Voisikohan joku kertoa mikä minua oikein vaivaa.
Elämä tuntuu olevan jotenkin hallitsematonta. Käyn koulussa ja töissä saman aikaisesti ja jatkuva stressi päällä. Aiemmin kuitenkin tunnollisesti jaksoin huolehtia kaikista asioista, mutta nyt olen jotenkin "jumissa". Vaivun jonkilaiseen saamattomuuden tilaan ja en jaksa enää hoitaa varsinkaan kouluasioita kunnolla. Aikaansaamattomuus vaan lisää stressiä ja ahdistaa. Tämä ahdistus tuntuu ihan fyysisenä paineena rinnassa ja yltyy etenkin jos esim. töissä on vaikeaa ja kiirettä.
Välillä vaivun masennukseen ja saatan purkahtaa itkuun ilman mitään syytä. Itseinho saa vallan ja olen sortunut ahmimaan ja oksentelemaan oloa parantaakseni aina silloin tällöin.
Mieli on maassa yhden viikon, mutta sitten jotenkin ihmeen kaupalla onnistun ryhdistäytymään joksikin aikaa. Paha olo kuitenkin vaan tulee takaisin...
Olen väsynyt tsemppaamaan ja olemaan vahva. Olisi ihana jos voisi vaan purkautua jollekin, joka ymmärtäisi. Pitäisikö tästä nousta omin voimin ja yrittää vaan vaikeina aikoina tsempata vielä enemmän? Jotenkin syytän tästä kaikesta vaan itseäni ja saamattomuuttani. Olenko vaan huomionkipeä luovuttaja?
Elämä tuntuu olevan jotenkin hallitsematonta. Käyn koulussa ja töissä saman aikaisesti ja jatkuva stressi päällä. Aiemmin kuitenkin tunnollisesti jaksoin huolehtia kaikista asioista, mutta nyt olen jotenkin "jumissa". Vaivun jonkilaiseen saamattomuuden tilaan ja en jaksa enää hoitaa varsinkaan kouluasioita kunnolla. Aikaansaamattomuus vaan lisää stressiä ja ahdistaa. Tämä ahdistus tuntuu ihan fyysisenä paineena rinnassa ja yltyy etenkin jos esim. töissä on vaikeaa ja kiirettä.
Välillä vaivun masennukseen ja saatan purkahtaa itkuun ilman mitään syytä. Itseinho saa vallan ja olen sortunut ahmimaan ja oksentelemaan oloa parantaakseni aina silloin tällöin.
Mieli on maassa yhden viikon, mutta sitten jotenkin ihmeen kaupalla onnistun ryhdistäytymään joksikin aikaa. Paha olo kuitenkin vaan tulee takaisin...
Olen väsynyt tsemppaamaan ja olemaan vahva. Olisi ihana jos voisi vaan purkautua jollekin, joka ymmärtäisi. Pitäisikö tästä nousta omin voimin ja yrittää vaan vaikeina aikoina tsempata vielä enemmän? Jotenkin syytän tästä kaikesta vaan itseäni ja saamattomuuttani. Olenko vaan huomionkipeä luovuttaja?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaikuttaa siltä, että sinulla on vähintäänkin burn-out, mikä helposti johtaa siitä sitten depressioon. Eli kipin kapin menet koulun tai työpaikan terveydenhoitajalle kertomaan tuntemuksistasi, jotta saat asianmukaista hoitoa. Ihan ekaksi tarvitset kunnon breikin sairasloman merkeissä. Jos teet sen nyt HETI, niin selviät vähemmällä riesalla...
Se on niin, että burn-outissa oleva ihminen ei itse huomaa omaa tilaansa (tiedän omasta kokemuksesta) ja sitä vaan koettaa painaa lisää ja ruoskii itseään päivästä ja vuodesta toiseen... kunnes tulee romahdus. Siitä onkin sitten jo vaikeampi nousta...
Minustakin kuulostaisi.
liian tiukalla, liian kauan ja elimistösi tekee nyt stopin,kun sinä et ole huomannut jarruttaa ajoissa.
Et voisi mitenkään loputomasti jatkaa tuota tahtia ja nyt sinun on kuunneltava itseäsi.
Mutta luultavasti sinun käytävä lääkärissä, et ehkä selviä pelkällä jarruttamisella.
Kuulostat minulta, sairastuin vahvuuteen, eikä se ole mikään vitsi.
Sitä luuli ja muutkin luulivat, että tuo se oikea teräsmimmi, mutta teräsmimmikin ruostui.
Eli olen ollut sairas jo lääkärinkin mielestä melkien kaksi vuotta ja sitä ennen painoin yli neljäkymmentä vuotta vain pelkkää kaasua.
Kuuntele itseäsi, koska et voi hyvin, jotain sinun on muutettava elämässäsi.
Hyvää jatkoa sinulle!