Tuntuu vaan niin tuskallisen vaikealta.
Onnistuuko nainen - nainen
suhde koskaan?
263183
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Se on lämmin rakkaussuhde halimisineen, pusutteluineen.Lapsia ei suhteesta tule, mutta ei kaikki niistä välitäkkään. Lasten teko yhdyntöineen ei kuulu nais-nais suhteisiin. Mutta olo on muuten kaikin puolin mukavaa. Vapaata matkustelua, kulkemista käsi kädessä na ym.kivaa.
Vanhenen yksinäisenä. Se, että ympärillä ja kumppaneina on naisia, ei vähennä yksinäisyyttäni. Se on niin kuin kylmät aallot, joihin ei auta lämpöpatteri.
Minä hölmö uskoin ja nyt heterot nauraa minulle. Ne tiesi koko ajan, ettei tule mitään.
Jos elämässäni kompastun, uppoan haarniskoitunani pohjaan asti. Eikä minua saada painavine haarniskoineni kiskottua ylös. Jos siis edes yritetään. Ei siis pidä kaatua veteen, koskaan. Mutta haarniska painaa hartiat lysyyn ja hiertää niskaa. En uppoa veteen, vaan kärvennyn aavikolle.
Ja ne koko ajan tiesivät. Mutta antoivat tyttöjen leikkiä kotia.
aina yksin, kuollessaan, syntyessään ja eläessäänkin. Kumppani ja ystävät voivat auttaa ajoittain, hetkittäin. Itsestä kuitenkin riippuu lähes kaikki: minkälainen suhde on yläkertaan vai miten ajattelee…
"Elämällä ei ole muuta arvoa kuin se,
jonka päätät sille antaa, eikä missään
ole onnea, paitsi mitä hankit itsellesi."
-Thoreau
toivoisit että sun matkas täällä jo loppuis, sun piina ja pääsisit eroon elämästäsi. Mä toivon että sun kauhee elämä menisi edes jossain määrin niin kuin haluat ja toivot. Koska tuo ei ole edes varmaankaan elämisen arvoista. Kerrassaan on masentavaa, toivottavasti edes linnut lohduttaa sua sen kiitävän sekunnin kun huomaat ettei nekään välitä susta sen enempää kuin kukaan muukana elävä olento tällä pallolla.
Masentavaa.
Itse asiassa jos olisin nuorempana ryhtynyt narkomaaniksi, minulla olisi ollut muutaman kerran hauskaa ja nyt olisin yhtä rikkirevitty psyykkisesti kuin olen ilman huumeita.
Mutta huumeita kokeiltuani jonkun kertaa törmäsin huumevalistukseen ja lopetin käytön.
Paljon on sellaisia ihmisiä joille oikea hoito olisi kuula kalloon. Vanhustyössä usein tapaa sellaisia vanhuksia, jotka ovat elämäänsä kyllästyneitä, enkä yhtään ihmettele. Eipä tiedä vanhus, että kun rasvaan vuoteeseen sidotun vanhuksen ryppyihoa, haluaisin ottaa pistoolin esille ja lopettaa vanhuksen kärsimykset.
Itse olen kärsinyt 30 vuotta masennuksesta ja nyt on valoisampi hetki elämässä kunhan pitää veitset itsestään kaukana itseinhon vyöryessä päälle. Tällaisina hetkinä huomaa, että masennus on vaurioittanut aivoja niin ettei enää ole yhtä terävä kuin ennen. Saman olisi saanut viinalla ja huumeilla paitsi että olisi joskus ollut kivaa.
Nyt kun joku tulisi ja tappaisi. Itse en sitä tee. Milloinkas narsisti tappionsa myöntää?
Kuka ryhtyisi pyöveliksi.
Kun minä lapsena kävelin Männistönkatua Rottakoulun aidan vieritse, niin en olisi uskonut, että tulee olemaan aika, ettei markka ole Suomen valuutta eikä Suomen naapuri ole Neuvostoliitto ja presidenttinä on kaljupäisen miehen sijasta nainen ja että tässä maassa puhutaan NATOon liitymisestä ja että Suomi voittaa Euroviisut ja ettei kukaan nälvi saksalaisturisteja vaan saksalaiset on unohdettu kun on niin paljon somaleja.
Enpä olisi uskonut.
Ja vielä samanlainen kakku edessä. Mitähän tällä kertaa keksitään? En uskalla edes arvata.
Kiva juttu minussa on se, että minä toisinaan ajattelen. En mene donjuanismiin. Sata kertaa nolla on nolla. Vaikka olisi sata naissuhdetta joista yksikään ei poista sisäistä yksinäisyyttä eikä tyhjyyttä niin se on yhäti sama kuin nolla suhdetta. Viinallakaan eikä huumeilla sisäinen tyhjyys ei poistu, pikemminkin kosketus omaan itseensä loittonee entisestäänkin.
"Shakki ja Matti" sanoisi Windom Earle. Minä olenkin kuvitellut olevani hahmo Twin Peaksissa.
Vaikka kidutan ruumistani fyysisellä rasituksella, tulee päivä, jolloin en enää jaksa liikkua omaa ahdistustani pois.
Minä tyttö se lymyilen kaapissa vähän kaiken suhteen.
Olen ollut masentunut jo kuusi vuotta, edes läheisimmät eivät ole tätä huomanneet, vaikka pikkuhiljaa olen eristäytynyt kotiini tietokoneen ja näppiksen äärelle. Käyn toki töissä ja hoidan näennäisesti asiat.
Olen myös kaappibisse, se on helpompi olla mukamas lesbo kuin bisse. Olen myös salaa iltatissuttelija, eikä tätäkään tiedä kukaan.
Naisystäväni joutui muuttamaan seitsemän vuotta sitten töiden perässä Osloon, joten näemme äärimmäisen harvoin. Juttelemme joka ilta Skypellä, mutta ei se tilannetta helpota.
Itse en voi muuttaa ulkomaille, koska minun pitää pitää huolta vanhemmistani ja olla avuksi sisarusten lastenhoitojutuissa.
Sain kaksi viikkoa sitten jo tilapäisen piristysruiskeen. Eksyimme työporukalla kuntosalille. Innostuin valtavasti ja olen nyt käynyt joka päivä polkemassa kuntopyörää tunnin ja soutamassa laitteella puolisen tuntia.
Olo on parempi kuin vuosiin. Toivottavasti tästä on nyt apua.
Minä pelkään myös masennuksen tehneen minusta pysyvästi aloitekyvyttömän pelkurin.
Toivottavasti jaksat jatkaa kuntosalilla käyntiä.
Olenkin aina tähdentänyt kuntosalitreenin kehittävän myös mieltä :)
sisäinen tyhjyys poistuisi? Sen tilalle kenties tulee jotain, jos se poistuu... Silloin ei voi enää vedota tyhjyyteen. Yhtäkkiä nollaa ei ole, vaan paljon isoja ja pieniä numeroita, joita ei osaa laittaa järjestykseen.
-ei edellinen
Kuinka voi tietää jos ei kokeile?
Onni lähtee itsestä, ei muista ihmisistä. Yksikään seurustelusuhde ei tuo pysyvää onnea, ellei sitä löydä itsestään.
Ihminen joka on sujut itsensä kanssa ja rakastaa itseään ja on onnellinen itsensä kanssa, ei tarvitse seurustelukumppania tuomaan onnea. Toisaalta myös sellaisen ihmisen kanssa on helpompi ja tasapainoisempi seurustella, koska hän ei hae itsetunnonkohotusta seurustelukumppanistaan, vaan voi rakastaa häntä vilpittömästi.
Elämä on puolessa välissä enkä ole tähän mennessä tullut sinuiksi itseni kanssa. On reilua sanoa, etten tule sinuiksi itseni kanssa ennen hautaa.
Mä voisin äheltää itseni kanssa maailman tappiin asti. Mutta minä en ole sellainen. Minä opin virheistäni ja kuuntelen myös toisten mielipiteitä.
super hyvin. On vain naisia joiden kanssa se ei onnistu.
ovat tosi huonoja antamaan.
ainakin meillä. Toivottavasti jatkossakin.
..tavallaan. Aina tulee vaikeita asioita joita pitää selvitellä ja kompromissien tekeminen, joustaminen ja toisen ihmisen päästäminen oikeasti lähelle on raskasta. Sopivan ihmisen kanssa et koko ajan mieti jaksatko tätä enää kauaa, et mieti onko hän sinulle se oikea ja voiko tämä toimia- se tuntuu ihan itsestään selvältä.
Sopivan ihmisen kanssa on helppo olla. Hän saa sinut tuntemaan itsesi tärkeäksi. Hän on "sinun puolellasi". Palaset loksahtavat paikoilleen. Oletko sinä löytänyt sopivan ihmisen?
Kyllä nainen-nainen suhde onnistuu, siinä missä mikä muukin tahansa suhde jos on onnistuakseen.
ainoastaan heterosuhteet voivat onnistua.
Fiksua. Ja tunnettu tosiasia on, että puolet heteroliitoista päättyy eroon. Heterosuhteista vielä huomattavasti suurempi määrä. Eli eivätpä tunnu onnistuvan nekään... Ei ehkä kannata ottaa mallia heteroista, kun ovat niiiiin hyviä tyrimään parisuhteensa...
Näin sen kysymyksen pitäisi mennä. ,D
Täytyy vaan olla pitkäjänteinen, sinnikäs ja sopeutuva - molempien siis:)
Avioliitoista (kaikista) keskimäärin joka toinen päättyy eroon, pari-/ seurustelusuhteita ihmisillä on keskimäärin 5-10 ennen kuin lopullinen partneri löytyy. Eli keskimäärin ajatellen mitkään suhteet eivät tahdo kestää... Miksi me lepakot olisimme jotenkin erilaisia?
Tilastojen mukaan meikäläisten (naisten) "avioliitot" kuitenkin kestävät useammin kuin heteroiden. Vertailu on kuitenkin heteroille epäedullinen, sillä meille lepakoille "avioliitto" on vasta kovin nuori mahdollisuus. Keksimäärin pisimmät ja kestävimmät parisuhteet on kuitenkin yli nelikymppisillä lepakoilla...
Eli "kyllä", nainen-nainen suhteet voivat toimia. Ja toimivat, kunhan ensin käyt läpi ne 5-10 hieman pitempiaikaista kokeilua... hakuammunta rulettaa. Ja osumisen todennäköisyys nousee suorassa suhteessa "laukausten" määrään. ;)
siinä on liian monta huomioon otettavaa. Liian monta lasta, 2 miestä jne. Olen jo luovuttanut. Olen kyllästynyt, kun yksi nainen, johon olen rakastunut, katsoo minua, muttei sano mitään - jostain muusta asiasta kylläkin. Enpä sano minkään enkä koskaan pystyisikään. Katsomme ja painamme päämme alas. Jonkinlaista rakkautta molemmilla.
Eivät kaikki bi-naiset ole suhteessa miehen kanssa, lapsista puhumattakaan. Itsekin olen bi, mutta en ole koskaan seurustellut miehen kanssa. Enkä myöskään missään nimessä halua miehiä sotkemaan parisuhdettani. Ja kääntäen, jos olisin miehen kanssa, en haluaisi siihen naista kolmanneksi pyöräksi. Parisuhde on PARIsuhde.
HUOM! Bi ei ole henkilö, jolla täytyy olla koko ajan molemmat sukupuolet "kierrossa", vaan henkilö, joka voi rakastua ihmiseen kuin ihmiseen sukupuolesta riippumatta. Myös bi on suuntaus, ei seksuaalisen käyttäytymisen muoto. Puhumattakaan, että se olisi moniavioisuuden synonyymi...
HUOM! Bi ei ole henkilö, jolla täytyy olla koko ajan molemmat sukupuolet "kierrossa", kirjoittaa ippi69. Tämä on totta enkä niin ole ajatellutkaan. Mies – nainen –suhde on kuitenkin ollut ainoa hyväksytty suhde kautta vuosisatojen ja kasvatuksenkin tavoitteena. Tähän olen tottunut lapsena kotonani ja kouluissa. Homo- tai lesbo-suhteita ei lapsuudessani ollut yhtäkään.
Itsekin rakastuin mieheen ja rakastan häntä kait vieläkin. Yksi lapsikin hankittiin. Koulussa rakastuin saksan opettajaan, naiseen, mutta tykkäsin ihmisestä, jota naureskeltiin ja itse olin eri mieltä. Yliopistossa rakastuin miesopettajaan, jonka väitettiin olevan homo, mihin en uskonut. Työpaikalla ihastuin naisesimieheeni. Kaikki ihastumiset naisiin ovat jääneet vain ihastumisiksi, eikä niihin ole liittynyt mitään fyysistä. Ajattelin, että olen jotenkin häiriintynyt. Unohdettuani naiset, rakastuin yllättäen naiseen, joka on niin erilainen, etten ikinä ajatellut häneen ihastuvani. Ensimmäisten kuukausien aikana en edes tykännyt hänestä, mutta sitten se alkoi. Molemmat vaan katsovat ja kääntävät katseen pois. Huomasin tykkääväni hänestä oikein todella ja tajusin tunteen olevan molemminpuolinen. Tähän se sitten pysähtyy, kun molemmilla on myös paljon menetettävää. Ehkä joskus vanhana, ellei tämä sitten mene ohi.
"Mies – nainen –suhde on kuitenkin ollut ainoa hyväksytty suhde kautta vuosisatojen..."
Meillä kyllä, maailmalla asia ei ole aivan niin yksioikoinen. Monissa primitiivisemmissä kulttuureissa pidettiin/ pidetään "meikäläisiä" jumalten viestinviejinä ja välikappaleina, henkilöinä, jotka ovat kappaleen lähempänä "taivasta" kuin tavallinen kuolevainen (esim. useat kaakkois-Aasian heimot ja vaikkapa pohjois-Amerikan intiaanit). Nämä nurinkuriset, kuten heitä intiaanit kutsuivat, olivat heimossaan hyvin arvostettuja.
Ja on vielä tänäkin päivänä yhteisöjä ja kulttuureita, joissa meikäläisiä joko arvostetaan enemmän tai yhtä paljon kuin valtaväestöä. Ja onpa niitäkin, joissa pojat saattavat olla hyvinkin pettyneitä, kun heidän luonteelleen ei sovikaan arvostettu ammatti tyttöilijänä (jotka ovat useinmiten homoseksuaalisia miehiä).
Lisäksi arkeologia on tuonut esiin todisteita, joiden mukaan tällaiset arvostavat tavat ja käytännöt "meikäläisiä" kohtaan ovat olleet hyvin yleisiä jo varhaiselta kivikaudelta lähtien. Maailmanlaajuisesti. Arkeologia on tutkimuksissaan perehtynyt mm. esineistöön ja taiteeseen (ja myöhemmin kirjallisiin dokumentteihin ja suusanalliseen perimätietoon) ja seurannut kärsivällisesti todisteketjuja ja käytäntöjen muutoksia, ilemenemismuotoja ja vaikutuksia ajan usvasta nykyaikaan.
Nykyajan suvaitsevuusilmiöt kuuluvat kuitenkin oikeastaan poikkeuksetta ns. primitiivisempiin uskontoihin ja kulttuureihin. Outoa kyllä kutsua primitiiviseksi kulttuuria, joka on niin selvästi edellä oman kultturimme asennekasvatusta... Siellä minne vanhan testamentin kulttuurimaisemaan ja -taustaan sijoittuvat tai sijoittuneet valtauskonnot (juutalaisuus, kristinusko, islam) ovat levinneet, ovat asenteet usein hyvinkin barbaarisia. Ja yleensä nimenomaan uskontoon tai opinkapppaleiden, ei biologian, sanelemaan normaaliuden ja luonnonmukaisuuden käsitteeseen vedoten.
Tuossa jo sulle vastattiinkin näkemyksistäsi "ainoasta hyväksytystä suhteesta mies-nainen". Tosiaan siis vähän riippuu, mistä päin asiaa katsellaan. Antiikin Kreikan kulttuurin nyt pitäis kyllä olla aika tuttu juttu. Sun kannattaisi tutustua seksuaalisuuden historiaan, niin näkemyksesi tulisi vähän moniulotteisemmaksi. Kannattaa myös ottaa huomioon, että ennen ei välttämättä ollut käytössä samanlaista luokittelua tai muutenkaan seksuaalisuuden pähkäilyä ja korostamista kuin läntisessä nykykulttuurissa. Ja mitä tulee sun naissuhteisiisi, niin kuulostipa surulliselta, että annat kiintoisan ihmissuhteen mennä ohitsesi. No, asiahan on täysin sinun, mutta jos tunnet itsesi onnettomaksi, niin ajatteletko silti tosiaan niin, että mahdollisen naissuhteen myötä pelkästään menetät ("liian paljon menetettävää")? Kuulosti surulliselta ja pelokkaalta. Entäpä elämän kirjo ja rikkaus?