Kumma juttu. Olen vuosia tuntenut itseni yksinäiseksi, vaikka käytännössä lähelläni on ihmisiä. On mies, joka kuluttaa vapaa-aikansa tietokoneella, telkkarin ääressä tai lukiessa. On aikuiset lapset, jotka käydessään kyselevät kuulumisiani siihen malliin, etten voi heille kaikkea kertoa, koska tiedän että he kyselevät vain jotta voisivat viedä viestit isälleen, jonka en halua elämääni enää kuuluvan vakavista syistä. On työkaverit, joiden kanssa tehdään töitä, mutta se oma itse ei työroolissa ole esillä.
Kuitenkin, aina kun lähden yksin viihteelle löydän sielunkumppaneita, jotka todella ovat kiinnostuneita minusta, itsestäni. En vain voi perheellisenä ihmisenä tuolla viihteella bailata, koska se rikkoo tämän avioliiton, enkä halua sitäkään.
Olen luuseri.
Kuitenkin, aina kun lähden yksin viihteelle löydän sielunkumppaneita, jotka todella ovat kiinnostuneita minusta, itsestäni. En vain voi perheellisenä ihmisenä tuolla viihteella bailata, koska se rikkoo tämän avioliiton, enkä halua sitäkään.
Olen luuseri.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Et ole luuseri. Muista se. Kerää rohkeutta ja muuta tilanne. Välillä muutoksen tapahtumiseen tarvitaan räikeitä toimenpiteitä.
"...aina kun lähden yksin viihteelle löydän sielunkumppaneita, jotka todella ovat kiinnostuneita minusta, itsestäni."
Siltähän se saattaa vaikuttaa, mutta ota huomioon, että usein nuo ihmiset ovat kai enemmän tai vähemmän humaltuneita ja itsekin hakemassa virkistystä, tuoretta seuraa ja mahdollisesti jotain muutakin.
Jos olisit näiden "sielunkumppanien" kanssa pidempään, muuttuisitte mahd. toistenne silmissä harmaaksi massaksi, kun kaikki olisi jo puhuttu ja kokemukset vertailtu.
Miehesi kanssa voisitte käydä syvälle luotaavan keskustelun parisuhteenne päivittämisestä. Kerro miehelle selvästi, että kaipaat hänen seuraansa ja haluat viettää enemmän aikaa kanssaan. Ehkä keksitte jonkun yhteisen harrastuksen. Vaikka tandem-pyöräilette piknikille! ;-)