Olen parikymppinen naisenalku ja seurustelen vakituisesti. Vuoden ajan yritimme mieheni kanssa lasta (siis ei mitenkään hirveellä väännöllä, jätin vain ehkäisyn pois ja sovittiin että tulee jos on tullakseen) kuitenkin sen vuoden jälkeen kun ei mitään kuulunut, päätin taas alkaa käyttää ehkäisyä ja uudeksi ehkäisytavaksi valitsin ehkäisyrenkaan. Terkkarissa tehtiin raskaustesti ennen kun aloin käyttämään rengasta ja nyt on siis kolme viikkoa sitä käytetty ja tuossa muutama päivä sitten otin pois tyhjennysvuodon ajaksi. Eilen sitten alkoi niin helvetilliset kivut ettei mitään rajaa! Kuukautiskivut on kyllä aina olleet todella voimakkaat, mutta nyt jos mahdollista, vieläkin pahemmat. Lisäksi kipu oli ajoittain kovien kramppien lisäksi todella yhtäkkistä ja viiltävää, joka tuntui siis tuossa kohdun kohdalla. Oikein säpsähti aina kun se viiltävä kipu alkoi, tuntui kun joku olisi tuikannut puukolla kohtuun :/
Tänään aamulla sitten huomasin, että emättimestä oli tullut sellainen todella sitkeä limamöykky, halkaisijaltaan 2-3cm. Se oli siis todella sitkeä eikä esim. venyttämällä mennyt poikki. Ihmettelin suuresti tätä ilmestystä, koska aikaisemmin ei ole tullut kuin ihan normaalia kuukautisvuotoa. Kivut jatkuvat edelleen, tosin helpottanut eilisestä.
Kysymys kuuluukin; oliko minulla aikainen keskenmeno tms? Tiedän, että fiksuinta olisi tietenkin mennä sinne lääkäriin, mutta olen sen tyyppinen ihminen, että minut saa sinne vain jalat edellä :D
Sinänsähän asialla ei ole merkitystä, mutta olisi kuitenkin kiva tietää, vaikka jo senkin takia, että tuon vuoden aikana milloin en ehkäisyä käyttänyt, tuli jo mieleen että voinkohan saada lapsia ollenkaan?
Auttaako jos teen vielä tässä vaiheessa raskaustestin, näyttääkö se mitään jos mahdollinen sikiö/alkio on jo poistunut kropasta?
Ja näin etukäteen jo lämmin kiitos asiallisista vastauksista!

Vastaukset 1
Vanhimmat
En kyllä osaa sanoa onko tuo ollut keskenmeno vai ei, onhan se mahdollista, mutta raskaustestin teko voisi sen selvittää, koska yleensä varhaisenkin keskenmenon jälkeen testi näyttää plussaa vielä jonkun aikaa ja jos sinulla on tänään vasta tullut ulos se möykky niin sitten testi todennäköisesti vielä näyttää plussaa jos raskaana olit.
Mulla oli raskauden alussa vuotoja ja epäiltiin keskenmenoa ja sairaalasta sanottiin, että kolme viikkoa pitäisi odottaa ja sitten vasta tehdä varmistustesti että varmasti näyttäisi sitten negaa. Eli voi hyvinkin näyttää vielä ainakin viikon plussaa jos oot ollu raskaana mutta suosittelen tekemään testin heti.