Itäsuomalaisessa varuskunnassa komppaniaan oli tullut 88 alokasta. Näistä lopulta vain 4 kotiutettiin ilmeisesti myöhemmin palvelukseen kutsuttavaksi.
Juuri kadettikoulusta valmistunut eteläsuomalainen luutnantti, joka oli ollut komppaniassa myös kadettina harjoittelemassa sai ensimmäisen joukkueensa syksyllä 1984.
Alokkaiden joukossa oli yksi kulttuurikodista oleva varusmies, joka yritti kovasti aliupseerikouluun, mutta oli yleensä joukkueen viimeinen mm. järjestäytymisessä. Hänestä tuli yleinen silmätikku.
Tilanne paheni siten, että joukkueenjohtaja liittyi samaan pilkkaajien joukkoon antaen huomautuksia julkisesti.
Varusmies paransi suoritustaan eikä alokasajan lopulle mennessä ja peruskoulutuskauden alussa ollut enää viimeinen missään, vaan yleensä kolmanneksi tai neljänneksi viimeinen.
Kuitenkaan luutnanttikaan ei lopettanut huomautteluaan, vaan jatkoi sitä. Yhdessä viimeisimmistä maastoharjoituksista luutnantti parin kolmen minuutin ajan järjesti syöksymisharjoituksia vain tälle varusmiehelle muiden odotellessa taukopaikalla.
Näin ollen hänelle muodostui käsitys siitä, että "kaikki ovat vastaan".
Eräänä aamuna hän lahjoitti omaisuuttaan pois tupakavereilleen ja aamuruokailun jälkeen yritti itsemurhaa unilääkkeillä joutuen vatsahuuhteluun ja sen jälkeen kotiutettavaksi.
Jos joukkueenjohtaja olisi käyttäytynyt kuin aikuinen sen jälkeen kun kaveri oli parantanut suoritustaan, tilanne olisi ollut toinen.
Luutnantti sai aikanaan ylennyksen yliluutnantiksi ja siirron etelään aselajinsa päävaruskuntaan, missä hänestä tuli ensin aliupseerikoulun linjanjohtaja, jossa hän jatkoi Itä-Suomessa oppimiaan menetelmiä, joita ei oltu käytetty aikaisemmin aliupseerikoulun sillä linjalla.
Tämän jälkeen hän sai siirron tavallisen komppanian päälliköksi, mikä ei sekään ollut huono tehtävät, koska varuskunta on aselajinsa johtava Suomessa.
Kun hänet ylennettiin kapteeniksi, oli hänet siirretty jo sivuun esikuntakomppanian päälliköksi: tieto oli jo levinnyt.
Juuri kadettikoulusta valmistunut eteläsuomalainen luutnantti, joka oli ollut komppaniassa myös kadettina harjoittelemassa sai ensimmäisen joukkueensa syksyllä 1984.
Alokkaiden joukossa oli yksi kulttuurikodista oleva varusmies, joka yritti kovasti aliupseerikouluun, mutta oli yleensä joukkueen viimeinen mm. järjestäytymisessä. Hänestä tuli yleinen silmätikku.
Tilanne paheni siten, että joukkueenjohtaja liittyi samaan pilkkaajien joukkoon antaen huomautuksia julkisesti.
Varusmies paransi suoritustaan eikä alokasajan lopulle mennessä ja peruskoulutuskauden alussa ollut enää viimeinen missään, vaan yleensä kolmanneksi tai neljänneksi viimeinen.
Kuitenkaan luutnanttikaan ei lopettanut huomautteluaan, vaan jatkoi sitä. Yhdessä viimeisimmistä maastoharjoituksista luutnantti parin kolmen minuutin ajan järjesti syöksymisharjoituksia vain tälle varusmiehelle muiden odotellessa taukopaikalla.
Näin ollen hänelle muodostui käsitys siitä, että "kaikki ovat vastaan".
Eräänä aamuna hän lahjoitti omaisuuttaan pois tupakavereilleen ja aamuruokailun jälkeen yritti itsemurhaa unilääkkeillä joutuen vatsahuuhteluun ja sen jälkeen kotiutettavaksi.
Jos joukkueenjohtaja olisi käyttäytynyt kuin aikuinen sen jälkeen kun kaveri oli parantanut suoritustaan, tilanne olisi ollut toinen.
Luutnantti sai aikanaan ylennyksen yliluutnantiksi ja siirron etelään aselajinsa päävaruskuntaan, missä hänestä tuli ensin aliupseerikoulun linjanjohtaja, jossa hän jatkoi Itä-Suomessa oppimiaan menetelmiä, joita ei oltu käytetty aikaisemmin aliupseerikoulun sillä linjalla.
Tämän jälkeen hän sai siirron tavallisen komppanian päälliköksi, mikä ei sekään ollut huono tehtävät, koska varuskunta on aselajinsa johtava Suomessa.
Kun hänet ylennettiin kapteeniksi, oli hänet siirretty jo sivuun esikuntakomppanian päälliköksi: tieto oli jo levinnyt.
Vastaukset 2
Vanhimmat
RUTKU.
... kun sinulla, luku- ja kirjoitustaidottomalla debiilillä, on näköjään kokemusta asiasta.