Impivaaran laajennus

Impivaaran uimahallin laajennus torpattiin, jotta voitaisiin jatkaa keskustan uimahallihankkeen eteenpäin viemistä. Sitä on suunniteltu mm. Louhen yhteyteen maanalaisena hallina.

Keskustan uimahalli olisi monille muillekin kuin keskustan asukkaille helpompi käyttää. Keräytyväthän bussit kaikilta ilmansuunnilta juuri keskustaan. Myös keskustan kouluja - ainakin aikoinaan eräitä uimahallien ahkerimpia käyttäjiä - suunnitellaan laajennettavaksi, osin saavutettavuutensa ansiosta, mutta myös niiden muutoin nauttiman kasvavan suosion takia. Myös monet vanhemmat kulkevat päivittäin keskustassa, samalla hoituu koululaisten kuljetus.

Kalliorakentamisen edullisuudesta johtuen keskustan halli voitaisiin rakentaa myös kilpakäyttöön soveltuvaksi. Runsaat pysäköintipaikatkin olisivat taatut. Synergiaa puolin jos toisinkin?

Impivaara riittänee uuden hallin valmistuttua nykyiselle pohjoisten kaupunginosien väkimäärälle ilman sen suurempia laajennuksiakin.
7419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tietääkseni sinne ei, olla suunnittelemassa kuin 25m allasta toinen vika asiassa on, se että hinta on kaikkiaan vaivaiset 43milj€.

Äänestä
  • Vaikka se olisi halvempikin, olisisko tuhlausta investoida vähätkin rahat väärään paikkaan?

    Äänestä

  • sitten olisis ollu? kirjoitti:

    Vaikka se olisi halvempikin, olisisko tuhlausta investoida vähätkin rahat väärään paikkaan?

    Tiedä mutta sen tiedän, että tämän suunitelman mukaan, sinne pitäisi tulla myös salibandy halli, koripallo halli, kahvila ym. Rakennutajana olisi Lemcon oy, ja suunnitelijana entinen kaup, joht. Juhani Leppä.

    Äänestä

  • sitten olisis ollu? kirjoitti:

    Vaikka se olisi halvempikin, olisisko tuhlausta investoida vähätkin rahat väärään paikkaan?

    9 miljoonaa on kuitenkin aika paljon vähemmän kuin 43 miljoonaa. Varsinkin kun tietää että uudirakentamisessa Turussa on tapana ylittää budjetti kaksinkertaisesti.

    Imipivaaran halli on lähivuosina remontoitava joka tapauksessa, vaikka sitä ei laajennettaisikaan.

    Äänestä

  • halvempi parempi kirjoitti:

    9 miljoonaa on kuitenkin aika paljon vähemmän kuin 43 miljoonaa. Varsinkin kun tietää että uudirakentamisessa Turussa on tapana ylittää budjetti kaksinkertaisesti.

    Imipivaaran halli on lähivuosina remontoitava joka tapauksessa, vaikka sitä ei laajennettaisikaan.

    Mutta katsos, kun menin asiaa kysymään toripakkitilanteessaa vimmassa, niin sain Lepän ulos kuin leppä keihään. Ainoa mitä sain oli helkkarin moinen mulkaisu, koska eihän Turkulainen saa tietää tällaisista asiosta etukäteen. Yksi idea heillä oli vuokrataan, kouluille nämä tilat niin saadaan jotain takaisin, vaikka keskustasta lopetetaakin kouluja.

    Äänestä

Siinähän se on jo alku valmiina eli Hämähäkkitontin reikä. Siitä tulisi synergiaetua kun maauimala on yläpuolella ja halli alla, voisivat käyttää samoja suodattimia ym. Nyt päättäjät vauhtia asiaan niin parin vuoden päästä on kaupunkilaisilla keskustauimahalli! Ja Samppalinnaan voi tehdä sellaisen altaan joka on talvellakin auki niin saadaan avantouimareille kunnon uintipaikka talvellakin.

Äänestä

mennään ajassa 25 vuotta etennpäin niin tulevaisuuden turussa ei silloinkaan ole kuin impivaaran uimahalli...eli turku on suunnittelu konsulttien luvattu kaupunki...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keskustalainen uimari kirjoitti:

Impivaaran uimahallin laajennus torpattiin, jotta voitaisiin jatkaa keskustan uimahallihankkeen eteenpäin viemistä. Sitä on suunniteltu mm. Louhen yhteyteen maanalaisena hallina.

Keskustan uimahalli olisi monille muillekin kuin keskustan asukkaille helpompi käyttää. Keräytyväthän bussit kaikilta ilmansuunnilta juuri keskustaan. Myös keskustan kouluja - ainakin aikoinaan eräitä uimahallien ahkerimpia käyttäjiä - suunnitellaan laajennettavaksi, osin saavutettavuutensa ansiosta, mutta myös niiden muutoin nauttiman kasvavan suosion takia. Myös monet vanhemmat kulkevat päivittäin keskustassa, samalla hoituu koululaisten kuljetus.

Kalliorakentamisen edullisuudesta johtuen keskustan halli voitaisiin rakentaa myös kilpakäyttöön soveltuvaksi. Runsaat pysäköintipaikatkin olisivat taatut. Synergiaa puolin jos toisinkin?

Impivaara riittänee uuden hallin valmistuttua nykyiselle pohjoisten kaupunginosien väkimäärälle ilman sen suurempia laajennuksiakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu