Kylmä & tunteeton äiti

Onkohan niin, että äitisi (ehkä tiedostamattaan) ahdistuu kovasti, jos sinulla on ongelmia? Hän tuntee itsensä kyvyttömäksi, koska ehkä omat ongelmanratkaisu- ja elämäntaitonsa ovat vaatimattomat ja on sinun puheestasi "kuulevinaan", että odotat hänen keksivän ratkaisun tai tekevän jotain hyväksesi, vaikka itse et ehkä sitä tarkoita vaan haluat vain puhua? Ja tietysti saada näkemystä asiaasi.

Tietysti voi olla niinkin, että hän - omassa inhimillisessä vajavaisuudessaan - yksinkertaisesti kykenee hyväksymään sinut (ja muut ihmiset?) vain täydellisinä ja ehjinä. Joidenkin ihmisten nimittäin on vaikea hyväksyä heikkoutta ja puuteellisuutta itsessään eikä siksi kykene niitä toisissakaan ihmisissä näkemään ja hyväksymään.

hän on selvinnyt elämästä sellaisella "keskity kivoihin asioihin, unohda ikävät tai jätä ne huomioimatta" -taktiikalla. Hän on onnellinen kun olen onnellinen, mutta ei osaa suhtautua mitenkään jos olen onneton. Koska hänelle tulee paha mieli ja hän haluaa että hänellä ei ole paha mieli. Ja sitten hän suuttuu tai mitätöi minun tunteeni ihan täysin, jotta hänellä ei olisi ikävä olo. En muista että äitini olisi esimerkiksi koskaan halannut minua lohdutukseksi silloin kun minulla on paha olla, vain silloin kun hänellä on paha olla ja hänen pitää lohduttaa itselleen hyvä olo.

Eipä tuolle voi oikein mitään tehdä: se ei johdu kuitenkaan siitä, että äitisi olisi kylmä ja tunteeton, vaan siitä, että hän ei pysty ottamaan vastuuta omista tunteistaan tai antaa itselleen lupaa tuntea niitä omasta henkilöhistoriastaan johtuen.

Minä olen viimeisen parin vuoden aikana yrittänyt muuttaa meidän keskinäistä suhdetta monella tapaa, mutta tämä on ollut vaan asia, joka pitää hyväksyä. Äiti jossain vaiheessa valitti, että en enää puhu hänelle asioitani, ja sanoin takaisin, että mulle tulee vaan pahempi mieli, jos on jo paha mieli, koska hän ei pysty tukemaan mitenkään, lyttää vaan vielä pahemmin. Sen jälkeen hän on alkanut yrittämään olla kannustavampi, ja se tuntuu mukavalta. Valitettavasti kaikki lapset eivät saa sellaisia vanhempia, jotka tarvitsisivat. Jos kuitenkin kerrot äidillesi mitä tarvitsisit, hän saattaa yllättää positiivisesti ja edes yrittää.

Pelkkää satuilua se, kuinka äidit ja tyttäret ovat toistensa uskottuja ja parhaita ystäviä.
Varmasti on harvassa, usein on ikäero suurin este.

Ja sitten on tuo äiti-tytär-suhde, joka on juuri sitä, että kaikki on tyttären syytä.
Huolia ei pidä äidille kertoa, hän kysyy heti, mitä teit, kun tuollaista pääsi tapahtumaan.

Tai hän sanoo, että onneksi hänellä itsellään ei ole koskaan ollut noita murheita.
Tai hän sanoo, että niinhän se on, että et voi hyvin, jollei sinulla ole valittamista.
Tai hän sanoo, että hän on jo sen ikäinen, että hän ei jaksa enää tuollaisia asioita miettiä.

Hän sanoo muka lohdutukseksi, että tuotahan hän pelkäsi jo silloin kun...mutta kun noin on tapahtunut, ei auta kuin kestää vaan.

Vain pari kertaa eläissäni ole todella yrittänyt hädässänija tuskaisena kertoa jonkun raskaan koettelemuksen. Tuon tapaisella vastauksella asia on kuitattu, joten olen kyllä oppinut.
Mistään en puhu, vaikka nykyisin ihan kyselee. En vastaa.

Minun lapsuudessa sattui eräs hyvin ikävä tapaus, jonka seurauksena minusta tuli 6 –vuotiaana mahdollisimman näkymätön lapsi äidilleni. Olin vuosikaudet ”äidin ahkera pikkuapulainen”. Vitsaa ei säästetty. Selkäsaunoja tuli pienimmistäkin rikkeistä. Mutta kiitosta tai kannustusta ei juuri koskaan.

Pikemminkin hänellä oli tapana mitätöidä kaikki tekemäni asiat. Tyyliin, kuinka jos hän itse olisi tehnyt tuon saman työn, niin hän olisi tehnyt sen paljon paremmin, kuin minä. Vaikkei hänellä ollut mitään aikomusta tehdä kyseistä työtä lainkaan. Koska, hän rakastaa sitä, että muut tekevät työt ja hän ainoastaan kantaa niistä kiitoksen.

Hän myös saattaa todeta jollekin sukulaiselleni, että on se hyvä tyttö, kun tekee tuon ja tuon työn. Ja ihan ilman kiitosta. Eli hän kyllä tiedostaa sen itse, että hän ei pahemmin kiittele minua. Ja nyt jo useamman vuosikymmenen mentyä. Huomaan edelleen olevani tuo sama arvoton ”näkymätön” lapsi äidilleni. Ei hän muista syntymäpäiviäni. Tai hän jopa heittää lähettämäni postikortin roskiin ja sanoo, että sellaista ei ole tullut. Vaikka hänen naapurinsa on saanut samaan aikaan lähetetyn kortin myös. Näin taaksepäin katsottuna huomaan, että äitini arvomaailma on jotenkin päälaillaan. Enkä koskaan tule saamaan selitystä siihen. Miksi hän käyttäytyy näin? Kaikkeni olen yrittänyt ja nyt olen tullut siihen lopputulokseen, että tyhjän saa pyytämättäkin.

lienee paljon..
jostain syystä kuulee.
Onko ihka suomalainen juttu,
joku meidän historiallinen rasite,
vaiko oikein ihan speciaalia muuten vaan?


Äidittömiä tyttäriä,
äidit muuttuvat kylmiksi tyttärilleen
heidän tullessaan puberteettiin ---
jättävät nämä yksin, syyllistävät tyttäriään..
isät vetäytyvät tai kannustavat enemmmän, riippuen isästä tietenkin - ollaksemme tieteellisiä.

Joo.

Äititytärsuhteet on aika huonoja keskimäärin,
mututuntuma sanoo näin. Kun ikää tulee vielä enemmän, kontaktit voivat katketa kokonaan, mikäli koko suhde on perustunut pelkkiin perustarpeiden (ainakin ruuan ja sähkölämmityksen vaatetuksen osilta) tyydytykseen, eikä aitoa jakamisen halua, rakastamista siis ole esiintynyt alusta asti suhteessa...

Miksi tytär kääntyisi myöskään enää äitinsä puoleen välittäen, saati kokien rakkkautta, jos ei ole sitä osakseen saanut - lähinnä suuren lastin pelkkää syyllisyyttä, huonommuuden kokemuksia suhteessa esimerkiksi miespuolisiin sisaruksiin, joita nämä tytärvihaajat suosii näyttävästi enemmän.

Mielenkiintoinen aihe jollekin naistutkijalle avata, jos vain uskaltaa pandoran lippaaseen koskea.

Äidit kuitenkin ovat edelleen rauhoitettuja.

Joo. TIEDÄN tuon ihmistyypin. Suomi on näemmä "täynnä" näitä äitejä!

Se on tuollainen peruskyynikko tuo äitisi, joka "syyttää" sinua siitä, että pahoitat hänen fiiliksensä omilla pahoilla fiiliksilläsi. Ei tule empatiaa, ei...! Sinähän "kidutat" häntä tuollaisilla negatiivisilla jutuilla.

Siihen kyynisyyteen vielä vaihdevuodet päälle, niin AVOT!

Otan osaa.

Tsekkaas www.narsistienuhrientuki.info .

Äitisi saattaa olla narsisti. Luonnevikainen.
Olen etenevästi sitä mieltä ettei yhtäkään stressaavaa tai mitätöivää ihmissuhdetta kannata pitää yllä. Antaa paskojen muhia omissa liemissään.

parjaa äitiään netissä kaikelle kansalle.

(äiti kun on se kommunikaatiotaidoton.....hehhehh)


Vastaan kysymykseesi, -kyllä, Sinä olet se epänormaali.

Oma äitini ei ole ollut "tosi hyvä äiti" edes silloin, kun hänen lapsillaan on mennyt hyvin. Muuten tuo kyllä kuulostaa tutulta. En ole itse ainakaan voinut uskoutua omista asioistani hänelle ilman, että hän olisi jotenkin kääntänyt sitä koskemaan itseään eli uhriutunut. Uhriutumista tai sitten täysin tunteetonta suhtautumista. En tunne koko ihmistä. Hänellä on ollut lämpimät välit ikäiseeni serkkuuni, jota onkin joskus leikkisästi tituleerannut tyttärekseen. Että sellainen synnyttäjä minulla oli/on. En ole enää ottanut yhteyttä, koska tyhjän saa pyytämättäkin eikä ole enää mitään sanottavaa. Vuodet ovat vieraannuttaneet.
Aloitus on vanha mutta päätin kommentoida, kun sattui silmään. Näin viisikymppisenä sitä alkaa kelaileen menneisyyttään ja elämänsä tärkeimpiä ihmissuhteita ja sitä, millaisia vaikutuksia niillä on tai ei ole ollut. Onnellisia ne, joilla on lämpimät välit lähimpiin sukulaisiin.