Jos saisit aloittaa

Minua uhkasi tarkkailuluokka nuoruudessa. Vanehmmat pelottelivat, että jos nyt et skarppaa, et pääse ikinä lukioon, yliopistoon etkä kunnon duuneihin.
No kunnon duuneihin en päässyt muutenkaan.

Olisin ehkä paremmin viihtynyt tarkkiksella. Kertaluokkaa vahvemmat hermot omaava opettaja olisi tarttunut minua hartioista ja sanonut, että "sä et ole hetero, älä yritä leikkiä sitä". Minä olisin sanonut "Paskat" ja kuitenkin pöllinyt tsykiatrin odotushuoneesta Seta-lehden, joka oli samanlaista tavaraa kuin Beatles Neuvostoliitossa.

Mä olisin lähtenyt liftaamalla Helsinkiin ja päätynyt Norjaan. Minä oikeastikin päädyin Norjaan. Mun vanhemmat olivat kerran kyselleet mun perään ja minä sanoin, että se paikka missä minä olen on "Do re" tai ainakin niin tuossa kyltissä lukee. Oikeasti se paikka oli nimeltä Dovre. Nuoret pimut siellä pitelivät nenäänsä ja sanoivat "sköyve" tai vastaavaa. Täh, "metsä?", suomalainen haisee metsältä? Norja ei ole mun maani.

Palaan Suomeen. Ilmaisen vanhemmilleni haluni lähteä Neuvostoliittoon, maahan josta en ole kuullut kuin hyvää sanottavaa. Vanhemmat vastustelevat ajatusta koska he häpeävät sitä, että suvussa on ollut aikoinaan sellainen, joka on majoittanut neuvostoliiton vakoojia.

Kapinallisena nuorena kuitenkin lähden Lenskiin. Valitsen pääaineekseni Sosialismin taloustieteen. Rakastun maahan syvästi juuri kun kommunistinen järjestelmä romahtaa.

Palaan Suomeen ihan lyötynä, kommunismi, kaikki se, mihin olin uskonut, oli lopussa. Kaikki olikin lännestä kopioitua. Suomessa taas iskee päälle lama. On maailmanloppua ilmassa. Haluan nuorena uskoa johoinkin tulevaisuuteen ja kaikki muuttuu vain raunioiksi minun ympärilläni. Uskovaiset ottavat minuun yhteyttä: Tule rakentamaan paratiisia meidän kanssamme Yhdysvaltoihin!

Huomaan, että tässäpä ihmisiä, jotka jaksavat olla positiivisia kaiken laman keskelläkin. Matkustan Yhdysvaltoihin, mutta Kaakkois-Aasian lama iskee sinnekin. Pian amerikkalaiset valtaa sama pessimismi kuin suomalaisetkin. Sitä paitsi ihanneyhteiskunnan rakentaminen Yhdysvaltain vuorilla ei etene toivotulla tavalla. Huomaan, että meitä eurooppalaisia, aasialaisia ja latinalaisamerikkalaisia käytetään orjina anglojuutalaisen maailmanherruuden saamiseksi. No osa meistä kapinoi ja meidät erotetaan.

Latinot saavat minut houkuteltua heidän valtioonsa Namaguan Rancho Cucamongaan. Huomaan, että periaatteessa kaikki on yhtä askeettista kuin Neuvostoliitossakin ja lisäksi ymmärrän että nuo kiilusilmäiset miehet neuvottelevat minun kauppahinnastani. Herään lopulta yhtenä yönä nanagualaisesta putkasta paettuani Rancho Cucamongalta läpi käärmeitä täynnä olleen viidakon.

Palaan Suomeen. Kaikki on niin köyhää ja nuhjuista. Vähän niin kuin Namaguassa tai Lenskissä. Suomi ei todellakaan ole entisensä laman jäljiltä. Mutta lentokone Namaguasta lentää Svatsislavan pääkaupungin Brzlawan kautta Helsinki-Vantaalle. Olen siis vihodinkin nuhjuisessa Helsingissä. Enkös minä pyrkinytkin tänne. Kaivan esiin vanhan Seta-lehden.

Naisen sylissä sanon, "kuule olen matkannut pitkälle vain päästäkseni tänne, uskotko". Yhtenä päivänä sitten kuitenkin käyn tervehtimässä vanhaa tarkkiksen opea ja kertomassa hänelle, että "kuule, kyllä sinä olit oikeassa, minun olisi pitänyt uskoa".

Vastaan hieman lyhyemmin kuin edellinen vastaaja :)

Jos saisin alottaa elämäni uudelleen, tekisin luultavasti samat ratkaisut, samat virheet ja samat onnistumiset. Kuitenkin jos tietäisin, että käyn läpi sitä samaa uudelleen, tekisin ne vain paljon nopeammin. On tapahtunut asioita, joita olen pelännyt. Nyt tiedän että selviydyn niistäkin!

Asun nyt yksin, kaapista tulin ja naisvaltaisen alan valitsin. Tällä alalla ei kyllä suosita mitenkään erilaista seksuaalisuutta, muuten erilaiset persoonat ovat tervetulleita. Tämän alan edustajat ajattelevat monesti että mies ja nainen menevät yhteen, he muodostavat perheen sekä tekevät lapsia ja elävät kaikin puolin yhteiskunnan normien mukaan. Asun nyt pienellä paikkakunnalla.

asiasta keskustelimme ja olemme tyytyväisiä ja ONNELLISIA elämäämme! Kunpa olisimme vaan tajunneet aiemmin toisemme ja tämän onnen ja ihanuuden. (allekirjoittamaton on kyllä sitä mieltä, että elämä on jatkuvaa itsensä oppimista..)

paljon sellaista, jota on helppo katua, mutten tiedä uskaltaisinko mennä mitään muuttamaan. Jotta menneisyyden muuttaminen onnistuisi, pitäisi tietää paljon muutakin kuin oma suuntautuminen varhain. Aikakonella menisin ala-asteelle ja olisin väärinymmärretty nero. Purisin koulukiusaajia nenään ja rangaistuksen ottaisin tyynenä, sillä kovin pientä on jälki-istunto tulevan rinnalla. Jättäisin ystäväni itsemurhaan johtaneet askeleet tekemättä. En asuisi kulissisuhteessa miehen kanssa. Opiskelisin arkkitehtuuria. Olisin vahvempi ja rohkeampi.
Pitkä lista, mutta ihan tyytyväinen olen, hieman apatiaan taipuvainen. Otan päivän kerrallaan tämän hetkisessä elämässäni.

niin muutaman kommentin oisin voinut jättää sanomatta.
..Lesbosuhteita ois voinut olla enemmän,kunnollisia.
-olisin teatterissa töissä

oisin voinut valita helpomman ammatin kuin nyt.

alusta saakka uusiksi laittaa. Lyhyen matkaa vaan tähän astiseen ikääni verrattuna, viime vuosia. Toisin enemmän esille tahtoni. Toivoisin että minulle suotaisiin rauha elää omalla tavallani kuten itse pyrin sen muille ihmisille antamaan.
Eläisin sillä tavoin enemmän itselleni kuunnellen omaa tahtoani, leväten ja rauhoittuen.

Olisin rohkeampi tietyissä jutuissa. Kertoisin opettajalle tai jollekkin aikuiselle, kuinka se "mukava" taksikuski on ISOP...A !!
En olisi niin kilttityttö kuin olin. Taistelisin oikeuksistani.
Jättäisin miessuhteet kokeilematta. Paitsi sen yhden, lapseni isän kanssa.
Opiskelisin nuorena. Olisin tullut ulos kaapistani paljon aikaisemmin.
Uskon että, kaikella on tarkoituksensa ja niin tällä väliin kiviselläkin polulla elämässäni.
Haaveena, kaksin luonnonrauhassa!

varmaankaan en aloittaisi juomaan niin nuorena, enkä polttamaan tupakkaa. olisin enemmän hevoseni kanssa.... ja jättäisin kokonaan miehet väliin.

toisin... Olen yrittänyt elää elämääni parhaani mukaan niin, että kykenen seisomaan jokaisen tekoni takana. Silti on joitain asioita, jotka tekisin toisin. Uskon kuitenkin, että minun kohtaloni on ollut elää näin ja olen oppinut kaikesta siitä mitä olen elänyt, etenkin virheistäni.

Aika silloin kun olin nuori oli erilainen kuin nyt, joten paljon en ehkä olisi voinut tehdä toisin.
Ehkä olisin kuitenkin rohkeampi. Sitä kadun, että pelkuruuttani töpeksin ensimmäisen suuren ihastukseni (anna anteeksi Sirpa). Kadun myös, että ne lapset joista haaveilin, jäivät haaveeksi. Te jotka olette nuoria nyt, kun ilmapiiri on vapaampi, eläkää rohkeasti omana itsenänne.

Jos voisin aloittaa alusta... Jos olisin nyt sinkku, sanoisin varmaan, että olisin jo palannut Jenkkilään ja eläisin jossakin kauniissa, lämpimässä ja luonnonkauniissa paikassa oman rakkaan kanssa. Ehkäpä vuorten juurella jollakin omalla pienellä tilalla tai sitten meikäläisten omassa San Franciscossa. Tai sitten olisin jatkanut taiteen parissa ja elättäisin itseni sillä ja eläisin leveästi...siellä Jenkkilässä varmaankin. ;)

Kun en kuitenkaan nykyisin ole sinkku, en haluaisi muuttaa mitään, sillä muuttamalla jotain voisin estää tapaamisen nykyisen vaimokekultani kanssa. Ja sitä en todellakaan haluaisi. Mieluummin vaikka rämpisin uudellen kaiken kipeänkin elämässäni.

Pikkuveljeni itsemurhan haluaisin kuitenkin pyyhkiä tekemättömäksi ja toivoa hänelle leppoisaa ja rakastavaa perhe-elämää. Häntä ikävöin.

Elämä on matkantekoa, jossa päämäärä ei ole tärkeintä vaan matkustaminen. Eräänlainen päämäärä, päätepysäkki on kuolema. Ja elämän matkanteon näen sellaisena ikuisena matkana. Matkana, jolloin tapaa ihmisiä eri hetkinä elämän polun varrella. Toiset hyvinä hetkinä, toiset vähemmän hyvinä hetkinä. Kaikki ne ihmiset joita tapaan elämäni aikana jättävät jälkensä minuun. Joskus mietin, että jos olisin tavannut sinut aiemmin tai myöhemmin ... entä jos hän ei olisi isunut ollenkaan elämänpolulleni. Toivon, että ne ihmiset jotka ovat osuneet polulleni kantavat osaa minusta mukanaan kuten minäkin kannan heistä. Elämää en osaisi muuttaa, en haluaisi. En usko että osaisin elää elämääni niin että uusinnassa haluaisin ikävät asiat pois. Elämä joka on vain ihanaa ja mikään ei satu, sellainen elämä ei tunnu miltään. Kukaan ei oikeasti tunnu miltään. Carpe diem on elämäni ohje, vaikea noudatettavaksi kun pitäisi olla monta päämäärää joita tavoitella ja voi että sitä pettymystä ja häpeää jos niin ei käy. Elän elämääni parhaani mukaan, on päiviä jolloin olen onnellinen joku toinen päivä surullinen. SItä elämäni on.

Yrittäisin kaikintavoin olla hetero. Ja perustaisin perheen: mies ja pari lasta. Omakotitalo, kesämökki järven/meren rannalla sekä tietysti koira.
Tässä siis yli nelikymppisen näkemys asiasta.

jättäisin ottamatta miehen ja kaivaisin nykyisen kultani esiin ennenkuin hän ottaisi miehen :D

viimeisen neljän vuoden ajalta, mutta että niin tekisin, minun pitäisi tietää se, mitä nyt tiedän.. Enhän muuten tajuaisi.

En ottaisi sitä työtä vastaan. En laittaisi toisarvoisia asioita vaimon ja perheen edelle. Olisin kiltimpi. Osaisin arvostaa sitä, mitä minulla oli.

Jälkiviisaus ei ole koskaan auttanut ketään, eikä herättänyt henkiin mitään.

Mutta tekisin toisin, antaisin mitä vaan, jos vaan saisin tilaisuuden tehdä kaikki toisin.

itsemurhan silloin kun meinasin. Nyt olen sinnitelyt jo vuosia ja vuosia, enkä käsitä miksi. Pelkuruutta kai lähinnä.

itseäni enemmän. Miettisin, teenkö joitakin asioita ja valintoja vain siksi, että minun oletetaan niin tekevän vai siksi, että haluan toimia niin. Yrittäisin opetella sietämään epävarmuutta - se oli minulle pitkään erittäin vaikeaa - ja olemaan pelkäämättä epäonnistumisia, joita kuitenkin jokaisen osalle tulee ja joista tavalla tai toisella pääsee yli. Yrittäisin hyväksyä itseni sellaisena kuin olen enkä koettaisi muuttaa itseäni tullakseni sellaisten ihmisten hyväksymäksi, joita en todellisuudessa edes arvosta.

Tämä ensin ja sitten kaikki muu...