Noita keskusteluja lueskellessa alkoi mietityttämään anoreksian ja bulimian kriteerit...
Itse olen sairastanut noi kuutisen vuotta kausittaista bulimiaa (½-1 vuoden jaksoissa). Pahimmillaan se oli noin kolme vuotta sitten jolloin ahmin täyteen ja tyhjensin itseni kuutisen kertaa päivässä. Muutaman kerran on ollut puolen vuoden ja lyhyempiä taukoja.
Taas mennään, juuri äsken kävin vessassa muullakin kuin alapää asioilla. Aiemmin tänään jo kahdesti.
Ennen olin urheilija, hyvin menestynyt sellainen.
Kamalan huono itsetunto ollut aina, eikä se parane millään muutoksella. Mitat heitelly 170/76 170/57 välillä. Hiljattain koin ikäviä aikoja todella raskaan eron ja mummon kuoleman takia, jolloin en ensimmäisiin viikkoihin laittanut murustakaan suuhuni. En myöskään juonut. Kaveri tunki väkisin jotain energiapitoista suuhuni aina kun kykeni. Alle kolmessa viikossa paino putosi 70:stä 58:aan. Tunsin itseni ihan samanlaiseksi, vaaka ja muut ihmiset olivat ainoita jotka muutoksesta kertoivat mitään. Näin itsestäni kuvan noilta lihavilta ajoilta ja nykyään ja vasta sitten tajusin, että jotain oli tapahtunut...ja toki, aloin vaalia sitä...oksentamalla ja todella tiukalla syömisellä. 7 kiloa tuli kuitenkin takaisin ja tunsin itseni todella lihavaksi ja ällöttäväksi. Elämä luistaa muuten, mutta pakko tarkkailla kaikkea mitä syö. Päivittäin saan kuitenkin kohtauksen jolloin ei tod. puhuta pienistä määristä. Kitaan saattaa heilahtaa todella iso määrä evästä ja on jo ennalta suunniteltua, ettei se kehon poltettavaksi jää vaan annan sen ylen.
Kuukautiset on jäänyt pois jo puoli vuotta sitten. Raskaustesti on tehty jo muutama kuukausi sitten (-) ja huomenna uudestaan.
Nyt mitat 170/61 ja tunnen olevani todella lihava. En tahdo pistää suuhuni mitään ylimääräistä. Tavoitteena pysyä noin 800-1000 kcal/pvä. Aina kun tahdonvoima riittää vedän paastopäiviä. Luonne on muuttunut todella räjähtävän herkäksi ja arvaamattomaksi. Kiukuttelen ja äkkäilen ja lisäksi olen ollut viimeisen päälle itsetuhoinen. Itsetunto on nollassa. Tuon ikävän ajan päätteeksi kun tajusin laihtuneeni itsetunto oli todella korkealla ja siitä seurasi kova menovaihde. Verta on elämän aikana oksennettu niin viinan kuin bulimiankin takia.
Nyt vaan askarruttaa, että olen oikeasti sairas...hiukset tippuu, menkat pois jo kuutta kuukautta, verta oksennetaan ja fyysinen/henkinen vointi alkaa olla todella miinuksella. Siltikin tärkeintä tuntuu olevan paino ja hoikkuus ylipäätään. Tunnen itseni todella norsuksi. Mutta niin tunsin 5 kiloa sittenkin...ja silloinkin tavoitteena oli päästä vielä 5:stä eroon.
Ei vaan oikein tiedä mitä ajatella. Miehelle asiasta puhun, mutta kuten moni kaltaiseni ymmärtää, että miehet harvoin käsittävät mistä on kyse vaikka vaikuttaisivat kuinka myötätuntoisilta tahansa. Omani vartioi välillä syömistäni kuin haukka, mutta siltikään se ei ymmärrä, sen nään. Vika ei ole kullassa, asiaa vaan on niin vaikea käsittää.
Läheneekö sairauteni tosiaan aika ajoin jo anoreksiaa vai olenko vaan päästäni vialla? Olen ajatellut, että asiat on paremmin asian tiimoilta, mutta ovatko liene sittenkään...
Normaalipainoinen olen sen tiedän...toistaiseksi...:/
Itse olen sairastanut noi kuutisen vuotta kausittaista bulimiaa (½-1 vuoden jaksoissa). Pahimmillaan se oli noin kolme vuotta sitten jolloin ahmin täyteen ja tyhjensin itseni kuutisen kertaa päivässä. Muutaman kerran on ollut puolen vuoden ja lyhyempiä taukoja.
Taas mennään, juuri äsken kävin vessassa muullakin kuin alapää asioilla. Aiemmin tänään jo kahdesti.
Ennen olin urheilija, hyvin menestynyt sellainen.
Kamalan huono itsetunto ollut aina, eikä se parane millään muutoksella. Mitat heitelly 170/76 170/57 välillä. Hiljattain koin ikäviä aikoja todella raskaan eron ja mummon kuoleman takia, jolloin en ensimmäisiin viikkoihin laittanut murustakaan suuhuni. En myöskään juonut. Kaveri tunki väkisin jotain energiapitoista suuhuni aina kun kykeni. Alle kolmessa viikossa paino putosi 70:stä 58:aan. Tunsin itseni ihan samanlaiseksi, vaaka ja muut ihmiset olivat ainoita jotka muutoksesta kertoivat mitään. Näin itsestäni kuvan noilta lihavilta ajoilta ja nykyään ja vasta sitten tajusin, että jotain oli tapahtunut...ja toki, aloin vaalia sitä...oksentamalla ja todella tiukalla syömisellä. 7 kiloa tuli kuitenkin takaisin ja tunsin itseni todella lihavaksi ja ällöttäväksi. Elämä luistaa muuten, mutta pakko tarkkailla kaikkea mitä syö. Päivittäin saan kuitenkin kohtauksen jolloin ei tod. puhuta pienistä määristä. Kitaan saattaa heilahtaa todella iso määrä evästä ja on jo ennalta suunniteltua, ettei se kehon poltettavaksi jää vaan annan sen ylen.
Kuukautiset on jäänyt pois jo puoli vuotta sitten. Raskaustesti on tehty jo muutama kuukausi sitten (-) ja huomenna uudestaan.
Nyt mitat 170/61 ja tunnen olevani todella lihava. En tahdo pistää suuhuni mitään ylimääräistä. Tavoitteena pysyä noin 800-1000 kcal/pvä. Aina kun tahdonvoima riittää vedän paastopäiviä. Luonne on muuttunut todella räjähtävän herkäksi ja arvaamattomaksi. Kiukuttelen ja äkkäilen ja lisäksi olen ollut viimeisen päälle itsetuhoinen. Itsetunto on nollassa. Tuon ikävän ajan päätteeksi kun tajusin laihtuneeni itsetunto oli todella korkealla ja siitä seurasi kova menovaihde. Verta on elämän aikana oksennettu niin viinan kuin bulimiankin takia.
Nyt vaan askarruttaa, että olen oikeasti sairas...hiukset tippuu, menkat pois jo kuutta kuukautta, verta oksennetaan ja fyysinen/henkinen vointi alkaa olla todella miinuksella. Siltikin tärkeintä tuntuu olevan paino ja hoikkuus ylipäätään. Tunnen itseni todella norsuksi. Mutta niin tunsin 5 kiloa sittenkin...ja silloinkin tavoitteena oli päästä vielä 5:stä eroon.
Ei vaan oikein tiedä mitä ajatella. Miehelle asiasta puhun, mutta kuten moni kaltaiseni ymmärtää, että miehet harvoin käsittävät mistä on kyse vaikka vaikuttaisivat kuinka myötätuntoisilta tahansa. Omani vartioi välillä syömistäni kuin haukka, mutta siltikään se ei ymmärrä, sen nään. Vika ei ole kullassa, asiaa vaan on niin vaikea käsittää.
Läheneekö sairauteni tosiaan aika ajoin jo anoreksiaa vai olenko vaan päästäni vialla? Olen ajatellut, että asiat on paremmin asian tiimoilta, mutta ovatko liene sittenkään...
Normaalipainoinen olen sen tiedän...toistaiseksi...:/
Vastaukset 3
Vanhimmat
Luettuani kirjoitukseni, tekstistä saa minusta paljon pahemman kuvan tilanteestani kuin miltä itsestäni tuntuu...outoa...:/
Tiedätkö miksi se näyttää kirjoitettuna pahemmalta, kuin omassa päässäsi? Koska syömishäiriösi vääristää päänsisäiset ajatuksesi ja kierouttaa sinut omaa itseäsi vastaan.
Mielestäni on hienoa, että kirjoitit tuon viestin. Se on jo yksi iso askel sitä "mörköä" vastaan!
Kyllähän tuo tilanne näin ulkopuolisen silmin kuulostaa hyvin hälyttävältä, kuten ilmeisesti myös kaverisi (sekä miehesi, joka varmaan tuntee suurta voimattomuutta sairautesi edessä) ovat huomanneet.
Suosittelen ehdottomasti ulkopuolisen avun harkitsemista ja hankkimista, sitten kun tunnet siihen pystyväsi. Se olisi sekä fyysiselle että psyykkiselle hyvinvoinnillesi nyt todella tärkeää.
Täytyy muuten todeta, että itselläni on samanlaista taistelua syömishäiriön kourissa. Kausittaista pomppimista joko ahmimisen, oksentelun tai anorektisen käyttäytymisen välillä. Hyvin kuluttavaa ja väsyttävää - haluaisin pois. Itse olen kääntynyt ongelmissa useinkin terapeuttini puoleen. Sitten tilanne on aina hetkeksi normalisoitunut, "kaikki" on syömisten suhteen näyttänyt hetken olevan kunnossa (paitsi mieleni perukoilla), mutta sitten sairaus on aina jotenkin lauennut päälle ja taas mennään.
Tästä on kuitenkin mahdollista parantua kokonaan, olen varma siitä. Niin sinun kuin minunkin!! Ei menetetä toivoamme!
Voimia sinulle ja yritähän nauttia kesästä.
ostamaan ja HETI!!
Toivon, että menet lääkärille ja pääset kunnolliseen hoito-ohjelmaan, mutta ihan tällä sekunnilla sinun jo pitäisi alkaa ottamaan monipuolisesti ravinne-lisiä, ettet kokonaan kaljuuntuisi, sairastuisi osteoporoosiin, saisi sydänkohtausta yms.
Itse syön ainakin multi-tabsia (ota ainakin 2 joka päivä niin kauan, kun sairastat tai lääkäri neuvoo toisin), C-vitamiinia, A & E, ja B-vitamiinia.
Sinä kyllä tarvitset tuon lisäksi ainakin Kaliumia ja Magnesiumia (pyydä apteekin työntekijältä), ja D-vitamiinia sekä Kalsiumia ilman muuta! Ota nuo silloin kun menet nukkumaan, niin että ne imeytyy myös. Potassium myös on tärkeää. En tiedä saako sitä purkista, mutta banaaneista muistaakseni ainakin.
Fluoritabletteja kannattaa myös ottaa pitkin päivää. Purskuttelethan aina oksentamisen jälkeen fluorilla (hammastahnasta tai suuvedestä...)? Suojele hampaitasi.