Olen paininut jo pitkään omatunto-asioiden kanssa..olen punninnut joitakin asioita omallatunnollani niin, että tekisin asiat raamatun mukaan ja että ne olisi hyväksi henkilökohtaiselle taivastiematkalleni..on taas joitakin asioita mitä en tee vaikka joku vl saattaa niin tehdä, koska se ei taas sovi minun kilvoittelulleni. Mutta kun luin päivämiehestä sen yhteistuntojutun niin minut valtasi suuri pettymys, suru ja kuohunta. Miksi täytyy alistua tälläiseen ja asioita ei saa punnita omallatunnolla parhaakseen katsomallaan tavallaan? Uskon vielä tässä menettää.. ahdistaa..
NYT RIITTÄÄ!
SYY PM
6735
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Älä ahdistu suotta. Ota rennosti ja huumorin kannalta. Minä muistan, kun silloin nuoruudessani 14-17 ikäisenä kipuilin kovasti omantuntoni kanssa. Koetin elää synittömästi ja säntillisesti.
Erityisen vaikeaa oli koettaa olla masturboimatta, vaikka se on aivan luonnollista.
Enkä mä ole koskaan päässytkään siitä eroon, ei sittenkään, vaikka on naimisissa.
Niin, ei se onnistu se täydellinen uskovaisen vaellus, eikä edes vähääkään.
Nuoruudessani halusin uskovaisuudesta huolimatta kokea kaikki maailman riemut.
Katsoin televisiota ja kävin elokuvissa, tansseissa, teatterissa ja tietysti naisissa.
Elämä oli siis melko risaista, mutta kahteen asiaan en ole silti koskaan sortunut, nimittäin viinaaan ja tupakkiin.
En tajua, miten toiset ostaa koppakaupalla kaljaa, kun minusta se olut on tosi pahan makuista. Juon paljon maitoa, tuoremehuja ja limukoita. Wichy vesikin maistuu.
Mutta se uskovaisen vaellus on yhtä tarpomista.
Ei kannata alkaa kovin syvällisesti ajattelemaan, sitä voi joutua hourulaan, vaan ottaa huumorin kannalta. Hyviä uskovaisia kun meistä ei tule kuitenkaan yrittämisestä huolimatta.
Heikot sortuu elon tiellä, jätkä senkun porskuttaa.
Hei teille molemmille.
me ihmiset ei pysty elämään synnitöntä elämää itse kun sitä yrittää niin kaatuu uudesta takaisin . Mulla on ollut uskon taipaleen aikana monta asiaa joissa olen lukenut raamattua ja kuullut Jumalan nuhtelun ja tunnustanut etten voi mitään mulla ei ole voimaa tehdä toisin. Kun olen alkanut puhua siita Jumalalle etten millään voita kiusausta enkä aina edes tahdo kun se tuntuu niin mukavalta eli olen rukouksessa ollut rehellinen Hänelle joka voi auttaa, olen sanonut Jeesukselle että jos et auta minä löydän itseni vaikka millasesta synnistä. Sillä olen tullut riippuvaiseksí Hänen voimastaan ja Hänestä itsestään että pysyn uskossa.Niimpä sain voiman vastustaa synnillisiä himoja.Sillä meissä itsessämme olevat himot houkuttaa.Sitä varten Jeesus tuli maailmaan vapauttamaan meidät synnin orjuudesta palvelemaan Elävää Jumalaa,siksi Hän kuoli ristillä.Joh.1:12 sanoo että jokaiselle joka otti hänet vastaan hän antoi voiman tulla Jumalan lapseksi.Lukemalla Raamattua ja rukoilemalla voi löytää Jeesuksen, niin minä tein ja löysin elämäni parhaan löydön.Jeesus rakastaa syntistä ihmistä!!!
sen mitä siinä ajettiin takaa..
..että ahdistukeeni kuten sinullakin on parasta lääkettä evankeliumi, eikä siihen taida muuta lääkettä ollakkaan. Kun olen saanut uskoa ahdistuksissanikin kaikki syntini anteeksi, on jälleen ollut keveä tehdä matkaa Taivasta kohti.
Uskon että sinuun tehoaa samoin..ahdistuksissakin.. evankeliumi.. joka on,"Jumalan voima, jokaiselle sen uskovalle autuudeksi".
Evankeliumin voima ei sentään ulotu psyykkeen puolelle, eli masennustautia se ei voi poistaa, vaikka kuinkia parannusta tekisi ja antaisi elämänsä Jeesukselle.
On nähtävä selvä ero normaalin elämän ja hengellisen elämän välillä.
Jos sua riivaa esim. tupakinhimo tai onanian tarve, siihen ei evankeliumin lääkkeet auta.
Moniin muihinkaan käytännön asioihin / ongelmiin evankeliumista ei valitettavasti saa apua evankeliumista.
Nälkään auttaa ruoka, seksihimoon yhdyntä, velkoihin ja puutteisiin rahallinen apu, janoon juoma, yksinäisyyteen kaverit, sairauteen luonolliset lääkkeet tai leikkaushoito.
Ahdistukseen auttaa psykoterapia. Synnin riivaamalle auttaa sitten se parannuksen evankeliumi.
kuulossa kannattaa käydä ahkerasti ja olla kanssasisarien ja veljien kanssa tekemisissä. Siinä itsensä unohtaa vähäksi aikaa.Eihän meistä täydellisiksi ole.Viallisina kuitenkin saadaan uskoa omalle kohdalle anteeksianto ja armo, jos lankeammekin.Ystävät näkevät ja auttavat, jos nöyrin mielin vaellamme.