Onko teidän syömishäiriönne vaikuttanut ihmissuhteisiinne? Minulla on ollut n. 2 vuotta syömishäiriötä, tai ainakin luulen niin. Mutta lähiaikoina olen alkanut huomaamaan, että kun olen niin epävarma ruuan suhteen ja liikunnan niin se on alkanut heijastumaan ihmissuhteisiini, että olen koko ajan varuillani sanomisistani ja tekemisistäni. Pelkään koko ajan, että joku ystävistäni on vihainen minulle tai olen suututtanut jonkun. Jos joku käyttäytyy vähänkin oudosti minua kohtaan, syytän heti itseäni ja sitten se heijastuu sitä kautta syömiseen, että ei huvita syödä ja liikun vaan enemmän. Onko tämä mitenkään tutun kuuloista kellekkään, vai voiko taustalla olla jotain muuta?
samanlaista?
syömishäiriöinen
5578
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaikki mikä menee pieleen on aina mielestäni mun vika ja jos joku on huonolla tuulella niin se johtuu minusta. Tuntuu kuin pitäs anteeks pyytää sitä et on olemassa ja kokoajan on pakko koittaa olla hyödyksi ettei tuntis itteä riesaks ja vaivaks.
Sit kun ahdistaa ja suututtaa niin syöminen oksettaa ja pakko rääkätä liikunnalla.
Olis kyllä ihan kiva tietää mikä päässä vippaa.
Mutta juu et ole ainoa.
Jeps, näin se mullakin suurinpiirtein, pelkää koko ajan että toiset ei halua itteään mukaan ja vaikka kuinka toiset vakuuttais, että välittää ja näyttää sen, niin jossain määrin kuitenkin pelkää että joku on suuttunut jossain vaiheessa. Välitän ystävistäni tosi paljon. Tulen hulluksi, kun mietin koko päivän sanomisiani. Että olenko sanonut jollekin väärin vai olenko unohtanut sanoa jollekin jotain mitä olisi pitänyt sanoa. En osaa olla enää oma itseni, se joka rennosti heitteli läppää ja näin. Olisi myös kiva tietää mikä päässä vippaa.
Se vasta paha paikka on jos joku oikeesti suuttuu,tuntuu et henki pois vain niin saavatpa olla rauhassa ilman mua.
Mulla ei kavereita ole ja itse syytökset on lähinnä perheen kesken, milloin sisko on pahalla päällä niin munhan vika sekin.
Sit jos epäonnistuu niin tulee heti sellainen "oon maailman surkein olento"-fiilis. Kaikki pitäis aina hyvin.
Itteni asetan aina viimiselle sijalle kaikessa vaikka kuinka tekis pahaa, eipä sanota ainakaan itsekkääksi.
Ehkä vika on tarpeessa miellyttää tai huonossa itsetunnossa?!?!
Jossain se vika on, pitäis ajatella enemmän, että ei kaikki voi olla omaa vikaa. Ihminen tekee virheitä ja se on osa elämää. Kukaan ei voi olla täydellinen, mutta miksi ne vastoinkäymiset ottaa nykyään niin raskaasti. Miten sen itsetunnon saisi paremmaksi? Onko mitään ideoita?
Nyt kun luin ton jutun niin rupesin miettiin että mustahan on tullut samanlainen, ajattelen aina sanomisiani niinku et mitä toiset ajattelee, ja jos joku on huonolla päällä niin tosiaan ajattelen sen johtuvan musta jne, se on aika ahdistavaa itseasiassa kun joutuu koko ajan miettiin mitä suustansa päästää ja ennen en todellakaan ollut sellainen, myös anoreksian myötä kaikki kaverit jonnekkin hävinneet, en siis "ehdi" nähdä ketään kuin päässä pyörii 24/7 ruoka,liikunta ja kaikki muu paska, alussa tää sairaus vielä menee mut sit kun on tarpeeks pitkällä niin tää on oikeestaan aika hirveetä elämää.