lukekaa

Suosittelen ettei kukaan enää hanki vauvoja Suomessa, niin vaaralliseks on mennyt. Ei saa mansikoida popsia, kahvia tai teetä on hengenvaarallista, yhden panacodin jälkeen vauva on jo täys narkkari, jos äiti polttaa savukkeen pari päivässä hänet pitisi polttaa roviolla,puhumattakaan lasillinen punaviiniä kerran rakauden aikana. Autoa ei saa ajaa eikä saunassakaan saa rentoutua enään, seksi tappaa sikiön. Hyttysmyrkkyä pitää kiertää kaukana. Koirat ja kissat pitää lopettaa. Peruna on yhtä kun paholainen, varsinkin ne pienet perunat. Hiuksia ei saa värjätä ja shampoon käyttöä pitää rajoittaa, eihän sitä koskaan tiiä mitä suihkussa tulee nielaistua. Ei saa kalaa syödä, voi hitsin vitsin jos vahingossa söi graavilohta about pienen pientä palaa. Poro voi olla radioaktiivista ja cola tekee hulluks.

Oikeesti, hyvät suomalaiset, mitä teitä vaivaa, täällä ovat maailman puhtaimmat raakaaineet, maailman paras neuvola, erittäin pätevät lääkärit! Ja missä te luette ns. tietoja raskaudesta: täällä, juorulehdissä, iltalehdessä(iltalehden ainoa tavoite on tehdä myyntiä, ei faktan jakaaminen)

JOS käy ilmi että jotain yhtäkkiä todetaan HYVIN suureksi riskiksi odottavalle äidille niin kyllä ASIANMUKAISET lehdet, lääkärit sekä uutiset infoavat meitä sitä!! Maailaisjärkeä käyttöön.
161406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

niinpä!
olen täysin samaa mieltä!
tuosta kampaajasta vielä mainitsen,että kun itse kävin värjäyttämässä ja kysyin jos on ihan turvallista kun jotkut sitä pelottelevat.nauroivat ja sanoi vaan että miten kampaajilla vois olla lapsi akun ovat pitkät päivät niissä höyryissä ja itsekin värjäävät kokoajan hiuksensa.sitten yhdessä naureskeltiinkin tän tapasille palstoille,missä kehotetaan juuri tuollaista ylimääräistä hössötystä IHAN KAIKESTA!!! kyllähän jokainen odottaja varmaan jostain huolestuu,mutta oman järjen käyttökin on sallittua!
joten laitan nimeni alle tohon teksiisi=)

Äänestä

Toista se oli ennenvanhaan kun naiset synnyttivät saunassa,söivät läskisoossia,joivat kahvia ja tekivät pellolla töitä.Sillon oli ihmisillä viellä se maalaisjärki käytössä ja kuunneltiin sitä omaa kehoa.

Nyt pelätään jo mansikoita ja vaahtosuunpielissä selitetään kaiken maailman "vaaroista".
On se ihmeellinen asia miten raskaus saa naisen sekoamaan totaalisesti.Hyvä ettei kuleta hengitysmaskit naamassa kaupungilla kun on noita vaarallisia saasteita,mikrobeja ynm ilma täys.

Äänestä

Kerrankin (melkein) joku puhuu asiaa.

myös hoitaja.

Äänestä

Niin mutta ootko nähny ne opukset, jotka saa neuvolasta, kun on raskaana. Ne listat.. Eli ei oo mun mielestä mikään ihme että tulee vainoharhaiseksi yksi sun toinen odottaja.

Äänestä

Amen to that.

Äänestä

Juu kyllähän liioittelua varmasti monella on, tosin kun on kysymys oman lapsen kehityksestä ja meillä olevasta tiedosta joka kuitenkin on vielä aika vajavaista niin en näe kyllä mitään ongelmaa välttää tiettyjä aineita mm. raskas metalleja sekä ympäristömyrkkyjä joita löytyy tänä päivänä valitettavan monesta elintarvikkeesta. Kysymyksessähän voi olla oman lapsen hedelmällisyys. Onhan jo tutkittua tietoa siitä, että mm tupakoinnista kertyvien aineiden johdosta hedelmällisyys (ehkä vasta parin sukupolven jälkeen) voi heiketä.

Kannattaisi toki tutustua epigenetiikkaan, tosin voihan monet siitä sanoa, että humpuukia aivan kuten aikoinaan monet siitä että maapallo onkin pyöreä. Onhan toki jokaisen oma asia mitä suuhunsa tunkee, mutta kannattaisi näiden 9 kuukauden aikana ottaa asioista selvää ja kerrankin ajatella jotakin muuta kuin itseään.

Toivon todella ettet ole hoitaja ammatissa.

Äänestä
  • Olen kyllä hoitaja, lastenkodissa. Ja mua suuresti ihmetyttää että miks käyttäydytään näin kun odottavia äitejä kohdellaan kuin prinsessoja Suomessa? Miehet pitää ymmärtää jokaista hermoromahdusta, työnantajat pitää ymmärtää 9 kk saikkuja, kaikki pitää olla ymmärtäväisiä ja kiinnostuneita just SINUN vauvastasi(juu ihan oikein ja minulla itellä kyl 2 pientä lasta, joten raskaus on tuttua pelkoineen..:)) mutta auta armias kun nämä suloiset pienet nöpönasu-masuasukit ovat 13->vuotiaita..kuinka paljon välitätte sitten mitä voi vahingoittaa heitä.

    Äänestä

  • hoitaja kirjoitti:

    Olen kyllä hoitaja, lastenkodissa. Ja mua suuresti ihmetyttää että miks käyttäydytään näin kun odottavia äitejä kohdellaan kuin prinsessoja Suomessa? Miehet pitää ymmärtää jokaista hermoromahdusta, työnantajat pitää ymmärtää 9 kk saikkuja, kaikki pitää olla ymmärtäväisiä ja kiinnostuneita just SINUN vauvastasi(juu ihan oikein ja minulla itellä kyl 2 pientä lasta, joten raskaus on tuttua pelkoineen..:)) mutta auta armias kun nämä suloiset pienet nöpönasu-masuasukit ovat 13->vuotiaita..kuinka paljon välitätte sitten mitä voi vahingoittaa heitä.

    Tiesitkö, että kaikki raskaudet ei ole samanlaisia?

    Ekassa raskaudessani minäkin nauroin hysteerisiä odottavia ämmiä, koska voin loistavasti enkä voinut käsittää miten joku piti raskautta sairautena.

    Nyt tässä raskaudessa minä vaan voin kokoajan huonosti. Olo on TODELLA paska ja halusin aluksi vetää itseni hirteen kun oksentelua oli jatkunu 1,5kk. Puolentoista kuukauden krapula putkeen. En minä ainakaan voisi keltään vaatia, että sillä ololla pitäisi vaan hymyillä ja käydä töissä ja käyttäytyä siten, että hei entisaikoina tultiin suoraan pellolta synnyttämään en minä saa valittaa.

    Se, mitä minä olen oppinut, että en KOSKAAN vähättele toisen oloa, koska ei voi ikinä tietää miltä toisesta tuntuu.

    Nyt olen vkolla 13 ja edelleen kärsin huonosta olosta niin paljon, että ellen nuku vähintään 10 tunnin yöunia oksennan väsymyksen takia lakkaamatta.

    Ja vielä. Se ei ole ainakaan minulta pois, josko joku haluaa olla tarkempi lapsensa hyvinvoinnin suhteen. Antakaa kaikkien kukkien kukkia.

    Äänestä

  • Toista odotteleva kirjoitti:

    Tiesitkö, että kaikki raskaudet ei ole samanlaisia?

    Ekassa raskaudessani minäkin nauroin hysteerisiä odottavia ämmiä, koska voin loistavasti enkä voinut käsittää miten joku piti raskautta sairautena.

    Nyt tässä raskaudessa minä vaan voin kokoajan huonosti. Olo on TODELLA paska ja halusin aluksi vetää itseni hirteen kun oksentelua oli jatkunu 1,5kk. Puolentoista kuukauden krapula putkeen. En minä ainakaan voisi keltään vaatia, että sillä ololla pitäisi vaan hymyillä ja käydä töissä ja käyttäytyä siten, että hei entisaikoina tultiin suoraan pellolta synnyttämään en minä saa valittaa.

    Se, mitä minä olen oppinut, että en KOSKAAN vähättele toisen oloa, koska ei voi ikinä tietää miltä toisesta tuntuu.

    Nyt olen vkolla 13 ja edelleen kärsin huonosta olosta niin paljon, että ellen nuku vähintään 10 tunnin yöunia oksennan väsymyksen takia lakkaamatta.

    Ja vielä. Se ei ole ainakaan minulta pois, josko joku haluaa olla tarkempi lapsensa hyvinvoinnin suhteen. Antakaa kaikkien kukkien kukkia.

    Mulla ihan sama tarina. Eka raskaus meni ns. täydellisesti. Mitään vaivaa ei ollut ja töitä tein laskettuun aikaan saakka.
    Nyt tokassa raskaudessa olen ollut 2 kk sairaslomalla pahoinvoinnin takia. Pari kertaa sairaalassa nesteytyksessä ja muutenkin täysin vuodepotilas. Ekassakin raskaudessa oli pahoinvointia joo, mutta olin silti koko ajan täysin työkykyinen. Pahoinvointejakin on niin eri vaikeusasteita.

    Äänestä

No älkää muuta sanoko..ja kun välillä tuo hörhöily menee jo säälittävän puolelta oikeasti
vaaralliseksi. Oikein oli kylmä hiki otsalla kun pari päivää sitten luin tältä samaiselta palstalta miten muutamat nokkelat emännät oli tulkinneet A-vitamiinin saantisuositukset niin, että päättivät pidättäytyä PORKKANASTA kun ei haluta riskeerata mitään. Älkää herranjestas ihmiset päivittäkö niitä neuvolan suosituksia millään omalla "logiikalla" jos ei oikeasti ole kättä pidempää tietämystä, voi nimittäin mennä ihan metsään sitten toisesta laidasta.

Kai se on se kontrollin menettämisen pelko, kun ei voi hyväksyä sitä että kaikkea vain ei voi hallita. Että saa jotain tyydytystä siitä, että on se ryppynaru sit ainakin niin kireällä kuin sen suinkin saa...mitäänhän se ei haitanne niin kauan kun kärsijänä on ainoastaan ko. henkilön oma korvien väli. Pahempi juttu jos se pitää kaikki pulauttaa muidenkin ihailtavaksi. Joku onneton vielä uskoo ja vähintäänkin pahoittaa mielensä tai mikä pahinta, vaurioittaa omaa terveyttään ja hyvinvointiaan.

Äänestä

Olen aivan samaa mieltä kanssasi. Itsestä on kivaa nyt odottajana lukea muiden odottajien tuntemuksista ja kokemuksista tämmöiseltä palstalta, mut välillä tekee mieli uskoa niitä, jotka sanoo ettei näitä kannata lukea ollenkaan. Tulee vielä itsekin hysteeriseksi. Onneksi oma pää on pysyny viel suhteellisen raiteillaan ja osaan käyttää maalaisjärkeä.

Raskaana ollessa kun voi onneksi käyttäytyä ja syödä lähes samoin kuin muulloinkin, jos elää perusterveellisesti ja pitää itsestään huolta. Onhan noita terveitä vauvoja syntynyt paljon semmoisillekin, jotka eivät ole koko aikana tajunneet olevansa raskaana! On varmasti syöty graavilohta jne..

Suomessa ruoat ovat turvallisia ja jos joku nyt alkaa väittää, että mansikoitakaan ei saa enää raskaana ollessa syödä, niin HOHHOIJAA sanon minä!! Nauraisin jos olisin lääkäri.

Herkkikset varmaan taas ottaa lämpöä kirjoituksestasi.. =) mutta olet NIIN oikeassa!

Äänestä

Kieltämättä ihan asiallista tekstiä, olen itsekin melko tiuhaan ihmetellyt näitä "älä syö ja älä tee näin-juttuja". Lisäksi vielä toi mansikka-jupakka, nyt kyllä alkaa keittää lievästi yli. Olen syönyt ulkomaalaisia kotimaisia mansikoita sekä kirsikoita (toki eritt. hyvin huuhdeltuna) ja lisäksi tänään ajattelin mennä kampaajalle piiitkästä aikaa ja värjätä hiuksetkin samalla reissulla. Uusia perunoitakin tulee popsittua, mutta en mittaa joka perunaa erikseen...osa pienempiä, osa isompia. Saako nyt sitten olla pelko perseessä, että on tullut tehtyä syntymättömälle lapselleen jotain peruuttamatonta haittaa!?

Kaikesta huolimatta aion yhä syödä niitä mansikoita, kirsikoitakin, perunoita jne. jne. Olen kuitenkin sen verran luottavainen tähän Suomen elintarvikelaitseen ynnä muihin tahoihin, että tokkopa sitä tosiaan edes laskettaisiin markkinoille elintarvikkeita, joista ei nimenomaan erikseen voimakkaasti varoiteta...kotimaisista mansikoista puhumattakaan. Sinisilmäinen(kö) olen mä.

Äänestä
  • miksei mansikoita sais syödä? en oo moisesta vouhotuksesta kuullukkaan!

    Äänestä

Mun mielestä tää palsta vouhottaa kaikesta.. eikä kaikkea pidä lukea tosissaan!
Enkä ymmärrä miksi tästäkin vouhotetaan nyt....... Olkoon jotkut meistä "epäluuloisempia" ja toiset vähemmän tai lainkaan.. Kaikkien oma asiahan se on miten elellään ja millainen mielipide meillä on asioista.......

Äänestä
  • Tiesin että moni hermostuu ja useimmat ovat kanssani samaa mieltä. :)

    On olemassa pieni ryhmä ns. hysteerikkoja jotka aivan kuten yks mainitsi tekevät ihan omia päätöksiä siitä mitä terveellistä ja mitä ei. Ja tämä ei ole enää normaalia. Minulla itselläni on ollut 2 todella vaikeata raskautta, m.m. sairaalaoloa ja lääkehoitoa. Ja jollain on erittäin paha pahoinvointia kun taas toisella ei mitään.

    Tämä pieni hysteerikko ryhmä pitäisi ongelmineen mennä neuvolaan keskustelemaan asiantuntijan kanssa siitä miten itseaiheutettua stressiä voi olla hyvinkin haitallista sikiölle. "Sinä voit hyvin-vauva voi hyvin"-pätee aikaa lailla. Sinä et voi hyvin jos murehdit koko ajan yötä päivää. Ja jos miettii koko ajan onko siinä nyt sitä ja tätä ja tota niin pikkuhiljaa jopa kaurapuurosta alkaa löytyä vaikka mitä radioaktiivista...

    Jokainen tuleva äiti ja varsinki esikoistaan odottavat miettivät asioita, pelottaa, hermostuttaa, tietoa tulee sieltä sun täältä. Minusta alkaa olla jo fanaatikko-meininkiä tämä että pelotellaan ja kirjoitetaan sellaiseta mitä ei oikeasti tiedä mitään(ja vätetään faktaksi)

    Ystävällisillä pyynnöillä ette kuuntele vaan jatkatte tätä "siinä VOI olla, ei voi olla VARMA, älä ota RISKIÄ..." Sen takia kirjoitin aika jyrkästi. AMMATTILAINEN ja ihminen joka oikestai tietää asioista ei ikinä suostuisi moiseen pelotteluun. Tästä palstasta on enemmän haittaa kun hyötyä murehtiville odottajille. He lukevat esim.mansikoista ja perunoista täällä ja eivät pysty nukkumaan viikkoihin sen jälkeen. Mitä aiheutti enemmän haittaa? Se pieni kulho ihania mansikoita vanilajäätelön kera vai viikkojen murehtiminen ja pelko?

    Tässä elämässä on niin paljon mistä emme tiedä ja pyytäsin nyt vaikka ihan ystävällisesti että jos kuulette kaupan kassalla, luette seiskassa tai serkun vaimon tyttären isoäidin kissa kertoi että näkkileipä tuhoaa siittiösoluja niin keskustelkaa neuvolassa ensin, neuvolalääkäri on PARAS neuvonantaja. Älkää kirjoittako tänne. Tämä ei ole pottuillua vaan ihan oikeasti haluisin että hermostuneet odottajat saisivat oikeata tietoa. Jos raskausaika aiheuttaa niin paljon huolia ja murheita ettei tiiä ketä kuunnellla niin se on aika vakavaa, sellainen ihminen on niin haavoittuvainen että uskoo mitä vaan.

    Nautikkaa kesästä ja kuunnelkaa mitä neuvola täti kertoo.

    Kyllä jokainen meistä tiesi silloin kun oli mukamas tutkimus että "sipsit aiheuttaa syöpää"- ettei kannata ottaa tosissaan. Näissä muissa jutuissa on sama homma :)

    Äänestä

Kiitos hoitaja viestistäsi. Mä olen ihan alkuraskaudessa (rv 9), mutta lähden tilaamaan sushia ja aion syödä päälle pastöroimatonta sinihomejuustoa. Mädeistä ja kylmäsavulohesta en myöskään aio kieltäytyä. Pikku alkioni on herkkusuu eikä aio antaa äitinsäkään jättää väliin sesongin herkkuja. Sain juuri kutsun viinikerhon illalliselle - viiniä aion juoda vain pari siemausta mutta hummerille en sano ei!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hoitaja kirjoitti:

Suosittelen ettei kukaan enää hanki vauvoja Suomessa, niin vaaralliseks on mennyt. Ei saa mansikoida popsia, kahvia tai teetä on hengenvaarallista, yhden panacodin jälkeen vauva on jo täys narkkari, jos äiti polttaa savukkeen pari päivässä hänet pitisi polttaa roviolla,puhumattakaan lasillinen punaviiniä kerran rakauden aikana. Autoa ei saa ajaa eikä saunassakaan saa rentoutua enään, seksi tappaa sikiön. Hyttysmyrkkyä pitää kiertää kaukana. Koirat ja kissat pitää lopettaa. Peruna on yhtä kun paholainen, varsinkin ne pienet perunat. Hiuksia ei saa värjätä ja shampoon käyttöä pitää rajoittaa, eihän sitä koskaan tiiä mitä suihkussa tulee nielaistua. Ei saa kalaa syödä, voi hitsin vitsin jos vahingossa söi graavilohta about pienen pientä palaa. Poro voi olla radioaktiivista ja cola tekee hulluks.

Oikeesti, hyvät suomalaiset, mitä teitä vaivaa, täällä ovat maailman puhtaimmat raakaaineet, maailman paras neuvola, erittäin pätevät lääkärit! Ja missä te luette ns. tietoja raskaudesta: täällä, juorulehdissä, iltalehdessä(iltalehden ainoa tavoite on tehdä myyntiä, ei faktan jakaaminen)

JOS käy ilmi että jotain yhtäkkiä todetaan HYVIN suureksi riskiksi odottavalle äidille niin kyllä ASIANMUKAISET lehdet, lääkärit sekä uutiset infoavat meitä sitä!! Maailaisjärkeä käyttöön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu