Enpä uskonut että joskus tänne jotain kirjoittaisin.
Ikää on 23 vuotta, pysyvää opiskelupaikkaa tai säännöllistä työtä ei ole. Lukion jälkeen ainoastaan yksi ala kiinnostanut ja sinne olen yrittänyt useana peräkkäisenä vuonna tuloksetta. Joka kerta pettymys on ollut suuri uhratun ajan, ponnistelujen ja epäonnistumisen takia. Viisi vuotta olen ollut tauotta töissä, lukenut ja valmistautunut pääsykokeisiin tai suorittanut opintoja töiden ohella. Taas on koe edessä, mutta tiedän jo valmistautumisestani huolimatta että tulen taas kerran pettymään ja epäonnistumaan. Tämä kerta eroaa muista kerroista siinä että nyt yksinkertaisesti tuntuu siltä etten enää jaksa. Kuppi on imetty tyhjiin ja kohta särkymässä kappaleiksi.
Olen pystynyt ulospäin pitämään tyynen ja itsevarman naamarin, mutta pinnan alla on jo kuohunut pidemmän aikaa. Olen selvästikin masentunut, stressaantunut ja ties mitä muuta. Asiaa ei helpota vanhempien painostus, heikko taloudellinen tilanne ja jatkuvat kysymykset, utelu ja syyllistäminen. En muista koska olen viimeksi nukkunut kunnolla, tai koska en olisi itkenyt itseäni uneen. Itkevä mies, hyi helvetti. Alussa tuo auttoi parantamaan oloa hieman, enää ei millään tavalla. Olo on yhtä huono tai entistä huonompi päivä päivältä. Mä olen rikki ja helvetin väsynyt, enkä enää tiedä mitä tehdä. Mä en jaksa enää.
Ikää on 23 vuotta, pysyvää opiskelupaikkaa tai säännöllistä työtä ei ole. Lukion jälkeen ainoastaan yksi ala kiinnostanut ja sinne olen yrittänyt useana peräkkäisenä vuonna tuloksetta. Joka kerta pettymys on ollut suuri uhratun ajan, ponnistelujen ja epäonnistumisen takia. Viisi vuotta olen ollut tauotta töissä, lukenut ja valmistautunut pääsykokeisiin tai suorittanut opintoja töiden ohella. Taas on koe edessä, mutta tiedän jo valmistautumisestani huolimatta että tulen taas kerran pettymään ja epäonnistumaan. Tämä kerta eroaa muista kerroista siinä että nyt yksinkertaisesti tuntuu siltä etten enää jaksa. Kuppi on imetty tyhjiin ja kohta särkymässä kappaleiksi.
Olen pystynyt ulospäin pitämään tyynen ja itsevarman naamarin, mutta pinnan alla on jo kuohunut pidemmän aikaa. Olen selvästikin masentunut, stressaantunut ja ties mitä muuta. Asiaa ei helpota vanhempien painostus, heikko taloudellinen tilanne ja jatkuvat kysymykset, utelu ja syyllistäminen. En muista koska olen viimeksi nukkunut kunnolla, tai koska en olisi itkenyt itseäni uneen. Itkevä mies, hyi helvetti. Alussa tuo auttoi parantamaan oloa hieman, enää ei millään tavalla. Olo on yhtä huono tai entistä huonompi päivä päivältä. Mä olen rikki ja helvetin väsynyt, enkä enää tiedä mitä tehdä. Mä en jaksa enää.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei ole häpeä itkeä, ei tunteissa ole mitään väärää. Ne ovat aitoja ja todellisia. On hyvä, että tunteesi toimivat. Minunkin mieheni osaa itkeä, samoin kaikki poikani, 16-vuotiaskin. Koskaan en ole kieltänyt heitä itkemästä, olen vain kuunnellut ja lohduttanut.
Voisitko ajatella jotain muuta alaa? Ei mikään rehellinen työ ole sen huonompi kuin jokin toinen. Tuntuu, että olet tosiaan puristanut itsestäsi kaiken voiman. Väsyneenä ei pysty hyviin suorituksiin. Kun on riittävän väsynyt, ei pysty enää yhtään mihinkään. Tarvitset nyt apua ja tukea. Tiedän, että on nöyryyttävää tuntea itsensä niin huonoksi, ettei omin voimin enää pärjää. Se on kuitenkin rohkeuden osoitus ja uuden alku. Et suinkaan ole ainoa avuntarvitsija, meitä on paljon. Mitä pikemmin haet apua, sitä pikemmin toipumisesi pääsee alkuun. Älä pelkää tai häpeä turhaan.