Rakkaus sattuu.
" Rakkauden varaan annoin kaiken ja niin
minusta tuli köyhä "
Maistelen yhä iltaisin näitä sanoja ja sen aiheuttamia unettomia öitä. Kuinka se oli totta. Kuinka painajaiseni muuttuivat liian todeksi.
Rakastuinhan minä siihen renttuun. Siihen kulmakunnan kovimpaan jätkään. Se sykäytti kaikkien sydämiä ja sai kaikkien villeimmät mielikuvituksen tuotoksen liikkeelle. Myös minun. Niin ihailin sitä salaa. Joka päivä, ilta, aamu, yö. Kaiken aikaa. Koulussa, kotona, kavereilla. Minuun sattui. Se etten voinut, enkä pystynyt ajamaan asiaa eteenpäin.
" Rakkaudesta rakkauteen "
Kun aika kului, se jätti minuun haavoja. Muistoja ja historian. Rakkaudesta tuli minulle inhottava asia ja sana. En piirtänyt vihkooni sydämiä tai muutakaan rakkauteen liittyvää. Pidin sen kaiken sisälläni ja pistin lukkojen taa. Sen takia se ehkä sattuikin niin paljon.
Kun sitten kerran puhuin hänelle. Sanoin hei ja vaihdoin kuulumiset. Hänen silmänsä sykkivät minulle. Tunsin sen varpaissani asti. Se oli satumaista. Kuin lauseke. Sinä plus minä onkin yhtäkuin totta. Tai kuten huulet plus huulet on suudelma. Kaikki johti meidät siihen kuoleman menopeliin.
Hän sanoi että ihan pieni ajo. Minä istuin kuin kiltti koiranpentu hänen viereensä ja hän painoi kaasua.
" Kuolema haastaa jokaisen jossain elämän
vaiheessa kaksin taisteluun. Mutta lopulta
me kaikki koemme sen. Toiset vain ensiksi "
Muistan ne kohtalokkaat sekunnit. Kiljuin ja itkin. Miten niin saattoi käydä juuri minulle. Maailma oli julma paikka elää. Hetken aikaa saatoin kuvitella että kaikki selviäisi. Minä heräisin ja toteaisin nähneeni kamalampaakin kamalampaa painajaista unta.
Nyt on elämäni pirstaleina. Istun ja itken. Hän ei tule takaisin. Enkä näe häntä enää. Rakkaus. Minun pelkoni.
" vahvat selviävät, heikot eivät ".
" Rakkauden varaan annoin kaiken ja niin
minusta tuli köyhä "
Maistelen yhä iltaisin näitä sanoja ja sen aiheuttamia unettomia öitä. Kuinka se oli totta. Kuinka painajaiseni muuttuivat liian todeksi.
Rakastuinhan minä siihen renttuun. Siihen kulmakunnan kovimpaan jätkään. Se sykäytti kaikkien sydämiä ja sai kaikkien villeimmät mielikuvituksen tuotoksen liikkeelle. Myös minun. Niin ihailin sitä salaa. Joka päivä, ilta, aamu, yö. Kaiken aikaa. Koulussa, kotona, kavereilla. Minuun sattui. Se etten voinut, enkä pystynyt ajamaan asiaa eteenpäin.
" Rakkaudesta rakkauteen "
Kun aika kului, se jätti minuun haavoja. Muistoja ja historian. Rakkaudesta tuli minulle inhottava asia ja sana. En piirtänyt vihkooni sydämiä tai muutakaan rakkauteen liittyvää. Pidin sen kaiken sisälläni ja pistin lukkojen taa. Sen takia se ehkä sattuikin niin paljon.
Kun sitten kerran puhuin hänelle. Sanoin hei ja vaihdoin kuulumiset. Hänen silmänsä sykkivät minulle. Tunsin sen varpaissani asti. Se oli satumaista. Kuin lauseke. Sinä plus minä onkin yhtäkuin totta. Tai kuten huulet plus huulet on suudelma. Kaikki johti meidät siihen kuoleman menopeliin.
Hän sanoi että ihan pieni ajo. Minä istuin kuin kiltti koiranpentu hänen viereensä ja hän painoi kaasua.
" Kuolema haastaa jokaisen jossain elämän
vaiheessa kaksin taisteluun. Mutta lopulta
me kaikki koemme sen. Toiset vain ensiksi "
Muistan ne kohtalokkaat sekunnit. Kiljuin ja itkin. Miten niin saattoi käydä juuri minulle. Maailma oli julma paikka elää. Hetken aikaa saatoin kuvitella että kaikki selviäisi. Minä heräisin ja toteaisin nähneeni kamalampaakin kamalampaa painajaista unta.
Nyt on elämäni pirstaleina. Istun ja itken. Hän ei tule takaisin. Enkä näe häntä enää. Rakkaus. Minun pelkoni.
" vahvat selviävät, heikot eivät ".
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.