Vanhemmat toki tekevät viime kädessä päätöksen, mutta miten paljon antaisitte lasten mielipiteen vaikuttaa?
Tuntuvat haluavan eri päiväkoteihin, eikä todellisista syistä oikein ota selvää. Molemmissa ollaan oltu tutustumassa.
Päiväkodit ovat molemmat varmasti ihan ok, mutta erilaiset lähtökohdiltaan. Toinen luonnon helmassa mutta ankeahko piha ja kuluneet tilat, toinen keskustassa mutta taas mukava piha ja raikkaan oloiset sisätilat. Henkilökunta molemmissa on mukavan ja pätevän oloista. Keskustan paikka pidemmän matkan päässä kotoa, eli vähän hankalampi kuskausten suhteen.
Päätöstä on vaikea tehdä, kun molemmissa on omat hyvät puolensa. Ja lapsetkin ovat aika ailahtelevia. Pääsääntöisesti haluavat eri päiväkoteihin, mutta vanhempi (arempi) ailahtelee välillä...ehkä siksi, kun haluaisi samaan paikkaan siskon kanssa (tosin eri ryhmissä olisivat, ja eskariaika joka tapauksessa eri hommissa).
Päätös pitäisi saada aikaan pikaisesti. Miten paljon kannattaa kysellä lasten mielipiteitä? Heidän vaikuttimensa kun eivät välttämättä ole aina yhtä järkiperäisiä, vaan jotkut vanhemmista turhat asiat saavat lapsilla joskus suuretkin mittasuhteet.

Vastaukset 6
Vanhimmat
..ajattele itsekkäästi,kumpaan on helpompaa kuskata,kummasta olet ajoissa hakemassa pois lapset.
jos sisällä onkin raikasta niin keskellä kaupunkia ei ole joten laittaisin sinne sivummalle.
Jos piha on jo heikoss akunnoss aniin kysyppä onko uutta luvassa ja milloin? Voipi olal että ankeus poistuu pian ja laitteiden hienous ei aian ole lapselle pääasia. Meidän päikkärissä ei suosituin ollut se hieno kiipeilytalosysteemi vaan hiekkis, keinut ja leikkimökki sekä erilaiset majat kesällä..
tällaisissa asioissa ei lapsen mielipidettä kannata ottaa huomioon, koska se ei tosiaankaan perustu mihinkään järkisyyhyn ja voi vaihtua nopeastikin. Mikä itselle helpompi on ja vanhemmista mukavammalta tuntuu, niin sinne.
kummassa paikassa enemmän sen alueen lapsia, joista myöhemmin tulee koulukavereita. Sen perusteella voisi myös valita...
Päiväkodin paremmuuteen vaikuttavat mielestäni päiväkodin koko, päiväkodin henkilökunta, sijainti, matka päiväkotiin ja päiväkotikaverit. Ränsistyneen näköinen piha ei haittaa, jos henkilökunta on aktiivista, tiimityöskentely toimii ja lapset viihtyvät. Henkilökunnan pysyvyys kertoo aika paljon päiväkodin hengestä.
Pieni päiväkoti on hyvä valinta (vähemmän tartuntatauteja, tutummat hoitajat, mukavampi lapselle). Luonto on hieno asia, jos hoitajilla on aikaa käyttää lapsia luontoretkellä. Rauhallisella alueella ilma on yleensä puhtaampaa ja on vähemmän melua ja saastetta (autoliikenne). Jos toisessa päiväkodissa on painotettu jotain (esim. liikuntaa), sekin voi olla valintaperuste.
Yksi käytännön kriteeri päiväkodin valintaan on matka päiväkotiin, mitä vähemmän aikaa kestää sen parempi. Ajattele tilannetta, jossa puolisosi on pitkään matkalla ja joudut sekä hakemaan, että viemään ja teet ihan normaalia 7,5-8 tunnin työpäivää, onnistuuko kuljetukset. Ja kuten joku sanoi, eskariaikana luodaan kaverisuhteita. Ekaluokan aloittaminen on helpompaa, kun tuttu eskarikaveri aloittaa samassa koulussa /luokalla.
Ei tuollaisia asioita voi jättää lasten päätettäväksi. Kyllä se on vanhempien tehtävä päättää tuollaiset asiat.