpolla tolalla, jos ei ole erityisen komea tai varakas. Miehillä yksinäisyys on sitten sitä totaalista yksinäisyyttä. Asioista ei voi oikein puhuakkaan kun on miespuolinen henkilö ja miehet eivät avaudu tollasista asioista, jos avautuvat ovat helposti akkamaisia. Varakkaat maalaismiehet pystyvät/joutuvat tilaamaan puolisonsa aina filippiineiltä saakka. Köyhä mies ei voi kun olla yksin ja yksin kokoajan harmaaseen tulevaisuuteen asti.
Naiset saa
seuraa aina!!
252393
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Jep. Pelkkää biologiaa. Nainen on evoluution kannalta arvokkaampi kuin mies. Koko parinvalintapelin pointti on, että joitakin siinä hylätään, ja ne jotkut ovat miehiä.
Kun ei ole hyötyä luonnonvalinnassa tai siis naiset eivät valitse, ja jää yksin loppuelämäksi, niin ei tässä jaksa enää töitäkään tehdä. Pitäisi varmaan heittää lusikka lopullisesti nurkkaan.
Ehkä tulevaisuudessa tehdään yhteinen hyvä päätös tai valtio voisi päättää turhien miesten eliminoinnista. Saataisiin jo se geenimanipulaatio niin pitkälle, että turhia ihmisiä (ujot, rumat, köyhät miehet) ei enää syntyisi.
Tietysti, jos haet vain yhdenillanhuoraa,niin olosi saisi olla vielä tuhat kertaa pahempikin. Minä, ja monet miehensä hakkaamat naiset, emme kaipaa sikailijoita vaan tavallista ihmistä virheineen kumppaniksi. Liikaa vaatimusta?
Mihin sitten me yksinäiset naiset menisimme miehiä hakemaan?
Miehet hakevat Venäjältä, sieltä muuten saa ihan ilmaiseksi, hae sieltä!
No, minulla on vielä vuoden lapset koulussa ja sen jälkeen alkaa vähitellen tulla yksinäisyys tykö.
Olen hyvännäköinen, sosiaalinen, sopivan pieni ja näpsäkkä arkisissa asioissakin, silti olen yksin.
Olisikohan sinun syytä mennä itteesi ja miettiä oman olemisesi tarkoitus. Etsi se pikkupoika sisältäsi ja keskustele sen sisäisen pikkupoikasi kanssa. Sieltä jostakin sinun itsesi, sielusi syvyyksistä, se sinun elämäsi tarkoitus, elämäsitehtävä selviää.
Kaunista ja mielenkiintoista seikkailua sinulle.
muhun ei ainakaan tuo sun teorias päde.....
yksin saan kököttää ravintolassa ym.paikoissa.
Kyllä naisilla yleensä ottaen on helpompi saada seuraa kuin miehillä, mutta ei tuo sääntö voi kokonaan päteä. Kyllähän naisia ja miehiä pitäisi olla suurinpiirtein saman verran. Varmaankin komeimpien miesten ympärillä pyörii sitten liian paljon naisia, jotka eivät kaikki voi koskaan pariutua elleivät laske rimaa.
...iloa yksinäisyyteen kuvittelette sitten olevan naiselle miehestä, joka pitää vain panopuuna? Humalassa sänkyyn, 3 minuutin ähellys päällä, loppuyö kuorsausta ja aamulla vaivihkainen katoaminen...tuotahan se "baariseura" jota niin kovasti eka kirjoittaja kaipaili on.
Mieluummin menen kuulen vaikka kurkun kanssa sinne peiton alle, yksin. Ei tule edes tauteja.
Ei se naisille se tosiystävän, parin, löytäminen ja saaminen ole yhtään sen helpompaa. Naisia ja miehiä on suht koht yhtäpaljon - eli jos teitä yksinäisiä miehiä on iso joukko siellä, niin pakostakin on yksinäisiä naisiakin - siis yksinäisiä siinä mielessä, että ei ole miestä kumppanina. Meille ehkä on sitten naispuolisisia ystäviä - mutta koska varsin pieni määrä naisista on lesboja, niin parisuhteet ne meiltäkin puuttuu.
Suurin piirtein saman verran naisia ja miehiä syntyy ja jos puhutaan elinikäisistä tai hyvin pitkistä nainen mies-suhteista niin on matemaattinen tosiasia että niissä on naisia ja miehiä yhtä pajon ja niiden ulkopuolelle jää molempia yhtä paljon... Lisäksi joillakin voi olla lukemattomia lyhytaikaisia suhteita ja toisilla taas ei ollenkaan - mikähän niissä mahtaa olla miesten ja naisten osuus..?
Epäilenpä, että on olemassa suhteellisen pieni joukko miehiä, jotka "hoitelevat" suuren jouko naisia eli sittenkin on miesten osuus kaiken ulkopuolelle jäävissä suurempi... No joo... mitään todisteita tuon teorian paikkansa pitävyydestä en pysty esittämään ja asia voi aivan hyvin olla myös toisinkin päin.
Todellakin, pieni osa miehistä saa kenet naiset haluaa, ja huomattava osa ei ketään. Tästä on olemassa tutkimuksiakin. Miehiä muuten syntyy 5% enemmän kuin naisia, eli karkeasti joka 20. mies on ylimääräinen jo laskennallisestikin.
Vau. Kolmen minuutin läheisyys on kuitenkin 100% enemmän kuin mitä monet suht. tavalliset miehet saavat kokea. Että olisin kyllä kolmen minuutin ähellyksestä riemuissani. Naisten tilanne on tässä suhteessa sen verran parempi, että heillä on varaa nirsoilla.
Ja sinullekin tiedoksi. Noin joka 20. mies on parinmuodostusiässä ylimääräinen. Syrjäytyminen on miesten ongelma, naisilla harvinaista.
...että poikavauvoja syntyy enemmän, mutta tehän kuolette pois, eli jo 40-50 vee naisia on enemmän kuin miehiä.
Enkä kyllä usko mihinkään teorioihin, että pieni osa miehiä muka hoitais kaikki naiset! Kuulostaa ihan ufolta!
Me ollaan just tulla Hyde parkissa, sinkut.net "tapeltu" tästä asiasta, joten en jaksa enää...tulkaa sinne jatkamaan! "Sosiaali-otsikko".
Yleistetäänpä vähän. Naisten ei tarvitse olla aktiivisia seuran löytämiseksi, riittää kun näyttää normaalilta ja käyttäytyy normaalisti niin saa hätistellä meitä luusereita pois ympäriltä. Ja mehän kyllä luovutamme kun selvät merkit annetaan... Sitten ihmetellään kun yksikään mies ei ole kiinnostunut. Niinpä niin, on miehiä ja Miehiä - vai voiko tuon jotenkin muuten tulkita.
En muuten aio kirjoittaa tuonne Sinkut.nettiin, ärsyttävämpää keskustelupalstaa ei helpolla löydy.
...sinkut.netissa sua ärsytttää? Musta se on ok - siellä voi aika pitkälle pulista. Täällä Suomi.fissa on monella palstalla vain sellaista päänaukomista.
Ehkä se että siellä on melko vähän aktiivisia kirjoittajia, tosin en varmaan ole siellä käynyt vuoteen. En enää aivan tarkasti edes muista millä nimimerkillä sinne kirjoitin. Tosi on kyllä, että tuo rekisteröitymispakko siistii keskustelua paljon, monikaan ei viitsi nähdä vaivaa alkaa siellä häiriköimään kun voi esimerkiksi tulla tänne aukomaan päätään.
...aika rajattu piirihän siellä pyörii. Ja ei tosiaan kehtaa ihan mitä vain sanoa, kun tavallaan "tunnetaan" tai, niinkuin näet, täällä olen ilman nimimerkkiä, joten onhan se erilaista kuin Hydessä. Siellä en kehtaa piruilla kenellekään avoimesti. No en minä täälläkään kovin pahasti ole sanonut - joskus joillekin superärsyttäville vähän jotakin.
Vaikka voisihan Hydessäkin vaihtaa nikkiä koko ajan, jos siltä tuntuu. Mutta siellä tosiaan pyörii aika paljon pienempi porukka. Jotenkin minä vain tykkään enemmän, kun keskustelut menee pidemmälle, tietysti sielläkin on sellaista p.jauhamista, mutta aina välillä ihan oikeita keskusteluitakin. Niitä tällä puolella harvemmin syntyy. Ja toisalta Hydessä ei sitten itsellekään auota päätä ihan tajuttomasti.
http://forums.foop.fi/sinkut/?a=sd&g=110403&q=331751
"Sosiaalinen vastuu" on otsikkona, tätäkö tuossa aiemmin tarkoitit? Mielenkiintoisia näkökantoja siellä oli... pitää kai taas alkaa seuraamaan tuotakin keskustelua.
...viittasin, oli aika hauskaa seurata, kun jotkut oikein änkkää! Kipinät lentelee.
Hehehe. Tapasi kirjoittaa paljastaa kyllä, millä nimimerkillä sinä tuonne kirjoitat. Jos haluat pysyä anonyymina täällä, kannattaa vähän varoa.
Mutta eihän tuonne jaksa rekisteröityä... Vaikka täällä onkin kaikenlaista haistattelijaa, on tämä kuitenkin paljon helpompaa.
... niin miehen kiinnostus minuun naisena sammuu.
Mitä teen aina väärin, sitä ihmettelen.
Mitä ne torjuvat eleet ja "tule luo" -eleet ovat?
En usko iltasanomatestiin tai kauppaopistokäyttäytymismalleihin tai mihinkään muuhunkaan huuhaahan.-olen kasvatustieteilijä-
...sillä nyt tässä niin väliä ole, vaikka tämä yhdistyisikin nikkiini - itsehän tuon lenkinkin tai viitteen tähän viestiketjuun laitoin.
Tarkoitin lähinnä, että jos tälle puolelle laitan "päänaukomis"kommentteja, niin niitä ei niin herkästi pysty minuun yhdistämään. Tiedänhän toki, että jäljethän tästä käytöstä jää, ja fiksu tt-tyyppi kyllä pystyy nämä jäljittämään. Eli lähinnä tarkoitin, että etpä taida ilman salapoliisityötä keksiä mille muille 50-100 viestijonoon täällä olen kirjoittanut?
Ei tähän mitään salapoliisityötä tarvita.... sinun jälkesi ovat selvät. Seuraan sinkkupalstaa ja joskus näitä yksinäisyys-juttuja, ja sinun kirjoituksesi erottuvat helposti.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000005&conference=500000000000006&posting=22000000000356590
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000005&conference=500000000000006&posting=22000000000397068
Tästä en ole aivan varma:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000005&conference=500000000000006&posting=22000000000410000
Täällä profiloituu helposti...
...sepä se? Ja enhän ole sitä kieltänytkään - pointtini oli, että sinkut-palstalla se on vielä helpompaa, koska siellä on pakko käyttää nikkiä.
Torjuvista eleistä minulla on enemmänkin kokemuksia, yleensä katsekontaktin välttely on melko selkeä merkki kiinnostuksen puutteesta. Baarissa kaikki tuntuu korostuvan - esimerkiksi yritän mennä juttelemaan jonkun tutun naisen kanssa niin hän käyttäytyy kuin minua ei olisi olemassakaan vaikka muualla hän saattaa itse tulla puhumaan minulle. Olen päätellyt että tuossa tapauksessa nämä naiset eivät halua vaikuttaa varatuilta ja sen tähden ei minun seurani kelpaa tai joissain tapauksissa olettavat minun olevan iskemässä heitä. Siis en todellakaan koskaan lähde iskemään naisia baarista vaan ainoastaan pitämään hauskaa ja tapaamaan tuttuja.
Toisinpäin onkin minulle hieman vaikeampaa huomata, kuulen joskus muualta että joku on ihastunut minuun. Miten tuohon voi suhtautua? Voiko sitä ottaa ollenkaan vakavasti kun itse en ole huomannut mitään erikoista... Lisäksi näyttää kuin tämä "ihastuja" alkaa välttelemään kun yrittää ottaa selvää onko kavereiden puheissa mitään perää.
Eipä tainnut tämä olla haluamasi vastaus. Sinänsä ihan mielenkiintoinen kysymys.
luin koko jutun läpi olen itse viihtynyt chatissa ja olen ollut koko ajan aina samalla nikellä ihmiset tietää varmaan musta jotkut jo enemppi kuin parhaat kaverini sen verran on tullut kirjoteltua mutta ei se mitään olen löytänyt hyviä ystäviä sitä kautta että olen ollut rehellinen ja luotettava ja esiintynyt aina samalla rekisteröidyllä nikellä se antaa mahdollisuuden tutustua ehkä luotettavammin itse suosin juttelua rekisteröityneiden kanssa paljon rehellisempää porukkaa vaikkakin jotkut vielä aika varovaisia sanomisistaan!ei kaikki!
siellä missä käyn on muodostunut kiva vakkari porukka ystävystyminen tapahtuu pikku hiljaa ystäviksi pitää kasvaa ei tulla sekunnissa!moi!!
t:namu!
Olen kanssa huomannut saman että naiset löytävät paljon helpommalla seuraa kun miehet, eli etsivätpä sitten vain ystäviä tai elämänkumppania ja olivatpa minkä näköisiä tahansa... Rumatkin naiset löytävät seuraa, eli jos sattuu vaikka oleen pikkasen tai hieman ylipainoinen ja ruma omasta, sekä muiden mielestä mutta jos mies on ylipainoinen ja ruma, hänen on vaikea löytää vastakkaisesta sukupuolesta elämänkumppania, puhumattakaan vain ystävää niistä ja tiedän sen myös koska itse satun olemaan sellainen... Eli siis ylipainoinen ja ruma, myös hieman ujo... Mulla on kuitenki nainen, ihana sellainen ja olen onnellinen hänen kanssaan... Hän ei ole ulkonäöltään ruma mutta ei missikään... Vuosia meni etsiessä sitä oikeaa ja nyt se vihdoinki on jo löytynyt ja ollaan oltu jo jonki aikaa yhdessä ja olaan yhä:) mutta yksin olen edelleen siltikin... Ei yhtä ainuttakaan tosi ystävää:( joten ei ole sen kummemmin menoakaan minnekään paitsi sillon tällön kun tapaan naistani joka asuu aika kaukana ja se onki mun ainut paikka jossa tulee käytyä... Tuntuisi että ystäviä on paljon vaikeampi löytää... Ei kyllä millään uskois mutta näin se vaan on... Ei edes omaa sukupuolta olevista niitä löydy... Koska minulla on valitettavasti YKSI liian suuri vaatimus ja se on että toiseen voisi luottaa mutta vaadin sitä koska itsekin olen luotettava... Lisäksi olen ehkä liianki kiltti ja avulias, sinisilmäinen... Tjtn... Mikä on sinänsä huono juttu koska mua on helppo käyttää hyväksi ja valehdella... Vain ja ainoastaan tuollaisiin ihmisiin olen tutustunut(muka hyviin ystäviin) ja kissan paskat... Tekisi kipeää jo pelkkä ajatuskin elää ilman sitä ihanaa rakasta naistani... Onneksi on edes joku, mutta oishan se kiva jos ois edes YKSI kunnollinen ystävä sen lisäksi muttakun ei... No joo, tämä saakin riittää nyt....
Aurinkoista tulevaa kesää muille!:)
Parempi olla yksin kuin sellaisen seurassa joita kuka tahansa nainen saa :((((