menemään, ja ryhtyä palvomaan sen sijaan vanhoja suomalaisia luonnonjumalia. Kristinusko, ja varsinkin sen haara vanhoillislestadiolaisuus, synnyttää vain ihmisenpalvontaa, vaikka kuinka muuta väitettäisiin. Ihminen ei ole niin tärkeä tässä maailmankaikeudessa.
Ajattelin
heittää kristinuskon
4231
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kaikkensa ihmisen pelastamiseksi synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta, ei Jumalan tahto ole, että "yksikään ihminen hukkuisi vaan että hän saisi iankaikkisen elämän".
luonut ihmisen viljelemään ja varjelemaan kaunista luontoa ja sen eläimiä hallitsemaan. Saamme olla kiitollisia, että meillä täällä pohjolassa on kaunis luonto ja vielä kuuluu evankeliuminkin ääni itse kullekin uskottavaksi.
autiomaa pelkkää hiekkaa kun siellä ei ole vl.uskontoa?
mustien ihmisten keskuudessa. Ja monessa muussa paikassa, mutta se ei ole vaan siellä vl-uskon nimellä.