Ukko kavoksissa

ahti-nimeä.
Nyt ei enää ossaa kuusen allekaan.
242054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

jurtalla juppassu.

Äänestä
  • vauhissa, voi voi.

    Äänestä

Siitä tunnistaa Oulun läänissä asuvan juntin vaikka Lontoossa, kun se ensimmäisen kerran avaa suunsa sanoakseen jotain. Ulos purkautuu lähes käsittämätöntä änkytystä, nääkättämistä sekä viäntämistä ja tietenkin junttimaisesti kovalla äänellä esitettynä. Oulun läänin juntti nimittäin osaa myös englannin kielen tärvellä perinpohjin sillä kamalalla junttimaisellä ääntämyksellään. Jokainenhan tietää, ettei Oulun läänin lappalaisen kieli taivu kuin muutamien hullujen kirjainten lausumiseen. Ehkä tuo asia johtuu Oulun läänin asukkien sisäsiittoisuuden aiheuttamasta geenivirheestä, jota ei muualla Suomessa tavata

Äänestä
  • on tuota sisäsiementä sinussaki.
    Selevästi melliinin polokasun tulosta.

    Äänestä

  • ihimisten luona, näyt menneen jo aivan höppänäksi siellä kaukana kaikesta hyvästä.

    Äänestä

  • joskus täällä kirjoitti:

    ihimisten luona, näyt menneen jo aivan höppänäksi siellä kaukana kaikesta hyvästä.

    Älä edes kuvittele mitään noin hullua. Minulla ei ole mitään syytä tulla sinne keskelle ei mitään katsomaan sitä köyhyyttä ja kurjuutta, eikä niitä surkeita kitukasvuisia nevoja sekä ankeita rääseiköitä.

    Äänestä

  • köyhyyttä katsomaan kirjoitti:

    Älä edes kuvittele mitään noin hullua. Minulla ei ole mitään syytä tulla sinne keskelle ei mitään katsomaan sitä köyhyyttä ja kurjuutta, eikä niitä surkeita kitukasvuisia nevoja sekä ankeita rääseiköitä.

    tänne Haapaveelle kattomaan tätä luonnon kauneutta, tätä Phjanmaan Helmeä. Voisit saaha vaikka täältä mielenrauhaa.

    Äänestä

  • tulisit ees kirjoitti:

    tänne Haapaveelle kattomaan tätä luonnon kauneutta, tätä Phjanmaan Helmeä. Voisit saaha vaikka täältä mielenrauhaa.

    Usko nyt jo s...tanan älykääpiö, ettet sinä missään Pohjanmaalla asu, P...LE

    Ottaako se tuo Lapissa asuminen noin koville

    Äänestä

  • ddddddddddddddddddd kirjoitti:

    Usko nyt jo s...tanan älykääpiö, ettet sinä missään Pohjanmaalla asu, P...LE

    Ottaako se tuo Lapissa asuminen noin koville

    katoppa sieltä, Haapavesi on melkein Suomen keskipisteessä, sinä oot vain niin kaukana kaikesta hyvästä ja kauniista.

    Äänestä

  • kartta esile kirjoitti:

    katoppa sieltä, Haapavesi on melkein Suomen keskipisteessä, sinä oot vain niin kaukana kaikesta hyvästä ja kauniista.

    Syö sinä pers...s. Eikä teillä s...tanan junteilla muuta syömistä olekaan.

    Mitä vi...ua sitä aina pitää meuhkata jostain maantieteellisestä keskipisteestä kun väkimäärän mukaan laskettu keskipiste on PALJON etelämpänä.

    Siellä Jumalan selän takana ei ole yhtään mitää, tai jokunen p...leen lappalainen poroineen

    Äänestä

  • cccccccccccccccccccc kirjoitti:

    Syö sinä pers...s. Eikä teillä s...tanan junteilla muuta syömistä olekaan.

    Mitä vi...ua sitä aina pitää meuhkata jostain maantieteellisestä keskipisteestä kun väkimäärän mukaan laskettu keskipiste on PALJON etelämpänä.

    Siellä Jumalan selän takana ei ole yhtään mitää, tai jokunen p...leen lappalainen poroineen

    käy kuhina ja vilske ja maisemat on ihanteelliset, Haapavesi on Pohjanmaan Helmi.

    Äänestä

  • täällä keskipisteessä kirjoitti:

    käy kuhina ja vilske ja maisemat on ihanteelliset, Haapavesi on Pohjanmaan Helmi.

    VI...U, sinä olet LAPPALAINEN ja asut LAPISSA, ymmärsitkö s...tanan imbesilli

    Äänestä

  • olet juntti kirjoitti:

    VI...U, sinä olet LAPPALAINEN ja asut LAPISSA, ymmärsitkö s...tanan imbesilli

    sillä lapissa ovat ihmisiä niinkuin mekin täällä kauniissa suomen Kekipisteessä.

    Äänestä

  • kyllä hekin kirjoitti:

    sillä lapissa ovat ihmisiä niinkuin mekin täällä kauniissa suomen Kekipisteessä.

    vaan löysää henkseleitäs.
    Puristus on pahasta pakanalle.

    Äänestä

  • on kuitenkin Vaasan ympäristössä!

    Äänestä

  • vouhkaannu kirjoitti:

    vaan löysää henkseleitäs.
    Puristus on pahasta pakanalle.

    ei joka rissauksesta kannata möyrimään alakaa.

    Äänestä

  • hämäläisiä, tai sitten Hämeen savolaisia, kun luulet tietäväsi. Näiden kahden sisäsiittoisen heimosekoituksen mentaliteettiin kuuluu nimenomaan tietämisen luuleminen. Oulunmurre oli ainoa, alkuperäisten SUOMALAISTEN, puheenmuoto jo 8000 v. e.a.a. Nämä kainuulaiset opettivat indo-eurooppalaisetkin puhumaan asiallisesti. Näillä i-e-kansoilla kun oli niin niukka sanavarasto, että he joutuivat käyttämään käsiä apunaan, saadakseen asiansa julkituotua. Kehittymättömillä kansoilla on vieläkin tämä käsillä huitomisen "apukieli" käytössä. Vrt. esim Berlusconia tms. etelän molisijoita. Ja hämytkin kuuluivat alunperin samaan sakkiin.

    Äänestä

pyyhkii niihin kuvviin.
Niin täällä etelässä tehhään.

Äänestä
  • Kullervon kirousta jos löytäisit edes itsesi.

    Äänestä

  • sitä..... kirjoitti:

    Kullervon kirousta jos löytäisit edes itsesi.

    tuollee tirruutella.

    Äänestä

  • meinaatsie kirjoitti:

    tuollee tirruutella.

    peitenimen eteen, hahahaa.

    Äänestä

  • ottanu itelles kirjoitti:

    peitenimen eteen, hahahaa.

    houssuihin.
    Sattu sama sullekin.

    Äänestä

pannu?
Piereksiikö rivosti vai...

Äänestä

tää viestitys. LOPETTAKAA JO IHMEEN KAUPALLA!
Yksi ja sama jatisaa oman hyvänsä eteen. Jos sulla jotain on sanomista tuu sanoon suoraan päin naamaa niin katsotaan, kuka kukin on ? Ja miten asian laita on.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ennen totteli kirjoitti:

ahti-nimeä.
Nyt ei enää ossaa kuusen allekaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu