Olenko tarvinnut tämän pettymyksen rakkausasioissani kasvaakseni ihmisenä. Miksikähän kävi näin. Muuttuuko tilanne, lähteekö meillä uusi alku.
Rakkautta, rakkautta vain, sitä toivon mieheltä, joka jossain kaukana.
Rakkautta, rakkautta vain, sitä toivon mieheltä, joka jossain kaukana.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yleensä elämäämme tulevat vastoinkäymiset on tarkoitettu meitä kasvattamaan henkisesti vahvemmiksi, tai sitten asia on ollut niin että se on elänyt aikansa ja poistuu piiristämmme saadaksemme uutta. Eli kun on asia elää aikansa, sitä ei enää tarvita kuormittamaan tulevaa.
Haikailu ei auta nyt sinua, vaan on otettava asiasta suoraan selko, sillä tämä asia näyttää jotenkin hupenevan käsitäni, mutta keskustelemalla ja selvittämällä voit saada tuloksen ja tietää mitä miehen ajatuksissa liikkuu. En tunne kuitenkaan suurta hehkua tällä hetkellä hänen puoleltaan, joten mietippä tarkkaan oloanne, myös hänen huonotkin puolensa, sillä olet tehnyt hänestä omannäköisesi käärimällä hänet kultaviittaan. Ajattele realisesti oletko sinä oikeutettu "pääsurijaksi" vai miten asia oikein on?
Välimatkalla ei ole mitään merkitystä jos ihmiset on rakastuneet toisiinsa eikä myöskään eroajalla jos ihminen todella on sitoutunut ja henkisesti kasvanut vastuuseen, mutta jos näin ei ole, välimatkat tekee tepposensa.
Olette kuitenkin yhteyksissä, selvitä asia ettei se karkaa käsistäsi, tässä on haavoittuvuuttakin joka pitäisi selvittää.
rakkauden saanti selvitysten jälkeen ei ole sekään mahdotonta.
yst. luluk
ihan oikeassa olet, en ole oikeutettu pääsurijan rooliin,mutta ihminen kuitenkin ajattele asioita omasta vinkkelistään,
hän on varmaan se, joka enemmän menettänyt
ei mies ole mitään ihmemies, toki sen tiedä, vaikka varmaan pientä "kultasilausta" olen kehittänyt
jospa tulisi siis tilaisuus selvittää ja keskustella, sitä todella toivon, tuleeko tilaisuutta
kiitos Sinulle vastauksestasi