Lisälyönnit

Minua vaivaavat rytmihäiriöt jotka on todettu eteisperäisiksi lisälyönneiksi holter-testillä. Niitä on ollut lapsuudesta saakka toisinaan, välillä hieman enemmän jolloin niitä on tutkittu mutta ei saatu kiinni. Nyt parin kuukauden ajan olen saanut niitä enemmän kuin aiemmin ja pääsin tutkimuksiin. Veressä ei mitään, verenpaine hyvä, eli kaikki muu kunnossa. Siksi onkin epävarmuus mikä nämä aiheuttaa. Ilmeisesti stressi, olen kyllä tänä aikana ollut todella toimelias ja miettinyt paljon, mutta ole aina ollut stressaaja. Aluksi näille muljahduksille ei tehty mitään, mutta usean viikon sairasloman jälkeen palattuani työhön ja muljahtelujen taas lisääntyessä, sain 10mg Propralia 1-2 kertaa päivässä 1-2 tablettia. Onko muilla kokemusta tästä beetasalpaajasta? Huonoa tai hyvää? Esim. voiko muljahtelut lisääntyä kun lopetan lääkkeen sitten joskus tai että alkaako kroppa vaatimaan isompia annoksia? Tai muuta sivuoireita? Otin vasta ensimmäisen ja se helpotti aikansa mutta tunsin ikäänkuin vaikutuksen loppumisen jälkeen tuli taas pari muljahdusta. Mutta ehkäpä tämä vaatii sen pidemmän ajan käytön... Entä nämä kohtaukset? Onko muilla sellaista että sydän "enteilee" näitä muljahduksia? Itselläni tulee hontelo olo jo ennen niitä ja niiden jälkeen alkaa helpottaan ja vähän kuin rentoutuisi. Saattaa tulla muutaman sarjoja alle puolesta tunnista tuntiin tai ainakin heikotusta tuon ajan. Ja nämä siis yleensä tulevat levossa, mutta myös jos vaikka kumarrun nostamaan jotain, saattaa tulla yksi, ihan kuin joku painaisi ja aiheuttaisi sen. Kertokaa kokemuksia, vaikkakin luen niitä ympäriinsä täällä. Ja siis minun lisälyöntini on todettu vaarattomiksi, mutta kuinka ne voivat tuntua näin kurjilta ja hallitsevat juuri nyt elämääni, muuta en paljoa ajattele. Pelko on normaalia niiden tullessa.
4896
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Stressi nuo oireet tekee ennemminkin kuin lisälyönnit, koska itsellänikin oli samantapaisia oireita kun ajattelin näitä liikaa... Itsellä tulee vähän vajaa 10000 eteisperäistä lisälyöntiä päivittäin, monesti minuutin aikana 10-25, joten vähän väliä pompottelee miten sattuu.

Kaikkeen tottuu ja kun nyt olen alkanut taas vähän kuntoilemaan niin alun pienen lisäyksen jälkeen tuntuu että kokonaisuutena lisälyönnit ovat alkaneet vähentymään. Nykyään nämä ei stressaa juurikaan ja ei niitä kyllä silloin huomaakaan eivätkä nämä tällöin oirehdikaan kuin joskus ihan harvoin kun niitä tulee esim. liikunnan aloittamishetkellä sen verta enemmin että verenkierto takkuaa hetkellisesti.

Äänestä
  • Sitä juuri ihmettelen kuinka ihmiset joilla tulee noin suuria määriä lisäreitä,pystyvät elämään niiden kanssa kun itselläni jo tämä pari kertaa päivässäkin tuntuu kurjalta. Ja laimeimmatkin muljahdukset tunnen ja se vie heti huomioni. Olen kans huomannut että verenkierrossakin on jotain koska joskus näiden aikaan tulee niin kylmä,kunnes menee ohi ja ihan kuin veri virtaisi taas ja lämpö leviää pitkin jalkoja ja käsiä. Onko sinulla tutkittu nämä? Ei mitään "syytä"? Minulla ei löydetty mitään poikkeavaa. Se on hyvä mutta toisaalta vaivaa että mikä nämä aiheuttaa siellä sisälläni. En haluaisi lääkkeitä syödä joten päätin että otan vain täsmälääkkeenä pahimpiin hetkiin niitä. Pelkään että ne laskevat jo ennalta matalahkon verenpaineeni ja sykkeeni olemattomiin. Kunpa saisi mielenrauhan,mutta väistämättäkin tulee rauhaton olo kun ne tulevat. Kunhan eivät lisäänny,sekin pelottaa... Haluaisin olla yhtä energinen kuin ennenkin. Onko muuten tietoa energiajuomien vaikutuksesta tällaiseen? Join yli puoli vuotta säännöllisesti,kunnes nyt näiden lisäännyttyä lopetin tyystin,koska epäilin että se olisi saattanut laukaista niitä.

    Äänestä

  • -Mm- kirjoitti:

    Sitä juuri ihmettelen kuinka ihmiset joilla tulee noin suuria määriä lisäreitä,pystyvät elämään niiden kanssa kun itselläni jo tämä pari kertaa päivässäkin tuntuu kurjalta. Ja laimeimmatkin muljahdukset tunnen ja se vie heti huomioni. Olen kans huomannut että verenkierrossakin on jotain koska joskus näiden aikaan tulee niin kylmä,kunnes menee ohi ja ihan kuin veri virtaisi taas ja lämpö leviää pitkin jalkoja ja käsiä. Onko sinulla tutkittu nämä? Ei mitään "syytä"? Minulla ei löydetty mitään poikkeavaa. Se on hyvä mutta toisaalta vaivaa että mikä nämä aiheuttaa siellä sisälläni. En haluaisi lääkkeitä syödä joten päätin että otan vain täsmälääkkeenä pahimpiin hetkiin niitä. Pelkään että ne laskevat jo ennalta matalahkon verenpaineeni ja sykkeeni olemattomiin. Kunpa saisi mielenrauhan,mutta väistämättäkin tulee rauhaton olo kun ne tulevat. Kunhan eivät lisäänny,sekin pelottaa... Haluaisin olla yhtä energinen kuin ennenkin. Onko muuten tietoa energiajuomien vaikutuksesta tällaiseen? Join yli puoli vuotta säännöllisesti,kunnes nyt näiden lisäännyttyä lopetin tyystin,koska epäilin että se olisi saattanut laukaista niitä.

    Joo, kyllä ne nämä tutkivat. Oli sydän fyysisesti niin hyvässä kunnossa Ejektiofraktio taisi olla 77% ja suht matala syke (istuen 50-70, yöllä 37-45 holterissa) ja hyvät verenpainearvot (n. 115/70). Liikunta onnistuu ilman sen suurempia haittoja, välillä tosin on käynnistynyt pieniä tykytyksiä lyhytkestoisia, muttei mitään kummallisempaa.

    Joo, itse päätin, etten ala millekään lääkekuurille asian kanssa. Kardiologikin sanoi (ollut rytmihäiriöyksikön johtaja TAYS:ssa joten tietää asiansa), että näihin lisäreihin beetasalpaajat ja muut vaikuttavat todella huonosti yleensä, enemmänkin ehkä mieltä rauhoittavasti. Sykettä ne kyllä laskee ja suorituskykyä huonontaa (ts. pappauttaa ennenaikojaan), joten näistä syistä en halunnut edes ottaa näitä.

    Olen muuten yrittänyt viettää tervettä elämää syöden monipuolisesti, melko paljon kasviksia, kalaöljyä ja tykästynyt vihreään teehen ja muutenkin rauhoitellut mieltä. Näiden avulla ei kyllä lisälyönnit ole vähentyneet mihinkään, mutta on muuten niin hyvä olo, etten koe niitä miksikään lamauttavaksi tekijäksi ollenkaan, vaikka niitä jatkuvasti tuleekin niin paljon.

    Joskus kun muuten niitä tunnustelen valtimolta, niin mulla on tapana, että kun kymmenen peräkkäistä sydämenlyöntiä tulee ilman lisälyöntiä niin silloin mielestäni rytmi on jo niin tasainen, etten enään tunnustele enempää, joskus saa odottaa puolikin tuntia ennenkuin tulee kymmenen lyöntiä peräkkäin ilman lisäriä :D.

    Se on kuitenkin huojentavaa, ettei näiden pohtimiseen enään kuluta aikaansa vaan ajattelee, että se nyt on vain oman rytmilaitoksen ominaisuus tuo lisälyönti ja tarvittaessa ei revi niin kovaa, että asia pääsee haittamaan, vaan ottaa silloin rennommin ja hyvinä aikoina ei sitten ajattele asiaa ollenkaan.

    Äänestä

  • nämä minulta kirjoitti:

    Pitäisi minunkin varmaan saada noin perinpohjainen selvitys asioista, kuten just sykkeestä että onko se mulla hyvä ja paljonko niitä muljahduksia tuli holtteriin. Mutta kun minun lääkärini ei sen kummemmin kertonut kuin että eteisperäisiä olivat ja suhteellisen vähäsen, ettei kannata tehdä mitään. Itselläni on vaan niin epävarma olo vielä. En ole nyt pillereitä ottanut, yritän selvitä ilman mahdollisimman pitkään. Olen itse mitannut sykkeeni, niin se on 80 luokkaa levossa, onkohan se ihan ok, olen lukenut että 60-70 on normaali. Muuta en sykkeestäni tiedä, mutta näitä muljahduksia monesti enteilee sellanen vaikeesti selitettävä olotila, ikäänkuin syke ei tuntuisi vaikka sydän lyö ihan hyvää tahtia, mutta niin etten melkein rinnasta sitä tunne. Ehkä tämä on omaa vainoharhaisuuttani kun on tullut jo tavaksi tunnustella pulssia. On tää kyllä sellasta että...! Pakko vaan oppia elämään, onhan näitä jo ollut lapsuudesta saakka, mutta niin vähän että ei ole häirinnyt ja ainahan mua on vakuutettu niiden vaarattomuudesta. Mutta nyt, olen 25-vuotias, olen ilmeisesti astunut aikuisuuteen ja oireet lisääntyvät.:) Myös äidilläni on noin kolmikymppisenä ollut näitä runsaammin, kun hän uupui työstä, mutta aikansa toivuttuaan hänellä jäivät ne pois ja nyt tulee vain satunnaisesti. Kai ne ovat sitten vähän periytyviä. Ehkä mieltäni rauhoittaisi jos vielä ultrattaisiin sydän ja otettaisiin keuhkokuvia, kun tuntuu että kaikki on tehty niin hätäiseen kun vain luotetaan siihen että ne ovat normaaleita. Vaikea uskoa, mutta stressi ne aiheuttaa. Huomaan että aamuvuoron työn jälkeen niitä tulee eniten, kun lepään ja nälkäisenä sekä juuri kun on syönyt. Liikkuessa ei juurikaan, silloin syke on hyvä ja on voimakkaampi olo. Kiitos kun vastailet minulle, tämäkin osaltaan huojentaa mieltä, kun tietää ettei tämä ole niin harvinaista...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

-Mm- kirjoitti:

Minua vaivaavat rytmihäiriöt jotka on todettu eteisperäisiksi lisälyönneiksi holter-testillä. Niitä on ollut lapsuudesta saakka toisinaan, välillä hieman enemmän jolloin niitä on tutkittu mutta ei saatu kiinni. Nyt parin kuukauden ajan olen saanut niitä enemmän kuin aiemmin ja pääsin tutkimuksiin. Veressä ei mitään, verenpaine hyvä, eli kaikki muu kunnossa. Siksi onkin epävarmuus mikä nämä aiheuttaa. Ilmeisesti stressi, olen kyllä tänä aikana ollut todella toimelias ja miettinyt paljon, mutta ole aina ollut stressaaja. Aluksi näille muljahduksille ei tehty mitään, mutta usean viikon sairasloman jälkeen palattuani työhön ja muljahtelujen taas lisääntyessä, sain 10mg Propralia 1-2 kertaa päivässä 1-2 tablettia. Onko muilla kokemusta tästä beetasalpaajasta? Huonoa tai hyvää? Esim. voiko muljahtelut lisääntyä kun lopetan lääkkeen sitten joskus tai että alkaako kroppa vaatimaan isompia annoksia? Tai muuta sivuoireita? Otin vasta ensimmäisen ja se helpotti aikansa mutta tunsin ikäänkuin vaikutuksen loppumisen jälkeen tuli taas pari muljahdusta. Mutta ehkäpä tämä vaatii sen pidemmän ajan käytön... Entä nämä kohtaukset? Onko muilla sellaista että sydän "enteilee" näitä muljahduksia? Itselläni tulee hontelo olo jo ennen niitä ja niiden jälkeen alkaa helpottaan ja vähän kuin rentoutuisi. Saattaa tulla muutaman sarjoja alle puolesta tunnista tuntiin tai ainakin heikotusta tuon ajan. Ja nämä siis yleensä tulevat levossa, mutta myös jos vaikka kumarrun nostamaan jotain, saattaa tulla yksi, ihan kuin joku painaisi ja aiheuttaisi sen. Kertokaa kokemuksia, vaikkakin luen niitä ympäriinsä täällä. Ja siis minun lisälyöntini on todettu vaarattomiksi, mutta kuinka ne voivat tuntua näin kurjilta ja hallitsevat juuri nyt elämääni, muuta en paljoa ajattele. Pelko on normaalia niiden tullessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu