myös keksellänne. Nämä Jumala ajallansa on aina ajanut ja eroittanut ulos keskuudestaan sinne missä heidä paikkansa on eli maailman pimeyteen.
Heikot, syntiset, nöyrät ja kuuliaiset lapsensa taivan Isä armahtaa ja ravitsee joka päivä ja ikuisesti.
Heikot, syntiset, nöyrät ja kuuliaiset lapsensa taivan Isä armahtaa ja ravitsee joka päivä ja ikuisesti.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Vl-herätysliike harjoittaa opeillaan selvää Jumalan pilkkaa ja muiden uskovien ivaamista.
Palkka tästä tulee aikanaan.
maailman pimeyteen.
ajettu ulos.
Ensimmäinen tälläinen tapahtuma käytiin Abrahamin huoneessa.
Niin voin lukea aiheesta. Olen huonosti Vanhaa Testamenttia tunteva.
sellaista olet päähäsi saanut? Kuka on todistanut sinulle jumalan olevan olemassa. Eikö ole ikävää vain uskoa johonkin, kun tietää ei voi?
Taidat tarkoittaa pilkkaajalla yleisesti henkilöä, joka on jostain eri mieltä (siis ei erimieltä) kanssasi.
Määrittelöe siis pilkkaaja.
Raamattu toteaa, että pilkkaajat OVAT meillä aina keskuudessamme. Ehkä ennen nykyisen v-lestadiolaisuuden keksimistä heitä kutsuttiin jollain nimellä, jota nykypolvi ei enää muista.
Aina valmiita puhumaan soopaa seurakunnalle. Siinä ei keskimmäisten pilkka paljoa paina.
Sinne ei soisi kenenkään menevän.
Jeesus kertoi hyvän vertauksen kymmenestä neitsyestä, jotka varustautuivat lampuilla, osa myösöljyllä. Ei kai niitä valoisassa ajateltu käyttää?