Hyvää hoitoa?

Oletteko tunteneet saavanne hyvää kohtelua ja hoitoa mielenterveysasioissa? Omat kokemukseni eivät ole rohkaisevia.

Olen sairastanut masennuksen, jolloin kävin keskusteluterapiaa mutta en ottanut lääkkeitä. Käytin pääsääntöisesti vertaistukea. Sitten väsyin liian vaativaan työhöni ja masennuin. Sain kaksi viikkoa sairaslomaa ja lääkkeitä. Lääkkeitä söin muutaman viikon, mutta lopetin koska ne veivät pahempaan kuntoon (Nukuin, eikä mikään kiinnostanut enää). Lääkäri ei suostunut antamaan sairaslomaa, joten menin mielenterveystoimistoon.

Kävin terapiassa, ja se tuntui auttavan. Terapeutti oli hyvä ja käytti menetelmiä jotka sopivat minulle. Lähinnä ratkaisukeskeistä ja napakkaa analyysia. En jaksanut kuitenkaan olla töissä ja irtisanoin itseni. Muutin kaupunkia mutta jatkoin vertaistuen avulla kuntoutumistani. Tutustuin mieheen, joka osoittautui ”psykopaatiksi”, mutta onneksi pääsin muuttamaan pois uhkailuista huolimatta. Sain uuden työpaikan ja asunnon.

Kokemus oli kuitenkin aika raju, ja menin takaisin terapiaan, mutta terapeutti oli vaihtunut. Hän ei suostunut aloittamaan terapiaa kuin vasta lääkityksen jälkeen. Psykiatri, jonka tapasin ensimmäistä kertaa, teki diagnoosin 20 minuutissa, sairastin kuulemma kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja lääkkeitä tulisin syömään vuosia. Terapeutti oli täti jolle en voinut puhua, hän oli niin hauras ja ymmärtäväinen.

Masennuin lääkkeistä, en kyennyt töihin. Soitin lääkärille, joka vain voivotteli sen johtuvan sairaudestani. Ei sairaslomaa, ei puhettakaan lääkkeiden vaihdosta. Lopetin terpian ja lääkkeet. Turvauduin ystäviini. Aikaa tästä on kuusi vuotta, enkä ole ollut masentunut sen jälkeen.

Nyt pelkään, että jos minulle tulee jotain, vaikkapa läheiseni kuolee yms., en uskalla enää hakea apua em. mielenterveystoimistosta. En luota saavani asiallista hoitoa.

Jotkut ystävistäni ovat törmänneet samantyyliseen kohteluun. Diagnoosit tehdään hutaisten, painostetaan hoitoihin, joista ei kerrota mitään tarkempaa. Ei mietitä edes vaihtoehtoja. Kun on kerran sairas, on aina sairas – sairauden kautta tulkitaan kaikki normaalielämäänkin kuuluvat ilmiöt.

On teille kellään samanlaisia kokemuksia
3308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

eroon, ja sait ystäviltäsi tuen..

Mulle on kanssa heitelty diagnooseja sen verran lonkalta, että nyt oon diagnoosien seurauksella eläkkeellä..

Mä jätin lääkkeet ja mielenterveystoimiston useampi vuosi sitten, eli en kuulu mielenterveystoimiston piiriin enää..

Sitä ihmettelen vieläkin tänä päivänä, mihin tarkotukseen söin liki 20pilleriä päivässä lääkärin määräyksellä, kun lopetin lääkkeet kerralla, enkä mielestäni kärsinyt edes vieroituksesta, tai masentunut lisää.. Vaikuttivatko ne pillerit enää toivotulla tavalla?

Ja ihan tasapainosta elämää elelen ilman pillereitä, eikä masennusta ole ilmaantunut vielä! Ja kyllä kaiken psykiatrisen hoidon jälkeen on iso kynnys mennä enää psyykkisen puolen potilaaksi, mulle se oli 6n vuoden kärsimys, enkä saanut mitään apua sieltä!!

Mä oon jälkikäteen pohtinut, että vika saattoi olla terapeutissa, joka tuntui tarinoivan asiat vähän niinkuin omaa pätevyyttään kaunistavaksi, ja en tiedä vaikka olisi jonkinlainen psyykkinen sairaus itselläänkin.. tuntui saavan helpotusta elämäänsä keksimällä lisätarinaa elämästäni, ja vääntelevän kertomiani tosiasioita mieleisekseen, tai sitten ei olllut edes halua kuunnella!!

Toivotaan että ei masennuta enää, ja koitetaan hoitaa alkavat masennukset heti alta pois keskustelemalla ystävien kanssa.. Ystävät ovat parhainta tukea, ja annetaan sen lääketeollisuuden pyörittää bisnestään ilman meitä!! Tsemppiä elämään =)

Äänestä

"Kun on kerran sairas, on aina sairas – sairauden kautta tulkitaan kaikki normaalielämäänkin kuuluvat ilmiöt."

Tämä on niin totta. Vaikka olisit kurkkukipuinen, väsynyt ja flunssassa, sekin on masennusta. Ei huvita käydä enää missään lääkärillä.
Onneksi olen kuntoutunut "ihan keskenäni". Psykiatrille ja terapeutille sanoin suorat sanat reilu 10 v sitten, lääkkeitä en ole suostunut ottamaan 15 vuoteen.

Mitään en koe menettäneeni, kun palautin itsemääräämisoikeuteni ja samalla itsekunnioitukseni. Olen hutaistulla diagnoosilla eläkkeellä toistaiseksi eli pysyvästi, ellen itse hae muutosta. Miksipä hakisin, kun nytkin voin tehdä minua kiinnostavia töitä ilman huolta toimeentulosta.

Äänestä

Minä en olisi selvinnyt ilman mielenterveyshoitoa.
Ensimmäinen terapeuttini oli todella sellainen kiltti täti-ihminen, joka vain voivotteli.
Miten jaksoinkin mennä pyytämään uutta ihmistä, joka oli minulle pelastus. Kovia olivat istunnot, joskus autoon istuttuani, päätin, että koskaan en tänne enää tule. Kuitenkin yön nukuttuani, tuumasin, että kai siinäkin oli jotain järkeä ja seuraavana päivänä totesin, että olihan hyvä analyysi.
Mutta hänkin sanoi, että olen "helppo" asiakas, koska olin avoin. Kerroin kaikki valvomiset, pesemättömyydet, inhottavat vihjailut laiskuudestani.
Teraupetilla ei ole kaikki kortit käsissä, jos ei tiedä koko totuutta.
Esimerkiksi, jos ei kerro, että joka ilta tissuttelee, niin terapeutti ihmettelee, miksi mielialalääkkeet ei pure.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luottamus hukassa kirjoitti:

Oletteko tunteneet saavanne hyvää kohtelua ja hoitoa mielenterveysasioissa? Omat kokemukseni eivät ole rohkaisevia.

Olen sairastanut masennuksen, jolloin kävin keskusteluterapiaa mutta en ottanut lääkkeitä. Käytin pääsääntöisesti vertaistukea. Sitten väsyin liian vaativaan työhöni ja masennuin. Sain kaksi viikkoa sairaslomaa ja lääkkeitä. Lääkkeitä söin muutaman viikon, mutta lopetin koska ne veivät pahempaan kuntoon (Nukuin, eikä mikään kiinnostanut enää). Lääkäri ei suostunut antamaan sairaslomaa, joten menin mielenterveystoimistoon.

Kävin terapiassa, ja se tuntui auttavan. Terapeutti oli hyvä ja käytti menetelmiä jotka sopivat minulle. Lähinnä ratkaisukeskeistä ja napakkaa analyysia. En jaksanut kuitenkaan olla töissä ja irtisanoin itseni. Muutin kaupunkia mutta jatkoin vertaistuen avulla kuntoutumistani. Tutustuin mieheen, joka osoittautui ”psykopaatiksi”, mutta onneksi pääsin muuttamaan pois uhkailuista huolimatta. Sain uuden työpaikan ja asunnon.

Kokemus oli kuitenkin aika raju, ja menin takaisin terapiaan, mutta terapeutti oli vaihtunut. Hän ei suostunut aloittamaan terapiaa kuin vasta lääkityksen jälkeen. Psykiatri, jonka tapasin ensimmäistä kertaa, teki diagnoosin 20 minuutissa, sairastin kuulemma kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja lääkkeitä tulisin syömään vuosia. Terapeutti oli täti jolle en voinut puhua, hän oli niin hauras ja ymmärtäväinen.

Masennuin lääkkeistä, en kyennyt töihin. Soitin lääkärille, joka vain voivotteli sen johtuvan sairaudestani. Ei sairaslomaa, ei puhettakaan lääkkeiden vaihdosta. Lopetin terpian ja lääkkeet. Turvauduin ystäviini. Aikaa tästä on kuusi vuotta, enkä ole ollut masentunut sen jälkeen.

Nyt pelkään, että jos minulle tulee jotain, vaikkapa läheiseni kuolee yms., en uskalla enää hakea apua em. mielenterveystoimistosta. En luota saavani asiallista hoitoa.

Jotkut ystävistäni ovat törmänneet samantyyliseen kohteluun. Diagnoosit tehdään hutaisten, painostetaan hoitoihin, joista ei kerrota mitään tarkempaa. Ei mietitä edes vaihtoehtoja. Kun on kerran sairas, on aina sairas – sairauden kautta tulkitaan kaikki normaalielämäänkin kuuluvat ilmiöt.

On teille kellään samanlaisia kokemuksia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu