ja silti tunne ei kuole, pieni toivo elää vaikka järjellä tiedän, että sitä ei ole. Emme enää edes tapaa ja silti sydämeni ikävöi edes hänen näkemistään. Jos näkisinkin kuolisin häpeään kaiken sen vuoksi mitä on tapahtunut. Maailmassa on muita, komeampia, minut huomioivia ja minusta välittäviä miehiä, jotka rientäisivät lohdukseni jos vain haluan... Mutta kun typerä sydämeni sykkii vain hänelle, en halua enää edes mennä treffeille muiden kanssa, kunen kestä heidän toivoaan/haluaan/tunteitaa...
Milloin järki voittaa???
Milloin järki voittaa???
Vastaukset 1
Vanhimmat
sen olen itsekin huomannut, täytyy vain jaksaa.