Lapsi kasvaa jo viikkoja 14 ja mulla vain aihdistus ja tuska kasvaa...mitä se on sitten lapsen syntymän jälkeen?
osaanko hoitaa pientä,entä jos joku menee pieleen?
Olenko valmis kantamaan vastuun pienen ihmisen elämästä,en ole yksin rinnalla mies jota en rakasta...löydänkö koskaan rakkautta lapsen jälkeen?
Jäikö elämä elämättä...entä jos havahdun siihen lapsen syntymän jälkeen?
Mielenterveydeltäni ollut jo pitkään heikoilla jäillä...lapsi ei paranna yhtään tilannetta.
Tää on ihan hirvee tilanne...
Jos keskeytän niin lapsihan on jo pienen ihmisen näköinenkin ja tulisin katumaan päätöstäni koko loppu elämäni.
Kaikki kovin onnellisia ja hehkuttavat kuinka hienoo ja kaikkee mutta mä en osaa jotenkin suhtautua asiaan mitenkään.
Näin lapsen ekan kerran ultrassa ja lekuri kovasti onnitteli...mutta mä en osannut sanoa mitään...mä vaan olin ja kattelin pientä elämän alkua sisälläni.
osaanko hoitaa pientä,entä jos joku menee pieleen?
Olenko valmis kantamaan vastuun pienen ihmisen elämästä,en ole yksin rinnalla mies jota en rakasta...löydänkö koskaan rakkautta lapsen jälkeen?
Jäikö elämä elämättä...entä jos havahdun siihen lapsen syntymän jälkeen?
Mielenterveydeltäni ollut jo pitkään heikoilla jäillä...lapsi ei paranna yhtään tilannetta.
Tää on ihan hirvee tilanne...
Jos keskeytän niin lapsihan on jo pienen ihmisen näköinenkin ja tulisin katumaan päätöstäni koko loppu elämäni.
Kaikki kovin onnellisia ja hehkuttavat kuinka hienoo ja kaikkee mutta mä en osaa jotenkin suhtautua asiaan mitenkään.
Näin lapsen ekan kerran ultrassa ja lekuri kovasti onnitteli...mutta mä en osannut sanoa mitään...mä vaan olin ja kattelin pientä elämän alkua sisälläni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ensinnäkin tämä abortti-palsta ei ole sinulle ehkä mitenkään "järkevä" palsta tulla kirjoittamaan viestiä, odottajat-palstalla on varmasti monia muita kaltaisiasi ja sieltä voit ehkä saada järkevämpiä kommentteja kuin täältä fanaatikkojen "temmellyskentältä". :-)
Ensinnäkin voin kertoa, että vauvaa odottaessa on ihan luonnollista ja normaalia pelätä, tuntea muutakin kuin sitä paljon mainostettua iloa, riemua ja pelkkää onnen auvoa miten hienoa ja ihanaa on saada lapsi.
Myös pelot ja epävarmuus, ne negatiiviset tunteet kuuluvat asiaan. Anna itsellesi aikaa sopeutua tilanteeseen, raskauttakin on vielä pitkälti edessä ja tuntemuksesi varmasti muuttuvat matkan varralla vielä monesti.
Ei se elämä lopu lapsen saamiseen, voisi sanoa että monesti se vasta alkaa siitä. Siitä huolimatta että se lapsen saaminen tosiaan tuo tullessaan iloa ja riemua, mutta myös huolta ja murhetta. Mutta jälkikäteen useimmin mieleen jää ne kaikki ilot ja riemut, en minäkään edes muista että omat lapset olisi edes koskaan sairastaneet vaikka tarkemmin ajatellen niitä unettomia öitä tuli vietettyä jossain vaiheessa jokaisen kanssa. Mutta se vain kuuluu elämään.
Hae apua neuvolan tai mielenterveystoimiston kautta ellet ole sitä jo tehnyt, se ei selvinnyt kirjoituksestasi oletko hakenut apua. Muista että ne palvelut ovat sitä varten että niitä käytetään ja sieltä haetaan apua.
Onko sinulla läheisiä, hyviä ystäviä tms. jolle voit kertoa asioista ja purkaa mieltäsi painavista asioista?
Parisuhde on aina kahden kauppa ja vaikka nyt tuntisit ettet rakasta miestä, mieti oletko joskus rakastanut? Mihin se rakkaus on kadonnut? Pitkässä suhteessakin tulee niitä "tympiintymisen" hetkiä eikä sitä rakkautta niin aina välttämättä tunne toista kohtaan, syvä ystävyys omaan kumppaniin on se arvokkaampi asia kuin hetken kestävä intohimo ja huuma.
Toivon todella että saat asiat järjestykseen ja uskon että pystyt vielä iloitsemaan raskaudesta ja tulevasta vauvasta, kaikkea hyvää sinulle.
Tekstisi sai kovasti ajattelemaan...ihan kun en sitä jo muutenkin olisi tässä tehnyt.
Kaikki ovat vaan hehkuttaneet kuinka onnellinen pitäisi olla ja riemuita ja hihkua ilosta mutta jotenkin on niin sekava olo että ei mitään rajaa.
Apua olen hakenut ja on siitä ollut hyötyäkin.
Kaverini on tullut kovasti vastaan kun on ymmärtänyt kuinka ahdistunut oloni on ollut...
Eiköhän se tästä pikkuhiljaa:)
Ja kiitos minäpä vaihdan palstaa:)
epäilyt ja toivottomuuden tutneet ovat täysin normaaleja ja useimmiten ohimeneviä. Raskaudenaikainen amsennus ei myöskään ole mikään mahdottomuus, ota yhteyttä neuvolaasi ja pyydä saada puhua aiheesta.
Muutos pelottaa aina, ja mikä muutos olisi suurempi kuin lapsesta vanhemmaksi? Yksittäisestä perheeksi? On täysin ymmärrettävää että olet huolissasi mainitsemistasi asioista, lähes jokainen odottaja on.
Mikäli mielenterveytesi on jo valmiiksi heikoissa kantimissa, on todella aika varata psykologinaikoja aina synnytykseen saakka ja varautua kasvaneeseen masennuksen riskiin. Hyvä asia siinä on että se on hoidettavissa.
Odotus-palstalta todellakin saatat löytää yllättävän paljon epävarmuuden kourissa painivia tulevia vanhempia.
Onnea joka tapauksessa, odotuksen jatkoon. Toivon että löydät elämänilosi ja osaat nauttia lapsestasi.
***
Että tämmönen tapaus tällä kertaa.
Ei se vain ole pienen ihmisen näköinen vaan se ON pieni ihminen.
Ja miten niin "jos keskeytät", luuletko pelle että abortin saa vaikka kuinka pitkään vaan siksi, että alkaakin vähän niin kuin kaduttaa???
Ai oikeinko LEKURI onnitteli ultrassa???
Puhu neuvolassa, hanki apua.
Ja lopeta provoilu.