Minkälaisia raskaus oireita teillä on tai on ollut??
Ja milloin ne alkoi??
Vastatkaa mahdollisiman moni auttaisi minua asiassa todella paljon..
Ja milloin ne alkoi??
Vastatkaa mahdollisiman moni auttaisi minua asiassa todella paljon..
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulla ensioire oli kipeät rinnat, niitä vihloi rintojen yläosasta. Samoihin aikoihin alkoi ällöttävä olo, en tosin sillon vielä oksennellut. Kun oireet alkoivat, olin noin viikolla 5-6. Hieman myöhemmin rinnat alkoivat turvota kovasti ja kipu olikin sitten jo kaikkialla rinnoissa, nyt viikolla 9 3 ovat erittäin kosketusarat, ja joka ilta oksettaa. Myös olen väsyneempi kuin tavallisesti, ja aamupäivisin vihloo alavatsaa.
Ennen testin tekemistä ei ollut juuri mitään oireita (tein testin pari viikkoa sitten, joten nyt pitäisi olla rv 6, hyvin alussa siis vielä). Menkat vaan jäi tulematta, vaikka mahaa nipisteli kuten yleensä ennen menkkoja. Reilu viikko sitten alkoi tuntumaan siltä, että nälkäisenä närästää ja on tulee hieman etova olo. Ei mitenkään voimakkaasti kuitenkaan. Noin viikko sitten alkoi tuntumaan rinnoissa, tarkemmin ottaen nännit on todella kosketusarat... Ja edelleen päivittäin mahassa tuntuu pientä nipistelyä. Ai niin, ja ne ilmavaivat...
Tämmöisiä siis tässä vaiheessa. Toivottavasti oireet jatkuu, koskaan ei ole närästys ja rintojen arkuus tuntuneet näin hyvältä :)
Eka menkat vaan jäi pois ja siit pari päivää nii rinnat oli kosketusarat. Sit alko olee pientä väsymystä. Viikon 6 lopulla alko huono olo, mut en oo viel onneks oksentanu:) Samoihin aikoihin väsymys paheni ja nyt joudun olee sängys 20h vuorokaudest!
Pari päivää ennen plussa testin tekemistä oli rinnat oudot, vähän niinkun kipeet ja mielestäni kasvoivat... Mahallaan olo ei onnistunut, niin pinkeät ne oli. Mutta siinä kaikki mun oireet sit olikin :0) Vkoilla 6-15 oli joskus, harvoin sellaisia ällötyksen tunteita aamuisin ja joskus muulloinkin muttei varsinaista pahoinvointia. Ja kaikkea raikasta, niinkuin hedelmiä teki mieli syödä alussa. Ja jossain vaiheessa tunteet heitteli laidasta laitaan, oikeastaan sellaisia mielialanvaihteluita on ollut koko raskausajan jonkin verran mutta pääsääntöisesti olen ollut koko raskausajan tyynempi ja rauhallisempi kuin koskaan, sellainen seesteisempi olo on. Eli täällä tällainen tosi vähä "oireinen" odottelija, viikkoja nyt kasass 33 5 ja kuumeisesti odotellaan joska vauveli suosstuis kääntymään perätilasta raivotarjontaan...
Hyvää kesän jatkoa!
ihan alussa oli että rinnat oli tooosiii arat, ja ehkä kasvoikin jo ennen kun plussasin.. ja alavatsassa oli erilainen menkkojen alkamistunne, niin ja lämpö nousi vähän päälle 37 ,niin luulin että oon kipee :) Mutta sit kun plussasin kun menkat oli vkon myöhässä, niin kuulin et sekin kuuluu asiaan...
Plussauksen jälkeen alkoi todellinen väsymys ja pahoinvointi kausi.. mikään ei maistunut oikeen. Sitä jatkui noin viikolle 14 tai jotain.
Sitten on ollut kanssa ties millasia vatsan sattumisia/vihlomisia, kun vatsa kasvanut...jne