Elämäni on kuin vuoristorata. Arkipäivät ovat sellaisia että välillä mennään korkealla ja jaksaa tehdä vaikka mitä, kun taas hetkeä myöhemmin mennään tosi matalaliitoa. Itkettää ja itkettää ja jopa mahaan pistää. Olen yli kolmekymppinen ja minulla on ihana perhe. Vika ei ole perheessä (saan 100% tuen sieltä),vaan vika on minun sisällä.
Pelkään että hajoan. Välillä makaan maassa itkusta täristen ja koen että en pääse ikinä ylös. Paha olo(henkinen) tuntuu lihaksissa asti ja joskus pistää sydäntä. Se ei häviä edes nukkuessa.
Kuolla EN halua. Itsemurha ei tunnu apukeinolta. Olen usein miettinyt että haluaisin lakata olemasta niin, että minua ei olisi koskaan ollut enkä siis koskaan kuolisi.
Pääseeköhän tästä vuoristoradan kyydistä koskaan pois?
Pelkään että hajoan. Välillä makaan maassa itkusta täristen ja koen että en pääse ikinä ylös. Paha olo(henkinen) tuntuu lihaksissa asti ja joskus pistää sydäntä. Se ei häviä edes nukkuessa.
Kuolla EN halua. Itsemurha ei tunnu apukeinolta. Olen usein miettinyt että haluaisin lakata olemasta niin, että minua ei olisi koskaan ollut enkä siis koskaan kuolisi.
Pääseeköhän tästä vuoristoradan kyydistä koskaan pois?
Vastaukset 8
Vanhimmat
bipo? Ajattelin vain tuosta vuoristorata-asiasta. Ja tuosta mielialojen noin nopealla syklillä vaihtuvuudesta.
Ellei sinulla ole hoitosuhdetta niin hanki ihmeessä sellainen.
Koeta jaksella!
Olet aikaansaava, energinen, sosiaalinen, iloinen, riehakas ja huoleton, pää täynnä kaikkea korkealentoista ja uusia ideoita. Sitten iskeekin pohjaton väsymys, masennus, hädin tuskin jaksat edes liikkua saatikka tehdä mitään, jo pelkkä suihkussa käynti voi olla todella uuvuttava kokemus. Tuota kutsutaan maanis-depressiivisyydeksi, oletko kuullut moisesta? Itse ajelin tuossa vuoristoradassa vuosia, ennenkuin sain siihen apua.
ylhäällä ja alhaalla käydään monta kertaa yhden ja saman päivänkin aikana, ei se kyllä tyypillistä bipoa ole. Olen ymmärtänyt, että bipossa maaniset ja depressiiviset kaudet tulevat pidempinä jaksoina, ei noin nopeasti vaihdellen. Sitä paitsi, ei normaali energisyys ole sairaalloista "maniaa". Tietysti siinä on innoissaan, kun huomaa mielialan ja vireystason kohentuneen; ei siinä ole mitään patologista.
Naisilla äkilliset mielialavaihtelut voi johtua sukupuolihormoneista ja varsinkin e-pillereistä.
Jos tuntee itsensä, jo omastakin mielestä, huolestuttavan ylienergiseksi, ylivirkeäksi, yltiöpositiiviseksi, tavallista iloisemmaksi, erittäin avoimeksi ja ylisosiaaliseksi ja tavallista levottomammaksi, on vaikeaa olla paikallaan, pitää tehdä pakonomaisesti kokoajan jotain ("puheripuli" kuuluu myös asiaan, puhuu toisen puheen päälle, ei kuuntele muita vaan on kokoajan äänessä kuin "moottoriturpa") niin se on kai parempi kuvaus manialle. Sellainen ylikierrosten ja täydellisen vetämättömyyden jaksot saattavat olla joskus aika lyhyitäkin, riippuu ihmisestä. Jopa saman päivän aikana voi tapahtua tämä käytöksen heilahtelu. Joillakin nämä jaksot voivat olla pitkiäkin, mania voi kestää jopa viikkoja ja masennusjaksotkin voivat olla pitkiä, jopa kuukausia. Kun ihminen vanhenee (kaksisuuntainen mielialahäiriöhän on parantumaton sairaus) monet ovat sanoneet, että ne masennusjaksot pitenee, kun ikää tulee, mutta eihän kukaan jaksaisikaan maniavaihetta enää vanhana viikkokausia. Kannattaa käydä lääkärissä jos tällaista käytöksen ja mielialan heilahtelua tapahtuu, sehän voi johtua hormoonitoiminnastakin, niinkuin sanoit.
minulla on juuri tämä vaiva....ja sit tuntuu että on aina pohjaton yksin ja sit saa puhe ripulin vaikka mistä asiast......kirjoittele
[email protected]
Pääsee onneksi juu - juuri kuolemalla. Itse olen sitä mieltä, että kuolema on oikein hyvä juttu.
Vaikka välillä on ihan alamaissa, olen täysin eri mieltä siitä, että kuolema olisi ratkaisu. En näe sitä ulospääsynä ongelmista. Kuolema on vain ongelmien kanssa siirtymistä ikuisuuteen ja tuskimpa sitä kovin onnelliseksi sillä tavalla tulee.
Pääsee, sillä ethän siinä ole aina ollutkaan.
Siihen on omat syynsä,
jotka pitää selvittää ja käsitellä niin,
että ne lakkaavat satuttamasta.
Ja se on mahdollista,
toivottavasti olet hakenut ammattiapua.
Ihana kuulla, ettet näe itsemurhaa apukeinona,
se kertoo jo paljon!
Selviät varmasti!