Mitenkä reagoisitte, jos teille tuntematon nainen ottaisi teihin yhteyttä ja kertoisi että teillä on vuoden ikäinen lapsenlapsi? Poikanne ei siis olisi kertonut lapsesta tai tästä naisesta mitään, eikä olisi heidän kanssaan missään tekemisissä.
Miten reagoisitte?
kiiwi80
203609
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
todenperäisyys. Kysyä pojalta suhteesta naiseen (onko isyys ylipäätään mahdollinen. Maailmassa on kaikenlaisia hullujakin).
Mikäli isyys on mahdollinen, niin sitten selvitettävä, että haluavatko vanhemmat tehdä isyyden selvityksen ja lapsen tunnustamisen.
Jos selvitykset tehdään, ja lapsi on pojan, niin sitten pääseekin ihan virallisesti isovanhemmaksi...
Ensin edetään järjellä ja myöhemmin vasta tunnetta mukaan. Säästyy monelta sydänsurulta.
Jos pojalla olisi perhe ja lapsia, niin olisinpa huuli pyöreänä.
Miten miniäni voisi suhtautua tilanteeseen?
Olisiko poikani myöntänyt isyytensä? Silloinhan hän maksaisi elatusmaksuja, ja miniä kyllä tietäisi asian.
Mutta jos isyys olisi pojallekin yllätys, niin tuntisinpa olevani ansassa.
Minullehan asia ei virallisesti kuuluisi mitenkään.
Tunnetasolla taas pitäisin hyvin tärkeänä selvittää isyys vaikka dna-kokein. Ja mitä sitten tekisin, jos lapsi osoittautuisi pojalapseksi? Enpä todellakaan tiedä.
Toivottavasti kysyjä ajattelee perheetöntä miestä. Silloinhan asia olisi paljon yksinkertaisempi. Ei tulisi draamaa nykyisen ja salarakkaan välille.
Mies on perheetön ja lapsi sai alkunsa alkunsa lyhyestä suhteesta. Ainut keinohan todistaa isovanhemmille, että lapsi on todella heidän lapsenlapsensa on tietysti DNA-testi, mutta mitä jos isä kieltätyy siitä? Mitä jos äiti haastaa isän oikeuteen, todistaakseen tämän isäksi. Sitä vain mietin, että jos isä suhtautuu lapseen näin kielteisesti, olisiko parempi, että äiti ei ota isovanhempiin mitään yhteyttä ja nämä eivät saisi todennäköisesti koskaan tietää lapsesta, koska isä tuskin hänestä heille kertoo.
Tämä on näillä ihmisillä ainutkertainen tapaus.
Jos äiti ei tunne miehen vanhempia, on tietysti ihan mahdoton tietää, miten he reagoisivat.
Millainen heidän terveytensä on? Millaiset ovat heidän ja pojan väliset suhteet?
Jos ajattelen asiaa siltä kantilta, että oveni taakse ilmestyisi nuori nainen lapsen kanssa ja sanoisi, että lapsi on minun lapsenlapseni, niin varman ällistyisin ja saattaisin jyrkästi kieltää koko asian. Yllätystä olisi vaikea niellä.
Monet kieltävät jonkun mullistavan tapahtuman, joka heidät yllättää. Se on helpoin tapa suoriutua tilanteesta.
Mutta eihän se muuttaisi mitään. Kantaa olisi otettava.
Mietin, miten suhtautuisin. Tuntuupa siltä, että se riippuisi kokonaan naisesta ovella. Miten hän saa asiansa kerrotuksi? Joutuisinko jotenkin puolustuskannalle?
Kiinnostuisinko? Epäilisinkö hänen sanojaan ja motiivejaan? Uskoisinko häntä? Olisiko nainen asiallinen ja tyyni? Vai päinvastoin itkuinen ja hyökkäävä?
Rohkeahan hän joka tapauksessa olisi, sillä tilannehan olisi kauhean vaikea.
Olisinko itse rohkea ja tyyni tällaisessa yllätystilanteessa?
En osaa siihen vastata. Pahaa pelkään, että ensi hädässä aika torjuva!
Entäpä, jos hän vain kirjoittaa huolitellun kirjeen ja lähettää valokuvan lapsesta ja itsestään, ja antaa puhelinnumeronsa? Olisiko se helpompi asia minulle?
Olisi varmaankin.
Mutta mitä minä sitten tekisin?
Riippuisi ihan siitä, miten saisin puhutuksi asian poikani kanssa. Jos hän kieltää asian jyrkästi, niin voisinko sitten ottaa kantaa vastoin hänen mieltään?
Olet esittänyt vaikean ongelman.
Toivottavasti muutkin mummut miettisivät, mitä tekisivät, ja keskustelua syntyisi.
lapsen kanssa tai ilmankin, niin pyytäisin sisään, keittäisin kahvit ja juteltaisiin, voisit tulla toistekin kahville. Pitelisin vauvaa sylissä. Pojalleni sanoisin, että olipa söötti vauva. Kaiken muun jättäisin äidin ja mahdollisen isän omaksi asiaksi.
DNA testi on rutiini tänäpäivänä. Jos oletettu isä ei suostu siihen, niin se tehdään ilman hänen suostumustaan.
Isyyden varemtaminen ei ole minkään sortin ongelma nykyisin.
Isovanhemmat voivat olla hyvinkin mielissään poikansa lapsesta, vaikka isä ei sitä olisikaan.
Suosittelen ottamaan yhteyttä ja ilmoittamaan asiasta, jolloin isovanhemmat saavat tehdä omat päätöksensä siitä että haluavatko pitää yhteyttä vai eivät. Jos et ilmoita, niin silloin sinä päätät heidän puolestaan.
Itselläni on lähes samanlainen tilanne.Minulla on puolivuotias poika.Pojan isä ei ole oikein millääntapaa elämässämme mukana,tietää lapsestaan ja on toki iloinen. Isyyttä ei ole vahvistettu,mutta jos isä haluaa niin mahdollista vahvistaa kyllä.Omille vanhemmilleen isä ei ole kertonut vielä lapsestaan,eli eivät tiedä,että heillä on ihana pojanpoika,mikä on minusta kovin surullista.Toisaalta en halua alkaa riitelemään tms.asiasta.Isä kertoo jos niin parhaaksi näkee. Toisaalta tilannetta vaikeuttaa se,että hänellä on naisystävä,joka ei myöskään tiedä miehen lapsesta.
Jos isä ei aijo olla lapsensa elämässä nyt läsnä,niin se ei ole mahdollista tulevaisuudessakaan.Eli alan odottaa jo pian häneltä toimintaa asian suhteen suuntaan tai toiseen.Toki kertominen on varmasti hänelle vaikeaa,ymmärrän sen hyvin,mutta olisi silti suotavaa jo tehdä päätöksiä. Vaikuttaahan sekin toki asiaan,että me emme keskenämme tunne toisiamme lähes ollenkaan. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.On meillä pojan kanssa kahdestaan hyvä näinkin :)
en nyt tiedä mitenkä tämä niin liittyi asiaan,ajattelin vain kertoa oman tarinani,koska melkein samanlaisessa tilanteessa olemme.
On tää kyllä vaikea asia. Lapsen isä on aiemmin sanonut, että haluaisi tulla katsomaan mutta siitä on jo yli puoli vuotta aikaa, eikä miestä ole vielä näkynyt, vahingossakaan en häneen törmää, koska asumme eri kaupungeissa. Itse todennäköisesti kirjoitan isovanhemmille kirjeen ja kerron tilanteesta, he voivat sitten päättää haluavatko ottaa yhteyttä. Isä tästä sattaa tietysti suuttua, mutta en halua jäädä jossittelemaan sitä, että olisivatko isovanhemmat halunneet olla lapsen elämässä mukana vai eivät, sitten ainakin tiedän vastauksen, oli sitten mikä tahansa.
tietää. Sillä olisihan lapsi joka tapauksessa lapsenlapseni eli siis omaa lihaa ja verta.
Vauva on iloinen asia AINA. Voisihan se olla vaikea asia mutta kaikki vauvat ovat kuitenkin lahjoja joten on sama mikä äidin ja isän suhde on sillä kyllä isovanhemmat voivat silti lapseen pitää yhteyttä..
Ann
Olen tainnut lukea aikaisemmin jo samaa asiaa mittineen kirjoituksen. Varmaan sinä olet harkinnut kauan tätä yhteydenottoa.
Toivon sinulle onnea ja lapsellesi isovanhempia.
Kerrothan meille, miten kirjeesi otettiin vastaan!
Omalle kohdalleen ei monikaan osaisi etukäteen varautua moiseen yllätykseen, joten kyllä olisi vaikea ennustaa omaa reagointiaan.
Jos kuitenkin kirjeesi on onnistunut ja mielenkiintoinen, uskoisin, että jatkoa seuraa.
Niin,vaikea asia on,tiedän. Mutta kirje kuulostaa kyllä ihan hyvältä idealta.Aivan totta on,että isovanhemmilla on oikeus tietää lapsenlapsestaan,reagoivat he sitten uutiseen miten tahansa.Ja lapsen isä nyt voi suuttua,mutta sinulla on oikeus kertoa lapsesta.
Juu,kyllä minunkin tilanteessa pojan isä lupaillut tulla katsomaan lastaan,eipä ole näkynyt.Ehkä sitten joskus.
Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan,ehkä minä jonakin päivänä kerron isänpuoleisille vanhemmille uutisen pojanpojastaan.
Onnea matkaan kirjeen kanssa :)
Koittaisin selvittää asian pojaltani että onko hänellä ollut suhde kyseiseen naiseen ja sitten kehottaisin varmuudeksi menemään isyystestiin (koska enhän ehkä tuntisi sitä naista ja hänen tapojaan ja tekemisiään) Kun asia olisi selvitettyn että lapsi todella olisi oikeasti lapsenlapseni, saisi hän toki saman arvon lapsenlapsenani kuin muutkin lapsenlapseni. ei sillä olisi merkitystä haluaisiko poikani olla isä lapselleen (käytännössä siis), minä ainakin haluaisin olla oikeana mummina lapselle...tietty toivoisin että poikanikin kantaisi oman vastuunsa asiassa.Haluaisin tutustua sekä lapseen että lapsen äitiin ja olla tukena ja rakastaa tuota pikkuista.
(Itseasiassa minulla on pikkasen kokemusta asiasta, mutta sain tiedon jo ennen lapsen syntymää..rakastan sitä pikkuista)
Tuollaista tilannetta ei kohdalleni tule. Olen kasvattanut poikani arvostamaan itseään ja seksuaalisuuttaan. Poikani eivät ole mitään Pillumeloja.
Edellyttäisin isyystestiä ja siitä ei pojallani olisi varaa kieltäytyä. Jos näin todistetusti, olisi pojanpoikani, haluaisin mummun osan lapsen elämässä.
Vierailua mummun luona
Hoitoa tarvittaessa, kun sopisi molemmanpuolin
Pieni summa KK avattuani lapselle suojatilin jota saisi käyttää täytettyään 18v.
Kertomuksia menneestä maailmasta ja yhdessä opiskelisimme uuta.
tyynekaarina
hallitsijamummolta. Elämää, seksuaalisuutta, itseään ja lapsiaan arvostava ihminen ei levitä käyttämääsi ikävää sanontaa.
ja varsinkin kielenkäyttöäsi.
Luuletko, että lapsen äiti alistuisi tähän määräyksien tulvaan?
Ei ole sanottu, että kemiat sopisivat, sillä lapsen äiti ei ole nynny itsekään, koskapa on rohkeutta ottaa tällainen askel.
Ei ole ollenkaan sanottu, että tarjoamasi hoito ja vierailut olisivat lapsen äidin mielestä tervetulleet.
En saa sitä kuvaa alkup. kirjoituksesta, että hän haluaisi uutta sukulaista mummusta.
Jos vielä mielipiteesi lapsen äidistä on mainitsemasi, niin hän kyllä huomaa, että on viisainta säilyttää etäisyys.
Hei, mutta mummu ON sukulainen. On ennenkaikkea LAPSEN oikeus saada tuntea isovanhemmat molemmin puolin! Haluaisin uskoa, että tätä alkuperäinen kirjoittaja toivookin - siitä huolimatta, että isä on surullisesti jättäytynyt lapsen elämästä.
Tunnen itse tapauksen, jossa isovanhemmat haluaisivat olla isovanhempia, mutteivät saa. Todella surullista! Tunnen niinikään tapauksen, jossa isä ei pidä mitään yhteyttä lapseensa, mutta isän vanhemmat haluavat olla isovanhempia lapsenlapselleen ja sukuyhteys jatkuu sitä kautta.
Oli miten oli, kannatan kirjeellä lähestymistä. Se on hienovarainen tapa. Ilman muuta isovanhempien tulee saada tietää lapsenlapsestaan - kuten myös lapsen isän puoleisesta suvustaan.
Onnea matkaan :)
”Kuulostat
Kirjoittanut: jonkinlaiselta 17.6.2007 klo 18.36
hallitsijamummolta. Elämää, seksuaalisuutta, itseään ja lapsiaan arvostava ihminen ei levitä käyttämääsi ikävää sanontaa
Ihmettelen
Kirjoittanut: itsevarmuuttasi 17.6.2007 klo 19.47
ja varsinkin kielenkäyttöäsi.”
Pitkän elämäni aikana olen kokenut, ihan itse, paljon.
Tunnen paljon ihmisiä ja heidän elämänsä tarinoita. Myös äidin, jonka nyt aikuinen lapsi on siitetty raiskauksessa. Äidin jonka lapsen huostaan ottivat lapsen isovanhemmat; syynä äidin oleva lapsihalvaus oikeassa kädessä.
Tunnen vanhempia joille lapset ovat omaisuutta, tai omanyrityksen työvoima.
Tunne henkilöitä joiden omanelämän ovat omat vanhemmat kieltäneet täysin.
Tunne aviopareja joilla on lapsia yli “omantarpeen” ja mitään haluja ei lasten “ylläpitoon” olisi ollut.
Tunnen myös neljä raiskattua naista, samoin neljä lapsena “hyväksikäytettyä” ihmistä.
Tunnen naisia, peräti siis kaksi, joille vuosien avioliiton jälkeen on selvinnyt Hän on vain se toinen nainen.
Jos edessäni olisi vastaava “tapaus” olisin todella epäonnistunut Äiti.
En usko nykyaikana kenenkään tarvitsevan elättäjää lapselleen. Tunnen äitejä ajalta jolloin ei mitään yhteiskunnantukia ollut (lapsilisä, elatustuki, asumistuki ja niiden YH -korotus)
Jokainen elää kodissaan niin kuin haluaa, pitää kotinsa haluamanaan, pukeutuu ja harrastaa ihan itselleen omien mieltymystensä ja makunsa mukaan.
Ihmissuhteet eivät ole mikään automaatti, mikään ei ole itsestään selvää. Myös jo aikuiset lapseni tuntevat ja tietävät nämä tarinat kanssa ihmisistämme.
Joten tuo ei todellakaan olisi mitenkään mahdollista poikieni kohdalla.
Enkä todella yksipuolisesti; haluaisi päättä tai voisi "määrätä" suhdettani lapsenlapseen. Kasvatus ja arvomaailman määrittäminen on yksinomaan vanhempien vastuu.
Omilla lapsillani ei ollut mummuja.
Hei,
aika samanlainen tilanne.
Minä olen myös eräälle toiselle palstalle tästä samaisesta kirjoitellut.
Kyllä minäkin katson itseni ihan tavalliseksi, lämpimäksi ja lapsirakkaaksi naiseksi ja tulevaksi äidiksi.
Mulla raskaus on vielä meneillään .
Lapsen isä on/oli vapaa, lapseton ja seurustelimme pari kuukautta, kun lapsi sai alkunsa. Isyys on selvä (meillä on hotelliyöpymistodiste hassusti just h-hetkestä, täsmää kokoajan laskettuun aikaan) ja onneksi ne DNA testitkin voi jollain paikkakunnilla lapsen synnyttyä tehdä vauvan posken sisäpuolelta , ettei tarvitse lasta rääkätä.
Isä oli uhkaava, riitaisa ja emme ole nyt maaliskuun jälkeen puhuneet, tosin aborttia tämäkään isä ei vaatinut.
Olen ap:tä vanhempi - ja olen hyvin onnellinen tästä lapsesta.
Todennäköisesti kirjoitan vielä kirjeen 'Isälle' ja kehoitan kertomaan isovanhemmille , siis miehen vanhemmille. Ettei mun tarvitse yllättää...
Joku oli sitä mieltä, että olisi hyvä kertoa jo ennen lapsen syntymää. Näin ehkä teen . Tosin silloin mitä ilmeisemmin törmää tähän isyysepäily dnaväittelyyn, joka nyt ei ole raskausaikana helppoa kestää.
Mitäpä täällä ollaan mieltä - kertoako vasta kun on DNA:t paperilla ?
Isovanhemmat - ymmärtäkää että me myös yritämme näissä hieman haastavissa olosuhteissa toimia ennenkaikkea lapsen parhaaksi.
Samoin - ymmärtäkää myös että tilanne on myös meille ollut jo kovinkin haasteellinen, isän kieltäydyttyä vastuun kantamisesta.
Elämässähän voi sattua yllätyksiä ja vahinkoja - sairauksia, kuolemaa, taloudellisia ahdinkoja - ja sitten yllätysraskauksiakin. Mielestäni kuuluu moraaliseen selkärankaisuuteen kantaa näistä yllätyksistä vastuu. Molempien. Sukupuolesta riippumatta.
Itse ajattelin kirjeessä kertoa lyhyesti omat nuhteettomat :) taustat - ei rikosrekisteriä, viinaa , huumeita tai muutakaan arveluttavaa - vaan työ, sivistystä, omaisuutta, tavat ja varsin oikeudentajuinen maailmankuva.
Kaikkea hyvää lämpimästi ja empaattisesti vastanneille 'mummokandeille' - ihana kuulla, että kaltaisianne on olemassa. Vaikkette nyt sattuisikaan mun ja tän tyttövauvan elämänpiiriin :)
t yo äiti tyty RV 25
kuin oma tilanteeni. Poikani täyttää pian kolme, eivätkä isän vanhemmat tiedä hänestä mitään. Isyys on kuitenkin tunnustettu ja hän maksaa elatusmaksut niinkuin kuuluukin. Kirjoittelinkin tuossa aikaisemmin keväällä samaisesta asiasta ja kallistuin itsekkin kirjeen kannalle. Vielä en sitä ole lähettänyt, mutta juuri tänään tuli "harjoituskirje" vastaan laatikossani ja ajattelin hoitaa asian mahdollisimman pian. Aiheuttaa itsellekkin jossain alitajunnassa koko ajan stressiä, kun on asia kesken. Ensin laitan pojan isälle kirjeen, jossa kerron hänen olevan parempi kertoa vanhemmilleen pojasta itse. Jokatapauksessa otan heihin myös itse yhteyttä, koska enhän muuten voi tietää onko isä asiaa kertonut vanhemmilleen. Sitten jää vain nähtäväksi mitä tulevaisuus tuo tullessaan! Pääasia, että isovanhemmat saavat itse päättää haluavatko olla tekemisissä vai eivät. Voimia sinulle ja aurinkoista kesää! :)