Eikö tältä palstalta löydy lainkaan niitä, jotka on tuomittu kokonaan lapsettomiksi. Todella vaikea löytää kanssasisaria, joille ei ole toivoa. Onnea hoitoihin.
Onko täällä ollenkaan ikuisesti lapsettomia?
yksi sellainen
91281
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
sain ite just tänään tietää et en tuu koskaan pystyy samaan lasta, paitsi siis lahjotetulla munasolulla.....ja oon 23v....kyl oli aika järkytys saada kuula se...on kyl itketänny koko iltapäivän ja illan...ei sinänsä asia kyl viellä oo ajankohtanen, mut pistää se miettimään et haluukko kukaan koskaan elää loppu elämäänssä munkaa ku en lapsia voi saada omilla munasoluilla...mikäs sun tarinas on?....jos haluisit kertoo...ite tunnen oloni tosi yksinäiseks tän asian kanssa :(
mulla sama juttu. olemme hoidossa luovutetuilla munasoluilla eka hoito tuore siirto nega ja eka pas. nega. että nyt taas odotellaan ja säästetään rahaa seuraavaan luovutukseen. minä täällä ihan hyvilla mielillä negoista huolimatta. kun en odottele liikoja. mutta taa odottaminen ei niin kivaa.. hyvääkesää sinulle :)
Niin, meillä on jo useampi vuosi takana ja kun viimein uskaltauduttiin tutkimuksiin, selvisi, että miehellä ei ole siittiöitä lainkaan. On poikkeama kromosomeissa ja tätä asiaa ei voi mitenkään "korjata", koska se on tapahtunut hedelmöityksessä.
Paha mieli taas laukesi, kun kuulin, että yksi tyyppi odottaa ja tätä odotusta sitten joutuu katsomaan hyvin läheltä ja näkemään vauvaa jatkuvasti. Luulin, että heille ei tule enää lapsia, mutta tuleepa sittenkin...sitä on niin kateellinen, vaikka ei saisi, tuskin se ruusuilla tanssimista on pienten lasten kanssa. Mutta onhan se onnen täyttymys olla äiti ja ylpeä lapsistaan. Nyt olenkin tehnyt säästösuunnitelman, jos joskus mielii kokeilla adoptiota, ajatus kyllä on, että haluaisin adoptoida. :)
Luovutettuja siittiöitä ei haluta käyttää, se ei tunnu oikealta.
Mutta eiköhän se aurinko paista meillekin joskus, lapsettomuus on todella rankkaa, sitä ei tiedä jos ei sitä koe.
hei! Olen 30-vuotias nainen ja luultavasti tuomittu lapsettomuuteen. Olemme vuosia mieheni kanssa yrittäneet lasta, mutta tuloksetta. Tutkimuksia on tehty puoleen ja toiseen, mutta mitään selkeää syytä siihen, miksi emme saa lasta ei ole löydetty. Uusia hedelmöityshoitoja en enää jaksaisi, eikä adoptiokaan innosta. Pikkuhiljaa olen tottunut ajatukseen etten saa lasta. Vaikeaa välillä ollut elää tämän asian kanssa ja monet itkut olen itkenyt. Teologina ja pappina olen miettinyt myös miksi Jumala antoi minulle tämän osan. Vaikeina hetkinä löysin apua Raamatun lapsettomien naisten kokemuksista. Joskus olen tuntenut surua siitä, kun kun ystäväni saavat lapsia ja itse jään ilman. Välillä tunsin olevani naisena muita huonompi, kun en saa lapsia. Oikein paljon voimia kaikille lapsettomuuden kanssa kamppaileville. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että lapsettomuus on asia, jonka kanssa lopulta oppii elämään ja sen ei kannata antaa pilata sitä hyvää, mitä itsellä juuri nyt elämässä on.
olisi adoptio tai lahjamunasoluhoito hyvä vaihtoehto tai lahjoitus siittiöt?
Me ainakin yritämme kaiken mahdollisen ennenkuin luovutamme, olen sinua 10v vanhempi.
Teillä olisi hyvät mahdollisuudet vielä adoptioonkin, ainakin iän puolesta, jos se muuten sopii.
Aiempaan viestiin kirjoitinkin, että ei haluta luovutussiittiöitä. Ajatus ei tunnu omalta ja sitten sekin, että ei se tuntuisi yhteiseltä lapselta, kun tietäisi, että isä on joku jostain. Ja miten tuommoisen selittää lapselle, mieluummin otetaan koditon lapsi omaksi, jos sellainen meille suodaan. Hedelmöityshoidot ei ole muutenkaan mikään helppo juttu, on riskit ja onhan se kallistakin. On adoptiokin toki kallista, mutta kun lapsi on olemassa, miksi tehdä niitä väkisin hoidoilla.
Lapsettomuus on tietty sellainen asia josta en sinällään tiedä mitään, tunnustan sen ja tunnen myötätuntoa, koska osaani en vaihtaisi.
Mutta tahdon kertoa sen ettei toivosta kannata luopua. Minulla on kaksi lasta joiden iät ovat nyt 18 ja 19v, ja kolmattani odotan nyt, (vanhana) neljäkymmentäkaksivuotiaana, sitä miksi siinä välillä en raskautunut, ei tiedetä. Todellakin luulin etten enää koskaan voisi saada lasta. Luulo ei sitten ole tiedon arvoista. Ja ihan luomuna raskauduin. En vaihtanut miestä, eli se ei ole syy. Ja ihan varmasti ajattelin olevani liian vanha. Nyt on jo 30 rv, ja olenkin luottavainen että kaikki menisi hyvin. Halusin vain kertoa, että elämä on IHMEITÄ täynnä.
Hei, meillä se ei voi olla mahdollista,koska miehellä puuttuu siittiöt. Ja pyhästä hengestähän ei lapsia tule kuin saduissa. ;) Olet saanut lapset nuorina, joten ethän mikään lapseton ole ollut. Onnea kun vielä saat yhden, jospa teillä kävi hyvä tuuri, hyvä munasolu ja hyvä siittiö. ;)
En tiedä mikä on ketjun aloittajan tilanne mutta haluaisin vain kommentoida että huomasin tämän foorumin olevan huono paikka löytää kohtalotovereita. Itseltäni puuttuu kohtu, ainoa toiveeni oli kohdunvuokraus mutta kun sekin on nyt lailla kielletty niin toivoa saada ”oma” lapsi ei todellakaan ole eikä edelliset kommentit auta tilannetta. Minä ja mieheni olisimme ikionnellisia jos minulla olisi kohtu ja voisimme käyttää lahjotettuja munasoluja tai siittiöitä tai vaikka molempia. Tuskin lapsi tuntuu ”vieraalta” jos häntä on kantanut kohdussaan 9 kuukautta, oli geenit sitten kenen hyvänsä...