Kokemuksia pien- ja panospuhdistamoista

Ihan ulalla näistä. Myyjät kehuu vaan omaansa. Onko teillä hyviä/huonoja kokemuksia jostain tietystä mallista taikka ratkaisusta. Mikä aiheuttaa mahdollisesti ongelmia?

Kyseessä on yhden ihmisen talous ja uudisrakennus, missä vesivessa ja muut pesusysteemit, mm. sauna. Astianpesukone on harkinnassa.
1214476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

et kertonut syytä, miksi harkitset panospuhdistamoa.

Yhden hengen talouksille kaikki panospuhdistamot ovat liian suuria. Tarkoitan, että miksi siis maksaisit ratkaisusta joka on tarkoitettu käsittelemään 5-7 hengen vedet. Kannattaa harkita yhdelle ihmiselle umpisäiliötä tai pmpisäiliötä WC vesille la lopuille imeyttämöä.

Äänestä
  • ai niin sanottakoon, että minulla on uponorin PE 5 ja on toiminut moitteetta n. kaksi vuotta.

    Äänestä

  • Tontille ei oikein mahdu imeytyskenttää. Ja umpisäiliöissä mietityttää jatkuva tyhjentäminen, 6 m3 tulee aika äkkiä täyteen yhdenkin ihmisen käytössä. Vuosien mittaan tulee hintavaksi.

    Äänestä

  • Lain mukaan mitään jätevesijärjestelmää ei voi mitoittaa yhdelle, vaan minimi on viidelle hengelle. Vaikka käyttäjiä ei olisikaan niin montaa.

    Imeyttämössä on tietysti muistettava maaperän rajoitukset, kaikkialla imeyttäminen ei onnistu!

    Että ota vaan se panospuhdistamo! mutta vain tunnetuimmat kotimaiset ovat luotettavia... Tarkoitan sitä, että jos niitä ongelmia tuleekin, niin apua on saatavilla.

    Äänestä

  • kallista.. kirjoitti:

    Tontille ei oikein mahdu imeytyskenttää. Ja umpisäiliöissä mietityttää jatkuva tyhjentäminen, 6 m3 tulee aika äkkiä täyteen yhdenkin ihmisen käytössä. Vuosien mittaan tulee hintavaksi.

    jos laittaisitkin 9 kuution säiliön se on maksimi mitä loka-auto pystyy ottamaan kerralla.

    Jos arvioidaan, että ihminen käyttää n 150 l vettä per päivä riittäisi tuollainen n 2kk. Omalla kohdalla tuo kulutus jää huomattavastikin alle, mutta luultavasti perheen naiset kyllä kompensoivat asiaa. Itse tulee myös vietettyä varmaan n minimi 90 vrk vuodessa pois kotoa.

    Muista, että myös panospuhdistamo pitäisi tyhjentää vähintään 2 kertaa vuodessa vaikka se ei täyteen tulisikaan.

    Äänestä

  • vähintään viidelle! kirjoitti:

    Lain mukaan mitään jätevesijärjestelmää ei voi mitoittaa yhdelle, vaan minimi on viidelle hengelle. Vaikka käyttäjiä ei olisikaan niin montaa.

    Imeyttämössä on tietysti muistettava maaperän rajoitukset, kaikkialla imeyttäminen ei onnistu!

    Että ota vaan se panospuhdistamo! mutta vain tunnetuimmat kotimaiset ovat luotettavia... Tarkoitan sitä, että jos niitä ongelmia tuleekin, niin apua on saatavilla.

    GreenRock IISI, halpa kotimainen.

    Äänestä

  • Green kirjoitti:

    GreenRock IISI, halpa kotimainen.

    GreenRockin vehkeet ovat halpoja, mutta otapa selvää tarkemmin niiden hyvyydestä, ennekuin teet päätöksen...
    Varmoja tapauksia ovat KWH:n, Wavin-Labkon, Jitan ja Uponorin systeemit, muiden kanssa homma on arpapeliä.

    Äänestä

  • RaakaRane kirjoitti:

    GreenRockin vehkeet ovat halpoja, mutta otapa selvää tarkemmin niiden hyvyydestä, ennekuin teet päätöksen...
    Varmoja tapauksia ovat KWH:n, Wavin-Labkon, Jitan ja Uponorin systeemit, muiden kanssa homma on arpapeliä.

    Aikamoista arpapeliä tuntuu olevan edellä mainittujen puhdistamoidenkin kanssa.

    Jokainen voi tehdä omat johtopäätelmät näistä varmoista tapauksista.

    http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=205383&lan=fi#a0

    Äänestä

  • Green kirjoitti:

    Aikamoista arpapeliä tuntuu olevan edellä mainittujen puhdistamoidenkin kanssa.

    Jokainen voi tehdä omat johtopäätelmät näistä varmoista tapauksista.

    http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=205383&lan=fi#a0

    Nuo linkkisi takana olevat tulokset. Jokaisen pitää aina muistaa, että oli laite mikä hyvänsä jossakin vaiheessa siinä on kuitenkin jotain häikkää. Kyse on vain siitä kuinka hyvin systeemi kestää vikatiloja ja kuinka hyvin laitteen huoltopalvelu pelaa.

    Niin kuin itsekin varmasti tuloksista huomasit, niin kyllä noilla muutamilla valmistajilla tulokset olivat keskimäärin hyvät. Kun taas joillakin muilla keskimäärin huonot (= ei täytä vaatimuksia)

    Äänestä

  • näyttivät kirjoitti:

    Onko melkovarma riittävä?

    Näinhän siellä Sanotaan:

    Green Pack Sako Plus 1 ja 2 poistivat hyvin orgaanista ainetta ja typpeä. Fosforia poisti Green Pack Sako Plus 1 keskimäärin 76 % ja Green Pack Sako Plus 2 keskimäärin 96 %.

    Neljän Upoclean 5-puhdistamon yhteensä 50 näytteen tulos oli keskimäärin hyvä kaikkien kuormitustekijöiden osalta. Upoclean 10 -panospuhdistamo poisti orgaanista ainetta hyvin, fosforia tyydyttävästi ja riittämättömästi typpeä.

    Kaksi BioKem6 -panospuhdistamoa poistivat orgaanista ainetta keskimäärin hyvin, mutta fosforia ja typpeä riittämättömästi.

    Yhdestä 150 oppilaan koululle asennetusta WehoPuts 12 -puhdistamosta otettiin yksi kaikkien kuormitustekijöiden osalta hyvä näyte.

    Villaa talikolla viskeleen...
    Vai oliko se nyt sitten se suuri innovaatio miltä vuodelta.Tuntuu noi rokki härvelit vaan mallisarjaltaan elävän niin vähän aikaa....
    Mitenkähän mahtaa ajanjaksoon käydä huollon tarvikkeiden kanssa kun aikaa menee.
    Kuinka kauan mahtaa simppeli härveli olla ykkös tuote ennen seuraavaa vimpainta...
    Ainoa missä rokki on mielestäni muita selvästi parempi on markkinointi.
    Ainoa joka tuo härvelit kansan silmiin osuvasti. siihen se hyvä sitten lopuukin..

    Äänestä

  • kallista.. kirjoitti:

    Tontille ei oikein mahdu imeytyskenttää. Ja umpisäiliöissä mietityttää jatkuva tyhjentäminen, 6 m3 tulee aika äkkiä täyteen yhdenkin ihmisen käytössä. Vuosien mittaan tulee hintavaksi.

    Laita harmaille vesille salaojaputki ja WC-vedet 10 m3 umpisäiliöön. Tällöin tyhjennysväli on tismalleen sama kuin panospuhdistamoilla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 57 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

jätevesin puhdistus kirjoitti:

Ihan ulalla näistä. Myyjät kehuu vaan omaansa. Onko teillä hyviä/huonoja kokemuksia jostain tietystä mallista taikka ratkaisusta. Mikä aiheuttaa mahdollisesti ongelmia?

Kyseessä on yhden ihmisen talous ja uudisrakennus, missä vesivessa ja muut pesusysteemit, mm. sauna. Astianpesukone on harkinnassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu