olen nyt jo aikani mietiskellyt, että olenko nyt raskaana vai enkö ole. olen aikaisemmin tehnyt testin (josta on siis aikaa) ja se näytti negatiivista. nyt olen taas alkanut mietiskellä, että jospa olisin, kun pilleritkin jouduin lopettamaan, eikä muuta ehkäisyä olla mieheni kanssa käytetty (hän siis ei ole kuitenkaan lauennut sisääni). olen lihonnut melkoisesti, joka näkyy selvästi ulospäin. itse olen pitänyt vain pelkkänä lihoamisena, kunnes eräs aikuinen sukulaiseni kysyi olenko raskaana, kun mahani kuulemma ihan siltä näyttää. tästä siis havahduin ja aloin taas mietiskelemään mahdollisuutta raskauteen. kuinka yleistä on tulla raskaaksi, jos mies ei päästä sisälle (vai onko se ollenkaan?) kun muistan taannoin jonkun sanoneen, että siittiöitä tulee jo ennen varsinaista siemensyöksyä. ja lisäksi jos vain viitsitte niin kertokaa kaikki mahdolliset oireet, jotka voi yhdistää alkuraskauteen. ajattelin ensin täällä hieman tätä asiaa mietiskellä, ennen kuin säikäytän mieheni. ja menkatkin voivat tulla silti eikö?! näin kävi muutamalle tuttavalleni.
voipi olla, että tämä on pelkkää toiveajatteluakin. :)
ja hyvää kesää myös kaikille odottajille sekä muille lukijoille. :)
voipi olla, että tämä on pelkkää toiveajatteluakin. :)
ja hyvää kesää myös kaikille odottajille sekä muille lukijoille. :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
..raskaaksi vaikkei mies laukeakaan sisään. Mieheltä kun tulee "touhutippoja" aktin aikana, ja olen kuullut myös, että siittiöt löytää perille vaikka laukeaisi vaan ihan siihen ulkopuolellekin..
Mulla alkuraskausoireina oli rintojen arkuus, pahoinvointi, väsymys ja lämmön nousu.. Mutta sekin on kauhean yksilöllisiä millaisia oireita tulee..
Kannattaa mun mielestä tehdä vaan se testi niin asia selviää, ja saa mielen rauhan :)
Kaunista kesää sinnekin! :)