..On ujolla ja hiljaisella ?
Mitä Eroa....
........
61093
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
hiljainen tyyppi, vaitonainen, eikä hän koe sitä vikana tai puutteena. Mun mielestä ujouteen liittyy voimakkaasti se, että ihminen itse haluaisi puhua ja jutella, ottaa kontaktia, mutta omat pelot estävät sen tai tekevät sen ainakin vaikeaksi.
Psykoterapia nro 4, 2004 Kirja "Ujoudesta, yksinäisyydestä"
Pertti Luukkonen
Ujoudesta, yksinäisyydestä
Mattila, Juhani (2004). Ujoudesta, yksinäisyydestä. Helsinki: WSOY.
Mattilan motto on: "Jos tunnet ujostuvasi, on toivoa. Sielusi on siis elossa. Jos piiloudut muuriesi ja luonneroolisi taakse, voidaan aitoutesi vielä löytää. Jos ujoutesi on rikottu, voidaan sielusi silti eheyttää." kirjoittaja määrittelee: "Ujoutta on kaikki se, mikä kaventaa sielullista kosketuspintaa toiseen ihmiseen." Myös: "Ujous on sielullista sanattomuutta" ja kohtaamiskauhua. Hän osoittaa kirjansa erityisesti kasvattajille, "etteivät he tahattomasti rikkoisi lapsen ujoa sisintä pyrkiessään karkaisemaan heitä." Mattilan kirja - terapiatyössä syntyneenä - johdattaa lukijan ujouden herkkyyteen ja tekee sen ainutlaatuisella tavalla.
Mattila (s. 1942) - psykiatri, psykoanalyytikko ja lääketieteen tohtori - on antipsykiatrinen, Tässä hänen hengenheimolaisiaan ovat mm. filosofi Lauri Rauhala (s. 1914) ja Yhdysvalloissa Thomas Stephen Szasz (s. 1920). Tekijän ilmaisu on arkikieltä. Hän välttää teknisiä termejä ja puhuu vanhanaikaisesti mm. sielutieteestä. Myös Mattilan valitsema aihe on "epätieteellinen": Sadan vuoden ajalta hän löysi alan aikakausilehdistä vain yhden kirjoituksen ujoudesta. Vähiten kiinnostusta on ollut psykiatriassa. Ujoutta on kyllä käsitelty, mutta vain esim. häpeän yhteydessä. Erityisesti ujouteen liittyvien syvempien tunneprosessien analysointi on jäänyt puutteelliseksi. - Alan klassikko on Charles Robert Darwinin (1809-82) The Expression of the Emotions in Man and Animals (1872), jonka 13:ssa luvussa Darwin käsittelee mm. punastumista.
Mutta voiko tällainen kirjoittaminen olla tieteellistä? Voi toki! Kyseessä on muutamien yksilöiden syvään tutkimiseen ja heidän oman ainutkertaisuutensa hermeneuttiseen ymmärtämiseen pohjaava lähestyminen. Tällä tavalla jo psykoanalyysin perustaja Sigmund Freud (1856-1939) syväluotasi ihmisiä. Mattilan ote on intersubjektiivinen, mikä viittaa dialogiin ja tasa-arvoon (ylhäältä katsomisen vastakohtana). Ja Mattila tietää mistä puhuu: Hänellä on pitkä kokemus sairaalapsykiatrina, niin hoito- kuin oikeuspsykiatriselta osastolta, sekä yksityispraktiikasta. Mutta niin on Mattila humanisti, että hänen esityksensä ujouden biologisesta pohjasta on hieman horjuva!
Teos jakautuu kolmeen osaan: Ujous, Piiloutuja ja Matka tunteisiin. Ensimmäinen jakso - tietynlainen johdattelu - olisi voinut olla tiiviimpi. Näet Piiloutujassa kirja selvästi herää eloon: Mattila höystää esitystä runsailla esimerkeillä niin elävästä elämästä kuin taiteestakin (kirjallisuudesta, elokuvista ja teatterista). Hänen käyttämänsä kieli on osuvaa ja vivahteikasta. Ujouden suojakuoria Mattila erottaa mm. seuraavia: Ammattirooli, asiasta toiseen kiitävä pintaliitäjä, suupaltti, rohkean rooli, vitsiniekka, klovni, besserwisser, konformisti, myötäilijä, keskimääräisyyteen tukeutuja, kuuntelija ja sisäänpäin kääntyjä. - Omien ajatusten salaaminen on kuitenkin myös tärkeä kyky, joka auttaa itsenäisyydessä. Olennaista onkin se, jääkö rooli päälle. Varsinainen piiloutuja on sellainen, joka ei itse tiedä olevansa ujo ja joka elää ei-ujon roolia!
Mattilan missio on johdattaa lukija ujouden kadotettuun herkkyyteen ja luovuuteen, joka on kasvatuksella tai muuten karaistu pois. Tällöin ihmisen täytyy tunkeutua läpi luomansa "kaksikerrosmuurin", jossa etummaisena on "kylmä" ja "paha" häpeän pelko ja sisempänä "lämmin" ja "arvokas" ujostumisen pelko. Tällainen kuvaus persoonallisuudesta tulee lähelle englantilaisen analyytikon ja lastenlääkärin Donald Woods Winnicottin (1896-1971) ajatuksia: valeminä ( false self ) suojaa piilossa olevaa aitoa tai todellista minää ( true self ). Mattilan matka "ei ole ujoudesta pois vaan siihen sisään, koska siellä sijaitsevat sielullisen kasvun potentiaalit". Vasta kaksoimuurien sisällä on "Uusien Mahdollisuuksien Maa", johon kulkevan "tunteiden junamatkan" asemat ovat "ujostuminen, häkeltyminen, nolostuminen ja häpeä". "Ihmisen ensimmäinen suoja on ujostuminen, ja siitä hän myös viimeksi luopuu." Mattila ei myöskään usko "vihan puhdistavaan voimaan" vaan pitää positiivisia tunteita ensisijaisina ihmisenä kasvussa. - Tällainen kulku on osin vastakkainen amerikkalaisen psykologin John Broadus Watsonin (1878-1958) behaviorismiin pohjaaville terapioille, varsinkin käyttäytymisterapialle.
Mattilan kirjoitus on toisaalta lohdullista antaessaan toivoa, mutta toisaalta se on armotonta: Puhekieli tunkeutuu (leikkisästi sanottuna) suoraan aivokammioon! Teksti voi olla lukijalle ahdistavaa siltäkin kannalta, että siinä ei puhuta 'noista häiriintyneistä' vaan asioista, jotka koskettavat meitä kaikkia. Jos tämän kirjan kautta valaistuu vaikkapa joka kymmenes lukija, tulos on erinomainen! Myös alan ammattilaisille tri Mattilan ansiokas teos tarjoaa tunteiden herkistelyä ja käsitteiden selvennyksiä.
Lopuksi vielä kirjan koskettavin virke (s. 322): "Kauneinta maailmassa on kaipaus, se on salattua sisäistä kauneutta."
- Pertti Luukkonen on filosofian lisensiaatti, Helsingissä yksityisvastaanottoa pitävä psykologi ja psykoterapeutti. Hän on kirjoittanut kirjat "Depressio ja klassiset neuroosit: psykodynamiikkaa ja diagnostiikan historiaa (2005),"50 defenssiä" (2004) ja "Psykoanalyyttinen psykoterapia vs. kognitiivinen psykoterapia: historiallinen ja vertaileva tarkastelu" (2003).
olisi hirveä tarve ottaa kontaktia ihmisiin, mutta tämä järjetön ujous estää sen. (ja se että pelkään tulevani torjutuksi. se kai kuuluu myös ujouteen?)
ja koen juuri, että tämä on sitä ujoutta nimenomaan. haluaisin niin hirveästi olla kuin "muutkin". puhua, nauraa, laulaa.. jne. mutta mutta. ei uskalla. iän myötä on pikkiriikkisen tullut rohkeutta lisää, ja täytyy uskoa että vielä minäkin joskus rohkaistun.
Hiljaiseksi ja sen vuoksi omituiseksi. En siis kelvannut toisten seuraan tällaisena hiljaisempana vaan sain kylmästi lähteä ulos porukasta.
muaki kiusattiin tai no syrjittiin ennen koulussa ja olin ujo ja yksinäinen. sen takia mulla on huono itsetunto ja olen edelleen ujo, mutta en yhtä ujo kuin ennen, koska sain ala-asteen lopulla kavereita ja heidän ansiostaan olen rohkeampi. mut haluisin olla vieläki rohkeampi, koska haluan puhua mutta en vain kehtaa tai keksi sanomista ;S
"parempi, mieluisampi" ujo vai hiljainen ?