Oletteko, Assit

ympäristön alkavan suhtautua teihin eri tavalla, kun kerrotte (itse)diagnoosistanne? Asiaahan ei kovin paljon vielä tuneta. Oletteko kohdanneet ennakkoluuloja? Aletaanko teitä vähätellä ja kohdella jotenkin vajavaisena? Jopa vammaisena?

Mietin vaan, olisiko parempi pitää omana tietonaan, sen sijaan että kertoisi tutuille. Toisaalta, se selittää niin monta asiaa, että sen haluaisi olevan tiedossa. Mikähän olisi järkevä toimintatapa?
191753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Hienointa on olla sala-assi. Maailmaa saa rauhassa tarkastella omien aurinkolasien takaa.

Aina ei saa kehuja paljastaessaan salaisuutensa. Eräskin työkaveri paljasti salansa. Työnantaja hymyili edessäpäin leveästi ja onnitteli assia diagnoosista, mutta takanapäin hän sanoi meille muille: "Meidän täytyy päästä tuosta hyypiöstä eroon. Ties mitä harmia vielä saa aikaiseksi". Tämä siitä huolimatta, että kaveri teki kaikki työt täsmällisemmin kuin muut.

Pian tämän jälkeen firmalla meni alamäkeä. Käydessäni hakemassa lopputiliäni – kas kummaa ainoa työntekijä oli assi, joka ei oma-alotteisesti osannut jättää hukkuvaa laivaa...

Äänestä

kysyy, "mikä se on"? Oikeastaan vain terveydenhuollon ammattilaiset ovat suurinpiirtein tienneet mikä on Asperger, kun siitä on tullut puhe.
Ne jotka tuntevat minut hyvin, eivät juurikaan ainakaan näkyvästi reagoi tietoon, niistä jotka eivät tunne, osa suhtautuu selkeän alentuvasti, osa terveen uteliaasti ja haluavat tietää lisää, osa pelokkaasti eikä tiedä miten suhtautuisi ja alkavat karttamaan seuraani tai ainakin aiheesta puhumista.
Itse olen huomannut, että parempi olla mainitsematta, ellei siihen ole todella hyvää syytä ja silloinkin varautua kertomaan kunnon tyhjentävä luento väärinkäsitysten välttämiseksi.
Mielestäni tutuille jotka ovat kanssasi paljon tekemisissä ja sinut tuntevat hyvin, on ihan hyvä kertoa, jos heihin luotat niin, etteivät sinua "hylkää" vaikka asiasta kertoisitkin.

Äänestä

kansalla ole käsitystä assiudesta laajemmin, joten parempi pitää omana tietonaan.
Jos on käsitys, niin se on useimmiten stereotyppinen ja negatiivinen.
Assius on kuitenkin monipuolisempi ja mielisempi ominaisuus...
Olihan mm Juicekin todennut( lieneekö ollu lääkärin sanakin..)olevansa assi, mutta sanonut perään että parempi olla siitä huutelematta...

Äänestä

tietonani. Olen kertonut yhdelle läheiselle ihmiselle asiasta, mutta hän ei tuntunut oikein edes tajuavan koko juttua.

Oma syy olla kertomatta on juuri se, että ihmiset ei ymmärrä asiaa, en rupea kenellekään luennoimaan. Voisin laittaa jonkun kirjallisen tekstin tyypin käteen, mutta eihän ne viitsi lukea! En kaipaa syrjintää vielä siitäkin syystä, että olen assi kun sitä tulee jo siitä, että syrjitään kun olen omituinen assiuden takia.

Äänestä
  • selittää sisarelleni - olin juuri raivostunut, ja haukkunut hänet pahimmin sanoin, jotka saatoin löytää. Pyysin kyllä sitten anteeksi, mutta raivon ollessa päällä en pystynyt kontrolloimaan, mitä sanoin. Tunsin loukanneeni sisartani liian syvältä saattaakseni olla kertomatta. Laitoin kirjeen, selityksin. Ehkä se auttaa. Hänellä on omat ongelmansa, mikä tekee hänestä aika ymmärtäväisen. Raivoonikin hän suhtautui hyvin arvokkaasti ja hillitysti.

    Pelkään toisaalta, että hän kertoo asian edelleen, avomielinen kun on, ja ihmiset alkavat suhtautua minuun kuin johonkin 'vammaiseen'. En todellakaan ole vammainen.

    Ehkä oli hyvä, että kerroin. Odotan palautetta siskolta, kunhan hän on saanut kirjeen ja sulatellut asiaa.

    Aloittaja.

    Äänestä

  • velvollisuudekseni kirjoitti:

    selittää sisarelleni - olin juuri raivostunut, ja haukkunut hänet pahimmin sanoin, jotka saatoin löytää. Pyysin kyllä sitten anteeksi, mutta raivon ollessa päällä en pystynyt kontrolloimaan, mitä sanoin. Tunsin loukanneeni sisartani liian syvältä saattaakseni olla kertomatta. Laitoin kirjeen, selityksin. Ehkä se auttaa. Hänellä on omat ongelmansa, mikä tekee hänestä aika ymmärtäväisen. Raivoonikin hän suhtautui hyvin arvokkaasti ja hillitysti.

    Pelkään toisaalta, että hän kertoo asian edelleen, avomielinen kun on, ja ihmiset alkavat suhtautua minuun kuin johonkin 'vammaiseen'. En todellakaan ole vammainen.

    Ehkä oli hyvä, että kerroin. Odotan palautetta siskolta, kunhan hän on saanut kirjeen ja sulatellut asiaa.

    Aloittaja.

    Sanon suoraan olevani autistinen (mies(henkilö. Hyödyt ovat haittoja suuremmat.
    Jotkut ammatti-ihmisetkin reagoivat selvästi yli.
    Siinähän palaa käämi...minä nyt silti perkele ihan umpitollo ole; valistan.

    Suorastaan ylistän suomalaisten hienovaraista asennetta siedettävään poikkeavuuttaan.
    Tämä pätee myös kouluttamattomiin ihmisiin.

    Äänestä

  • rutiiniautisti kirjoitti:

    itseasiassa kertomalla olevansa autisti ei kerro muuta kuin käsityksiä, joita ihmisillä on autismista. Eräskin opettaja kertoi kuultuaan opiskelijan kutsuvan itseään autistiksi "huvittavia" tarinoita autisteista, jotka mottailivat opettajija kuonoon ilman seuraamuksia. Saattoivat tehdä niin kun olivat autisteja. Opettajatkin oli koulutettu pitämmään heitä "laillisesti" kiinni ilman seuraamuksia. Mutta jos olisivat kertoneet olevansa romaaneja, olisi kutsuttu poliisit ja autistit olisi istuneet telkien takana. Julistamalla itsenne autisteiksi olette siis syyntakeettomia töppäilyistäinne. Ei tarvitse siis ottaa vastuuta tekemisistään, mutta tuntuuko se hyvältä?

    Äänestä

  • syyntakeettomaksi kirjoitti:

    Mielestäni asia on ihan päinvastoin. En ole riehujatyyppi.
    Kun kerron joissain tilanteissa olevani autistinen henkilö, asioita selvennetään.

    Joku voi sanoa olevansa kiinan keisari, jesus tai hitler.
    Tuskinpa autismi merkitsee lisenssiä mielenvikaisuuteen tai syyntakeettomuuteen.
    Itseasiassa olen nimelläni julkaissut päivälehdessä olevani asperger.

    Remu Aaltonen sanoo itseään hulluksi. Ei omat luonnehdinnat itsestä tyyppiä typistä.

    on enemmänkin ylenmääräistä kiltteyttä.

    Aggressiivisen kuvan voi sivullinen saada, jos seuraa assin hiljaisen raivon kytemistä, kun jokin asia todella kiusaa assia, eikä hän osaa tilannetta korjata. Yleensä (ainakin minulla) se raivo ei koskaan purkaudu toisiin ihmisiin, vaan poistun paikalta, puimaan asioita mielessäni, tai ihan vaan höyryämään ja itkemäänkin. Ongelma syntyy, jos ei voi poistua, vaan on pakko pysyä tilanteessa, joka on sietämätön. Silloin saattaa olla seurauksena sanallinen hyökkäyskin, mutta ei koskaan ruumiilinen väkivalta.

    Jos assi on väkivaltainen, hänellä on sitten jo muitakin ongelmia. Kai assikin voi olla myös mielenvikainen? Ei assius sulje pois muita ongelmia. Flunssankin voi saada siinä missä ei-assikin.

    Äänestä

  • aspergerius kirjoitti:

    On toki hyvä että assit antavat oikeaa kuvaa siitä, mitä autismi on. Siinä palvelee tämä palsta ja tänään vietettävä Assi-päivä. Osallistukaame siis päivän viettoon kantamalla oma pieni kortenne kekoon.

    Todellakin assit voi olla ylpeitä itsestään kukin omalla tavallaan. Mutta kuinka kertoa siitä on vaikeaa, silla Assius on kommunikaatio-ongelma. Myös Assien haastavana koettu käytös on kommunikaatio-ongelma. Jos mahdollista niin opiskelkaa viestintää. Itse olen omia kommunikaatio-ongelmiani ratkonut juuri näin.

    Asenteita ei ole helppo muuttaa, mutta töitä täytyy tehdä, jotta päästään hullun ja idiootin maineesta. Ensimmäisenä pitäisi saada psykiatrien, psykologien ja opettajien asenteet muutumaan. Niin kauan kun näiden "asiantuntijoiden" käsitteet on vinoutuneita, myös yhteiskunta syrjii meitä ja lapsiamme kuin rikollisia, sulkemalla erilaisiin houruloihin ja pakkohuostaanottamalla lapsiamme.

    Asenteet ovat muuttumassa, mutta kohtelu vaihtelee edelleen eri puolilla planeettaamme ja maatamme. Oulun seudulla pakkokeinot eivät ole käytössä, mutta Helsingin seutu on pahamaineinen. Assit ja heidän lapsensa suljetaan täällä "psykoottisina" laitoksiin kun uskaltavat tuoda esille erilaisuutensa. Tähän täytyy saada muutos.

    Tavataan siis tänään Assi-päivänä 16.06.07 klo 13 Kaisaniemen puistossa ja tuodaan ihmisarvomme esille.

    Äänestä

  • rutiiniautisti kirjoitti:

    Sanon suoraan olevani autistinen (mies(henkilö. Hyödyt ovat haittoja suuremmat.
    Jotkut ammatti-ihmisetkin reagoivat selvästi yli.
    Siinähän palaa käämi...minä nyt silti perkele ihan umpitollo ole; valistan.

    Suorastaan ylistän suomalaisten hienovaraista asennetta siedettävään poikkeavuuttaan.
    Tämä pätee myös kouluttamattomiin ihmisiin.

    Väkivaltaisuus on myytti, joka ikävä kyllä liitetään sekä autismiin että Remuun. Tämä myytti nousee NT:n mieleen kun kerrot olevasi Assi yhtä lailla kun jos kertoisit olevasi romani. Ikävä kyllä tätä myyttiä ylläpiää myös mediat. Viimeksi romanit titse omassa "Manne TV:ssään". Myös englantilainen Mr. Bean ja suomalainen tv-komiikka nauraa autistien heikkouksille. Tänään nähtävä Monk nostaa hienosti esiin heikkouksista myös vahvuudet.

    Äänestä

  • vahvuudet! kirjoitti:

    on tainnut täällä päin jo loppua. Tosi hieno tyyppi, näyttelee kuin esittäisi omaa itseään.

    Äänestä

  • ansaitsemme kirjoitti:

    On toki hyvä että assit antavat oikeaa kuvaa siitä, mitä autismi on. Siinä palvelee tämä palsta ja tänään vietettävä Assi-päivä. Osallistukaame siis päivän viettoon kantamalla oma pieni kortenne kekoon.

    Todellakin assit voi olla ylpeitä itsestään kukin omalla tavallaan. Mutta kuinka kertoa siitä on vaikeaa, silla Assius on kommunikaatio-ongelma. Myös Assien haastavana koettu käytös on kommunikaatio-ongelma. Jos mahdollista niin opiskelkaa viestintää. Itse olen omia kommunikaatio-ongelmiani ratkonut juuri näin.

    Asenteita ei ole helppo muuttaa, mutta töitä täytyy tehdä, jotta päästään hullun ja idiootin maineesta. Ensimmäisenä pitäisi saada psykiatrien, psykologien ja opettajien asenteet muutumaan. Niin kauan kun näiden "asiantuntijoiden" käsitteet on vinoutuneita, myös yhteiskunta syrjii meitä ja lapsiamme kuin rikollisia, sulkemalla erilaisiin houruloihin ja pakkohuostaanottamalla lapsiamme.

    Asenteet ovat muuttumassa, mutta kohtelu vaihtelee edelleen eri puolilla planeettaamme ja maatamme. Oulun seudulla pakkokeinot eivät ole käytössä, mutta Helsingin seutu on pahamaineinen. Assit ja heidän lapsensa suljetaan täällä "psykoottisina" laitoksiin kun uskaltavat tuoda esille erilaisuutensa. Tähän täytyy saada muutos.

    Tavataan siis tänään Assi-päivänä 16.06.07 klo 13 Kaisaniemen puistossa ja tuodaan ihmisarvomme esille.

    on kuin ammattitaitoinen kirjastovirkailija verrattuna kirjoja lainaavaan lapseen; tietosanakirjan toimittaja verrattuna runoja kyhäilevään kotirouvaan; insinööri verrattuna kirvesmieheen.

    Toisaalta, olemme kai myös kuin näytelmää katsova lapsi verrattuna näytelmän taitaviin esiintyjiin.

    Minusta on aikamoinen ihme, että suurin osa meistä saavuttaa niin paljon työssään ja harrastuksissaan, vaikka joudumme elämään maailmassa, jonka käyttäytymissääntöjä emme automaattisesti ymmärrä.

    Minä olen Mensassa. Olen Assi. Ja tulen toimeen elämässäni oikein hyvin, kiitos vain.

    Äänestä

  • vahvuudet! kirjoitti:

    Väkivaltaisuus on myytti, joka ikävä kyllä liitetään sekä autismiin että Remuun. Tämä myytti nousee NT:n mieleen kun kerrot olevasi Assi yhtä lailla kun jos kertoisit olevasi romani. Ikävä kyllä tätä myyttiä ylläpiää myös mediat. Viimeksi romanit titse omassa "Manne TV:ssään". Myös englantilainen Mr. Bean ja suomalainen tv-komiikka nauraa autistien heikkouksille. Tänään nähtävä Monk nostaa hienosti esiin heikkouksista myös vahvuudet.

    Olla suurperheen keskimmäinen ilman dg oleva asperger on eduksi.
    Vanhemmilta sisaruksilta tuli jo riittävästi pataan kun kiusasin nuorempiani.
    Näin ollaan hiotumpia sosiaalisessa kanssakäymisessä kuin olisi ainoa lapsi.

    Myös monissa sisaristani on as piirteitä, ei dg asti. Ymmärrämme ja tuemme toisiamme.

    Vahvuuksia meillä autistisilla ihmisillä on. Erikoisena pidän hyvää muuntumiskysyä.
    Johtuu kai geenitekijöistä, että tarpeellisen levon jälkeen näkee uusia selviytymisteitä.

    Mr Bean menee jo niin överiksi, että pidän omituisena sarjan suosiota.
    Manne TV kuitenkin hiukan parempi. Romanimies(julkkis) sanoi, ettei kukaan
    voi provosoitua noin näkyvästi omaan nilkkaan potkimisesta.

    Nykyään vapaamieliset valistuneet ihmiset toteavatkin: On erilaisia ihmisiä
    ja sitten meitä vähemmän tutkittuja.

    On hyvä antaa kaikkien hyödyllisten kukkien kukkia. Eräiden osalta ehkä...
    panssariaidan takana hoidettavina kiitos!

    Äänestä

  • ansaitsemme kirjoitti:

    On toki hyvä että assit antavat oikeaa kuvaa siitä, mitä autismi on. Siinä palvelee tämä palsta ja tänään vietettävä Assi-päivä. Osallistukaame siis päivän viettoon kantamalla oma pieni kortenne kekoon.

    Todellakin assit voi olla ylpeitä itsestään kukin omalla tavallaan. Mutta kuinka kertoa siitä on vaikeaa, silla Assius on kommunikaatio-ongelma. Myös Assien haastavana koettu käytös on kommunikaatio-ongelma. Jos mahdollista niin opiskelkaa viestintää. Itse olen omia kommunikaatio-ongelmiani ratkonut juuri näin.

    Asenteita ei ole helppo muuttaa, mutta töitä täytyy tehdä, jotta päästään hullun ja idiootin maineesta. Ensimmäisenä pitäisi saada psykiatrien, psykologien ja opettajien asenteet muutumaan. Niin kauan kun näiden "asiantuntijoiden" käsitteet on vinoutuneita, myös yhteiskunta syrjii meitä ja lapsiamme kuin rikollisia, sulkemalla erilaisiin houruloihin ja pakkohuostaanottamalla lapsiamme.

    Asenteet ovat muuttumassa, mutta kohtelu vaihtelee edelleen eri puolilla planeettaamme ja maatamme. Oulun seudulla pakkokeinot eivät ole käytössä, mutta Helsingin seutu on pahamaineinen. Assit ja heidän lapsensa suljetaan täällä "psykoottisina" laitoksiin kun uskaltavat tuoda esille erilaisuutensa. Tähän täytyy saada muutos.

    Tavataan siis tänään Assi-päivänä 16.06.07 klo 13 Kaisaniemen puistossa ja tuodaan ihmisarvomme esille.

    Oliko paljonkin älykkään näköisiä heppuja kyräilemässä toisiaan alta kulmain? Olisi ollut kiva ottaa osaa, jos olisin niillä seuduin ollut silloin.

    Äänestä

  • Assi-päivä? kirjoitti:

    Oliko paljonkin älykkään näköisiä heppuja kyräilemässä toisiaan alta kulmain? Olisi ollut kiva ottaa osaa, jos olisin niillä seuduin ollut silloin.

    kyllä siellä immeisii oli. En kuitenkaan ujouttani uskaltanut mennä lähmmäs tutustumaan. Niin kovin hiljaiselta näytti. Sitten mietin onko mitään sanottavaa, mutten löyänyt puhuttavaa...

    Äänestä

  • syyntakeettomaksi kirjoitti:

    itseasiassa kertomalla olevansa autisti ei kerro muuta kuin käsityksiä, joita ihmisillä on autismista. Eräskin opettaja kertoi kuultuaan opiskelijan kutsuvan itseään autistiksi "huvittavia" tarinoita autisteista, jotka mottailivat opettajija kuonoon ilman seuraamuksia. Saattoivat tehdä niin kun olivat autisteja. Opettajatkin oli koulutettu pitämmään heitä "laillisesti" kiinni ilman seuraamuksia. Mutta jos olisivat kertoneet olevansa romaaneja, olisi kutsuttu poliisit ja autistit olisi istuneet telkien takana. Julistamalla itsenne autisteiksi olette siis syyntakeettomia töppäilyistäinne. Ei tarvitse siis ottaa vastuuta tekemisistään, mutta tuntuuko se hyvältä?

    koitappa leimata itsesi ilman syytä autistiseksi ja tehdä jtn mitä haluat...luultavasti sinut passitetaan tutkimuksiin ja jos mitään ei löydy olet pulassa

    Äänestä

tavikset eivät hyväksy usein erilaisuutta....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

huomanneet kirjoitti:

ympäristön alkavan suhtautua teihin eri tavalla, kun kerrotte (itse)diagnoosistanne? Asiaahan ei kovin paljon vielä tuneta. Oletteko kohdanneet ennakkoluuloja? Aletaanko teitä vähätellä ja kohdella jotenkin vajavaisena? Jopa vammaisena?

Mietin vaan, olisiko parempi pitää omana tietonaan, sen sijaan että kertoisi tutuille. Toisaalta, se selittää niin monta asiaa, että sen haluaisi olevan tiedossa. Mikähän olisi järkevä toimintatapa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu