Kotimainen akvaario?

en keksi nimimerkkiä

Elikkä olen ajatellut perustaa kotimaisen akvaarion,johon pistäisin kaksi pienen pientä särkeä.Akvaario on n.160 l,riittääkö se? Ajattelin ottaa kalat ihan pienenä,(minkä kokoisia ne nyt ovat)ja minulla on varma kalapaikkakin,jossa on ollut joka vuosisärjen poikasia samassa paikassa.Uskon,että akvaario on muutaman vuoden päästä liian pieni,eivätkä vanhempani suostu suurenpaa hankkimaan,joten en tiedä mitä kaloille sitten kävisi.

Akvaariossa on trooppisia kaloja,vaivaiset kaksi miekka pyrstöä ja partamonni.Minä voisin pistää miekka pyrstöt elelemään 20 litraiseenmuovialtaaseen,ja sen akvaarion pienen suodattimen sinne,ja järvikaloille tehokkaapi suodatin.Partamonnista en kuotenkkan tiedä (n.4cm eikä varmaan viihtyisi niin pienessä altaassa)

Jättäisin akvaarioon samat kasvit,samat hiekat ym.Kävisikö niin että akvaariosta olisi ensin puolet järvivettä,ja puolet tavallista vesijohtovettä?Ruokavaliosta olen lukenut,että niille käyvät survarit ja hyttysentoukat ja ne voisi varmaan opettaa syömään tavallista hiutaleruokaa?

Uskon,että poikaset pärjäisivät ilman "kunnollista" talvikautta,kun eivät ole sitä koskaan kokeneet.Mitä mieltä te olette?Jäähdytintä en aio ostaa mutta minulla on konstini.

Ja miksi haluan ottaa särjet ne pienenä, johtuu siitä,että ne voisivat oppia akvaarion tavoille.(Tavalliseen ruokaan,hanaveteen ym.)

Kun kävin katsomassa sillä kalapaikallani,en ihmetyksekseni huomannut yhtään poikasta.Ei,vaan ne oliva vielä niin pieniä että uivat kauempana paikasta kuin yleensä.Päätin,että en ota niitä vielä silloin kiinni koska olivat liian pieniä odotan noin kuukauden,ja sitten käyn hakemassa.

AUTTAKAA MINUA PIAN JA VASTATKAA.EN KAIPAA MYÖSKÄÄN SITTEN MITÄÄN RIITELYÄ ELÄINSUOJELULAISTA...

16

3121

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Moona

      Ei kahta särkeä noin pieneen akvaarioon!
      Pienin mahdollinen kahdelle särjelle taitaa olla joku 400 - 600l, koska järvikalat tarvitsevat aivan mahdottoman tilan liikkua vedessä. Mutta jos tosiaan haluat itsellesi kaksi särkeä, hanki niille tosiaan ensiksi paljon isompi akvaario asuinpaikaksi. Olisi varmaan hyvä, jos akvaarioon voisit laittaa myös joitain järvikasveja, jotta kalat tuntisivat paikan kotoisaksi. Kannattaa tosiaan laittaa akvaarioon puolet järvivettä ja puolet sähköjohtovettä, mutta koskaan ei kannata laittaa järvikalalle kokonaan sähköjohtovettä, vaikka olisikin kuinka kauan seissyt ja kypsynyt.

      En itse kyllä laittaisi kahta miekkapyrstöä 20l akvaarioon. Pienin mahdollinen näillekin taitaa olla se 40l, ja mitä suurempi, sitä parempi. Yksi parvi on tietääkseni 3 miekkapyrstöä, mutta sulla on vain 2, mutta silti 20l on liian pieni.

      • aloittaja

        Miekkapyrstöjä on ollut kolme,mutta yksi niistä kuoli hiljattain.Jä niistä särjistä...Olen käynyt läpi kakenlaisia keskusteluja,ja monet ovat sanoneet,että niillä oli 3-5 cm ahven 60l akvaariossa,ja hyvin pärjännyt!Tarkoitus olisi ottaa särkiä poikasina,ja kun ne kasvavat liian isoiksi voisin joko viedä ne takaisin järveen,tai hankkia isomman akvaarion.

      • fish KING
        aloittaja kirjoitti:

        Onko niille kala kertonut että pienessä purkissa on hyvä olla ja elää, no sardiinit tomaatti kastikkeessa ainakin tykkää. Miettikääs nyt vähän.

      • hoitaja
        aloittaja kirjoitti:

        Miekkapyrstöjä on ollut kolme,mutta yksi niistä kuoli hiljattain.Jä niistä särjistä...Olen käynyt läpi kakenlaisia keskusteluja,ja monet ovat sanoneet,että niillä oli 3-5 cm ahven 60l akvaariossa,ja hyvin pärjännyt!Tarkoitus olisi ottaa särkiä poikasina,ja kun ne kasvavat liian isoiksi voisin joko viedä ne takaisin järveen,tai hankkia isomman akvaarion.

        Ei saa viedä akvaariosta luontoon. Mutta oletko ajatellut näitä ns. rautakaloja (kolmi-/kymmenpiikki, vai mitä ne nyt olikaan..), menee pienehkössäkin altaassa. Kotimaisessa altaassa on tietenkin hankala tuo jäähdytys puoli, varsinkin talvella pitäis lähemmäs nollaa saada.

      • aloittaja
        hoitaja kirjoitti:

        En ole niitä ajatellut,olen kyllä joltakin kysellyt mutta eivät edes tiedä mikä kyseinen kalalaji on!En tiedä myskään paljoa niiden hoitamisesta,saatika mistä niitä saa.

      • järvikala
        aloittaja kirjoitti:

        En ole niitä ajatellut,olen kyllä joltakin kysellyt mutta eivät edes tiedä mikä kyseinen kalalaji on!En tiedä myskään paljoa niiden hoitamisesta,saatika mistä niitä saa.

        kysäiseppä sellaiselta henkilöltä joka oikeesti tietää järvikaloista jotakin. annetaan noiden villien kalojen polskia tuolla suomen järvissä, kun niillä on siellä varmasti paljon mukavammat olot kun jossakin lasilaatikon sisällä. hankitaan vaan näitä sopivia trooppisia kaloja, jotka on viljelty vankeudessa.

        missään nimessä sitä kalaa joka on pyydetty vankeuteen, ei saa päästää enää luontoon takaisin vaan se on lopetettava tai pitää hamaan loppuun saakka!!

      • fish KING
        järvikala kirjoitti:

        Kuitenkin 40% trooppisen akvaarion kaloista tuodaan suoraan luonnosta.

        Meriakvarioihin vielä suurempi määrä suoraan luonnosta.

        Ja tuo vankeudessa kasvatettu termi, nehän kasvatetaan lähes luonnon oloja vastaavissa suurissa kasvatus altaissa joten "vankeuteen" ne joutunevat vasta tukkureilla ja jälleen myyjien kautta harrastajien akvaarioihin.

        Itse olen sitä mieltä että tuota roskakalojen karsintaakin tehdään siinä määrin että miksei jonkun niin halutessa hän voisi ottaa muutaman lemmikin kotiinsa näistä lajeista.
        Eri asia sitten onkin kuinka syvällisesti aikoo perehtyä hoitamisen laatuun sillä tiedettävästi järvivesi kalat eivät kovin hyvin selviä vankeudessa juurikin heikkojen vesi olosuhteiden takia. Riittävä veden viileys, altaan syvyys vaatimukset sekä oikeanlainen bakukannan luominen on todella hankalaa sillä mikään tavallinen seuraakva baku kanta ei viileän veden akvaariossa elä kauaa kun vesi alkaa olla alle 20 asteista ja sen ylläpitäminen maksaa rahaa!

      • fibigummai
        järvikala kirjoitti:

        kysäiseppä sellaiselta henkilöltä joka oikeesti tietää järvikaloista jotakin. annetaan noiden villien kalojen polskia tuolla suomen järvissä, kun niillä on siellä varmasti paljon mukavammat olot kun jossakin lasilaatikon sisällä. hankitaan vaan näitä sopivia trooppisia kaloja, jotka on viljelty vankeudessa.

        missään nimessä sitä kalaa joka on pyydetty vankeuteen, ei saa päästää enää luontoon takaisin vaan se on lopetettava tai pitää hamaan loppuun saakka!!

        Järvikalan kutua otin siinä akvaarioon.Tulipahan kunnon saalis.sata ei varmaan mitään.
        Tarvittiin kaksi kalaa uros ja naaras ahven.Siitä se lähti.Ja tottuivat akvaariokalaksi.

    • Rihma
      • aloittaja

        Kiitos paljon,mutta olen käynyt jo katsomassa tuon foorumin :( Olen nyt näiden viestien perusteella ajatellut ottaa järkalan/kaloja nykyisten joukkoon,ja katsoa miten ne pärjäilevät keskenään.

      • Ms.x

        Tänään tipahti postilaatikosta uusi Akvaario Maailma, jossa mm. iso juttu "kotimaiset kalat akvaariossa". Käypä lehti ostamassa, jos ei sulle tule tota :)

      • Ms.x
        Ms.x kirjoitti:

        Tänään tipahti postilaatikosta uusi Akvaario Maailma, jossa mm. iso juttu "kotimaiset kalat akvaariossa". Käypä lehti ostamassa, jos ei sulle tule tota :)

        Meni lehtien nimet sekaisin, sorry.

      • fish KING
        Ms.x kirjoitti:

        Meni lehtien nimet sekaisin, sorry.

        Taitaa vaan käydä niin että tulee troopiset kalat syötyä jos järvikalat alkavat viihtyä niinkin lämpimässä vedessä kuin missä nuo kalasi tällä hetkellä ovat mutta epäilenpä kuitenkin toisaalta että, järvivesi kalat tulevat menehtymään liian lämpimässä vedessä.

      • xytrewqx
        fish KING kirjoitti:

        kokeile perustaa akvaario, johon laitat ruutanoita. Ne ovat sitkeitä eivätkä lampiruutanat kasva isoiksi. Ne ovat myös varsin vilkkaita.

      • fish KING
        xytrewqx kirjoitti:

        kokeile perustaa akvaario, johon laitat ruutanoita. Ne ovat sitkeitä eivätkä lampiruutanat kasva isoiksi. Ne ovat myös varsin vilkkaita.

        meillä oli ruutanoita viimekesänä parisataa litraisessa akvaariossa muutama, akva levätty ja kalat kuoli ennen syksyä, ei ollut kokeilemisen arvoinen juttu :(

      • aloittelia
        fish KING kirjoitti:

        meillä oli ruutanoita viimekesänä parisataa litraisessa akvaariossa muutama, akva levätty ja kalat kuoli ennen syksyä, ei ollut kokeilemisen arvoinen juttu :(

        mä olen aikomassa ostaa akvaariota johon tulee ahvenia mikä on sopiva lämpötila ahvenille ja kuika suuri akvaario tarvitaan ja mitä ne syööööööö vastatkaa pliisi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      116
      1366
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      499
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      490
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      98
      470
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      463
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      458
    16. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe