Matkivia lintuja?

Mökkirannassa kuuntelin voimakasta linnunlaulua, jossa mielestäni matkittiin ainakin isokuovia ja muitakin tuttuja elementtejä erottui joukosta, olin erottavinani jopa tukkakoskelon ääntelyä (tukkakoskeloita asustaa alueella runsaasti, ja juuri aikaisemmin päivällä kuulin aitoa koskeloa). Laulua kuului päivällä ja yöllä, mutta lintua en saanut kiikareihini.

Löysin netistä sen verran tietoa, että viitakerttunen olisi kova matkimaan, mutta mikä muu laji voisi olla kyseessä?
4468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tosin en ole varma, että laulaako se keskellä yötä, mutta ilta ja aamuyöstä kuitenkin.

Useimmin se laulaa kuusen latvassa, mutta vaihtaa herkästi latvaa kun yrittää lähestyä.

Äänestä

esimerkiksi ehdottamasi viitakerttunen. Kuuntele äänitteitä netistä niin eiköhän se selviä.

Äänestä

tukkakoskelo kun ei yleensä ääntele, paitti pitä nyt naaras joskus karhealla äänellä korahtelee, mutta sitäkään ei erota isokoskelon äänestä

Äänestä
  • Kyllä siitä tukkakoskelosta ääntä lähtee. Mökkilaiturimme toimii tukkakoskelopoikueen levähdyspaikkana, ja perhe ui siitä ohi (ja kiipeää yli) pari kertaa päivässä. Äiti johtaa joukkoa pitämällä sellaista tasaista pötpötystä, kuin hitaalla käyvä perämoottori.

    Isokoskelon ääneen en ota kantaa, meillä on vain tukkakoskeloita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hmm. kirjoitti:

Mökkirannassa kuuntelin voimakasta linnunlaulua, jossa mielestäni matkittiin ainakin isokuovia ja muitakin tuttuja elementtejä erottui joukosta, olin erottavinani jopa tukkakoskelon ääntelyä (tukkakoskeloita asustaa alueella runsaasti, ja juuri aikaisemmin päivällä kuulin aitoa koskeloa). Laulua kuului päivällä ja yöllä, mutta lintua en saanut kiikareihini.

Löysin netistä sen verran tietoa, että viitakerttunen olisi kova matkimaan, mutta mikä muu laji voisi olla kyseessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu