Välinpitämättömyyden
liehuvat viitat harteillaan
jytistää harhaanjohdettu joukkio
läpi Suomen - läpi päiviensä.
Yöllä yöstä ei heitä erota,
uhkaavien askeltensa jylinä
sekoittuu vaimeana
niiden uniin, jotka
kykenevät nukkumaan -
lähestyykö ukkonen?
Askeltensa pölypilvestä
sokeutuvat tienvarsien
hennot, arat olennot -
askeltensa alle liiskautuvat
pelosta tielleen jähmettyneet.
Kun pöly on laskeutunut,
saattue kulkenut
tämän paikan ohitse,
tienvarret tyhjentyneet,
tulee joku ja laskee uhrit.
Kääntelee niitä,
sosialisoi vain arvotavaran.
Ei vaivaudu miettimään
heidän viimeisiä sanojaan,
tai viimekauhunsa mykkyyttä -
tutkii nautiskellen
kuoleman pian vahaamat kasvot.
Seisoin sen kaiken keskellä.
Onnistuin väistämään
raskaat saappaat.
Yritin suojata silmäni
sumentavalta pölyltä,
haparoida käteeni
edes yhden lämpimänä
säilyneen käden -
ja kun kykenin
taas näkemään selkeästi,
minä pitelin yhä kädestä
yhtä vielä hengissä säilynyttä.
Sinä olit poistunut viereltäni,
noussut vuorellesi,
tarpeeksi ylös,
että voit yhä vapaasti hengittää -
ylevästi lausut
yli eteesi avautuvan maiseman:
Minä rakastan sinua, maailma!
Sinuakin minä rakastan!
Kaiku toistaa sanasi,
toivon käyväni lohdusta
vieressäni vapisevalle olennolle.
Tänne minä kuulun -
näin minä yritän osata rakastaa.
liehuvat viitat harteillaan
jytistää harhaanjohdettu joukkio
läpi Suomen - läpi päiviensä.
Yöllä yöstä ei heitä erota,
uhkaavien askeltensa jylinä
sekoittuu vaimeana
niiden uniin, jotka
kykenevät nukkumaan -
lähestyykö ukkonen?
Askeltensa pölypilvestä
sokeutuvat tienvarsien
hennot, arat olennot -
askeltensa alle liiskautuvat
pelosta tielleen jähmettyneet.
Kun pöly on laskeutunut,
saattue kulkenut
tämän paikan ohitse,
tienvarret tyhjentyneet,
tulee joku ja laskee uhrit.
Kääntelee niitä,
sosialisoi vain arvotavaran.
Ei vaivaudu miettimään
heidän viimeisiä sanojaan,
tai viimekauhunsa mykkyyttä -
tutkii nautiskellen
kuoleman pian vahaamat kasvot.
Seisoin sen kaiken keskellä.
Onnistuin väistämään
raskaat saappaat.
Yritin suojata silmäni
sumentavalta pölyltä,
haparoida käteeni
edes yhden lämpimänä
säilyneen käden -
ja kun kykenin
taas näkemään selkeästi,
minä pitelin yhä kädestä
yhtä vielä hengissä säilynyttä.
Sinä olit poistunut viereltäni,
noussut vuorellesi,
tarpeeksi ylös,
että voit yhä vapaasti hengittää -
ylevästi lausut
yli eteesi avautuvan maiseman:
Minä rakastan sinua, maailma!
Sinuakin minä rakastan!
Kaiku toistaa sanasi,
toivon käyväni lohdusta
vieressäni vapisevalle olennolle.
Tänne minä kuulun -
näin minä yritän osata rakastaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vei ns. jalat suusta! :)
Käsi sydämmellä, ihanaa pvää *Muru vilkuttaa* ! :D
Mukavampi asentohan se sitten? Oletin taas vain...
Jotakin hyötyä kirjoittamisesta sentään?:D
Vilkutan takaisin;)
mitä oletit..? :O
Ja kirjoittamisesta on aina hyötyä,
vaik ei sitä heti aina huomaakkaan! ;þ
kun jalat eivät ole enää suussa ja käsi on sydämellä:) Kuvaannollisestikin. Kai.
Oletin vain, mistäs sitä koskaan tietää...
Toivon mukaan...joskus sen saa huomata:)