Onko kellään sellaista tunnetta, että ilman puolisoa oma elämä ei ole "mitään"? Omituista, että minä, mutta myös kumppanini ja äitini on huomannut, että olisin hyvinkin tyhjän päällä, jos ero tapahtuisi. Ja siitä on ollut puhettakin, kun kanssani on niin raskasta elää. Miehelläni kyllä on ystäviä, hyvä työpaikka, rahaa, erilaisia selviä suunnitelmia elämässä ym. Minähän elän vain hänen kauttaan, ammennan hänen hyvää oloaan ja nakerran samalla parisuhdettamme. Minulla on vain yksi ystävä, kieroutunut äiti, opiskelen alaa johon vain ajauduin enkä tiedä voinko tulevaisuudessa edes työskennellä sillä, päässäni on kaaos ja pelkään tulevaisuutta. Haluaisin kuitenkin normalisoitua, perustaa perheen ym. normaalia, mutta tarvitsen ensin totaalisen muutoksen elämässäni. Kun ajattelen eroa, tällä hetkellä ajattelen sen olevan yhtä kuin itsemurha minulle. Miten saisin elettyä ensisijaisesti itselleni?On niin paljon asioita muutettavana, joista kärsin,että onko se muutos edes mahdollista? Haluaisin antaa kumppanilleni enkä vain viedä puhtia ja riuduttaa..Haluan elää hänen kanssaan. Miten saada hänet jaksamaan, sillä muutos ei tapahdu hetkessä vaikka apua saisi? Motivaatio avun hakemiseen minulla on kylläkin pilvissä juuri tuon eropelon vuoksi.
Elämällä ei merkitystä, jos toista ei ole
Riutunut nainen
4377
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
sellaisessa jo ole. Tunnut kärsivän suunnattomasta läheisriippuvuudesta ja se jos mikä ainakin pidemmän päälle rasittaa kumppania.
Elämäänsä ei voi elää meistä kukaan toisen kautta.
Jaksamisia!
suurin osa ihmisistä on nykyisin läheis- ja/tai seksiriippuvaisia. Suuri osa ei edes edes tiedosta (tai myönnä) tätä. He kutsuvat itseään sosiaalisiksi, tai heillä on rakkauden ja läheisyyden tarve. Todellisuudessa he ovat läheisriippuvaisia, jotka eivät osaisi olla onnellisia ja tyytyväisiä ihan itsekseen.
Sinun yksinkertaisesti kannattaa hakeutua paikkoihin, joissa voit tulla uskoon, ihan vanhanaikaisesti. Myös keskustelua ja sielunhoitoa tarvinnet, tai terapiaa. Kirjoitan tämän vain Aloittajalle, en muille, eikä tätä tarvitse kenenkään kommentoida. !
Itse olen nuoruuteni päivät ollut just tuommoinen, vaan en noin hyvin tiedostava edes. Sinäpä etsit ihan oikeita asioita, oikeaa suuntaa. Onnittelen siitä. Jatka eteenpäin! Hyvä askel on, kun tiedostat tämmöisen asian. - Elämän tarkoitus ei lopulta löydy ihmisistä, ja se on pettävääkin ja siksi pelottavaa, kuten mainitsetkin. Kukaan ei rakasta ketään, lopulta tarpeeksi. Ollaan hyötyjiä ja riippuvaisia, ristiin rastiin, kaikki tyynni. Ei semmoinenkaan uskoon tultua välttämättä täysin lakkaa, mutta itse olen kokenut, että kiintopisteen saaminen Sinne... tuo muassaan koko Elämän ja Rauhan. LOPPU.
Merkitystä.
Oli sitten riutunut tai hohdokas yksilö