http://paranormaaliblogi.wordpress.com/2007/05/23/kummitteleva-pikkutytto-varoitus/
Vastaukset 3
- -----
Kyllä tuo nähty on.
Mutta en usko kummituksiin, eli tuo on ''feikki'' - ZZ.Q
Nythän on muodissa se että monessa kauhuelokuvassakin kuolleista pikkutytöistä tehdään se pääpahis, joten tietysti siinä kuvassa on pikkutyttö jota kaikki 11-15 vuotiaat teinit pelkäävät ja varmaan uskovat tuohonkin soopaan.
Itseasiassa kuvan värit on sotkettu (hiukan niinkuin 3d) siten että pitkään sitä katsoessa joillekin voi tulla päänsärkyä. Kaiken nähneenä ja kokeneena yllöätyin, kun kuva sai kuitenkin selittämättömiä pelonväristyksiä ja hikoilua aikaan.
Kuva lienee feikki mutta hyvin tehty ja siihen liittyvä psykologinen alustus oli tehokas ainakin aivan yömyöhään.
Aamulla heräsin painajaiseen, jossa käskin unissani huoneessani istuvaa outoa hahmoa poistumaan asunnostani "Jeesuksen nimessä ja veressä". Heti se muuttui harmaaksi, häipyi sen sileän tien ja pudottautui kiltisti parvekkeelta alas. Muistan vielä viimeisiksi poistosanoikseni lausuneeni: "Äläkä koskaan enää tule takaisin!"
Siihen heräsin ja kuulin puhuvani noita poistosanoja oikein ääneen nukkuessani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1471013
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha112950Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63758PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49547- 42519
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33491- 63463
- 22417
- 13401
Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt157375